Viime heinäkuun täydellinen kuunpimennys lämpimänä yönä muodostui todelliseksi kansanhuviksi. Jokainen aukea paikka oli miehitetty katselijoilla, jotka yrittivät epätoivoisesti nähdä pilvien lomasta edes vilauksen verikuusta. Vaalea taivas teki ilmiön havaitsemisesta muutenkin hankalaa.
Tammikuun 21. päivän pimennys oli toista maata – tai siis Kuuta. Täydellinen oli pimennyksen lisäksi myös sää. Varhaisen maanantaiaamun taivas kuulsi kirkkaana sinisen hämärän keskeltä. Pakkanen kiristyi lähes -20 asteen lukemiin. Kuvaussää oli toiveiden täyttymys.
Lähdin talsimaan kotoa klo 6.30, kymmenisen minuuttia ennen täydellisen vaiheen alkua. Mukaan oli pakattu kevyt kameravarustus, Canon 6D ja EF 70-200 mm f/4L IS sekä tietysti jalusta. Pidempi tele jäi kotiin, koska sillä kuvaaminen olisi ollut hämärässä haastavaa ja toisaalta halusin mukaan maisemaakin.
Tarkoitukseni oli kävellä suoraan Tuusulanjärven rannalle. Toisin kävi: matkalla pakkasen kuorruttamat puut houkuttelivat pysähtymään ja kokeilemaan kuvaamista. Kauniisti kurkki superverisusikuu puiden välistä.
Jatkoin suunnitelman mukaisesti järven rantaan. Kuu loisti syvän punaisena korkealla tummansinisellä taivaalla. Järven vastarannalta kohosi keinovalopilareita, pakkasusvan synnyttämiä haloilmiöitä.
Komeampia valopilareita löytyi lähempää: viereisellä tiellä ajavat autot loivat taivaalle lähes revontulia muistuttavaa aaltoilua.
Täydellisen vaiheen alkaessa päättyä, siirryin seuraavaan kuvauspaikkaan. Lähtiessä valotin vielä yhden kuukuvan järven rannalla törröttävän mäntyvanhuksen kera.
Tiesin lähistöltä oivan pellonkulman, josta Kuu istuisi laskelmieni mukaan kuvaan maalaismaiseman kanssa. Sinne eteneminen osoittautuikin haastavaksi. Kahlasin polvia myöten umpihangessa päästäkseni pellon toisella laidalla kulkevalle tielle. Matka eteni tuskaisen hitaasti ja samalla Kuu laski uhkaavasti alemmas.
Ehdin paikalle täydelliseen aikaan. Aluksi Maan varjon takaa paljastunut osa Kuusta loisti järkevän valotuksen kannalta liian kirkkaana. Hetkeä myöhemmin paikalle saapui kuin tilauksesta ohut pilviharso, joka himmensi Kuuta juuri sopivasti. Ei mennyt aivan hukkaan umpihangessa konttailu.
Seuraavan kerran täydellinen kuunpimennys on tarjolla vasta vuonna 2025 ja tilastollisesti sekin jää todennäköisesti pilvien taa, joten tästä huvista kannatti ottaa kaikki ilo irti. Tätä muistellaan vielä kiikkustuolissa vanhana: silloin yhden kerran eivät pilvet häirinneet taivaallisen ilmiön katselua.
