Liikkuvan luontokuvaajan objektiivit

Tämän sivuston ylivoimaisesti luetuimpia kirjoituksia ovat kameravarusteista kertovat tekstit. Esimerkiksi Canon 6D:n ensivaikutelmista kertovaa kirjoitusta on luettu jo kymmeniä tuhansia kertoja. Voisitteko ihmiset hankkia elämän ja mennä vaikka ulos kuvaamaan? 😉

Ollakseni rehellinen, lueskelen itsekin paljon kameratekniikkaan liittyviä kirjoituksia. Niiden antama näkökulma luontokuvauksesta on varsin telekeskeinen. Pääpaino on usein mahdollisimman järeissä teleobjektiiveissa. Vähemmän huomiota saa helposti liikuteltavan, mutta silti laadukkaan ja monipuolisen kamerakaluston valinta. Esittelen neljä tapaa rakentaa sellaisen ja kerron, miten olen omiin valintoihini päätynyt. Näkökulma on Canon-keskeinen, mutta eiköhän sitä voi osittain muidenkin merkkien maailmaan soveltaa.

Liikkuvalla luontokuvauksella tarkoitan toimintaa, jossa kävellään tai liikutaan muulla tavoin lihasvoimin kamerakaluston kanssa merkittäviä matkoja. Sen vastakohtia ovat esimerkiksi peurojen kuvaus auton ikkunasta tai teeren soitimen taltiointi piilokojusta. Eläinten kuvaamiseen liikkuva luontokuvaus ei ole tehokkain tapa, mutta esimerkiksi maisemakuvaus ja makroilu voivat edellyttää kulkemista paikkoihin, joihin ei moottorivoimin pääse. Kaupungissa asuvana mahdollisuuteni kuvata piilokojuista ovat vähissä ja autoakin pääsen käyttämään vain harvoin. Siksi olen optimoinut kalustoni siten, että jaksan kantaa sitä pitkiäkin matkoja.

20160813_2216-08_127
Muu kalusto kulkee pyöräillessä repussa, jalusta asettuu mukavammin tarakalle.

Tehdään ensin muutama taustaoletus:

  • Koko kaluston on mahduttava järkevän kokoiseen reppuun, ja tilaa pitää jäädä myös muille päiväretkellä tarvittaville varusteille, kuten eväille ja sadevaatteille.
  • Kalustolla pitää pystyä hoitamaan kohtalaisen hyvin kaikki yleisimmät luontokuvauksen alalajit: maisemat ja yksityiskohdat, linnut, nisäkkäät, hyönteiset ja kasvit.
  • Kalustosta pitää pystyä valikoimaan kevyempi kokonaisuus, jonka jaksaa ottaa vaellukselle mukaan. Lintujen ja muiden eläinten lähikuvista voidaan tällä kevennetyllä kalustolla luopua.

Olen pohtinut paljon optimaalisinta kamerarepun sisältöä näillä oletuksilla. Seuraavat esimerkit on muodostettu täyskennolla varustettua runkoa ajatellen, mutta vastaavia ideoita voi toki soveltaa kroppirunkoihinkin. Jalustat ja muut kilkkeet on jätetty tarkastelun ulkopuolelle, vaikka ovatkin tärkeä osa kalustoa.

Tapa 1: Kaikenkattavat zoomit

Polttovälit 16-400 mm on mahdollisuus kattaa kolmella kevyehköllä Canonin zoom-objektiivilla:

  • 16-35 mm f/2.8L II tai f/4L IS
  • 24-105 mm f/4L IS
  • 100-400 mm f/4-5.6 L IS
  • Loittorengassarja makroilua

Vaelluksella kalustosta jäisi  pois 100-400 mm objektiivi. Maisemiin 105 mm on vähän lyhyt, mutta menettelee.

Variaatioita: Keskimmäinen objektiivi voisi yhtä hyvin olla pykälää valovoimaisempi 24-70 mm f/2.8, joita löytyy useammalta valmistajalta. Valovoima tuo lisää painoa, mutta tällä muutoksellakin kalusto kulkisi vielä helposti mukana. Teleobjektiiviksi voisi valita vielä pidemmän vaihtoehdon, esim. Tamronin 150-600 mm f/5-6.3:n. Kaikkein kevein ja halvin variaatio olisi jättää keskimmäinen objektiivi kokonaan hankkimatta, sillä polttovälialue 35-100 mm ei välttämättä ole tarpeen. Tällöin vaelluskalusto tosin muodostuisi joko painavaksi tai telettömäksi.

20160106_0914-55_007
Canonin 16-35mm f/2.8L II Suomenlinnan pakkasissa.

Tapa 2: Laadukkaita kiinteitä

Tässä vaihtoehdossa ei yritetäkään kattaa kaikkia polttovälejä, vaan valitaan kolme tärkeintä jakauman eri päistä. Kiinteäpolttoväliset objektiivit ovat usein laadukkaita ja valovoimaisia. Ne ovat yleensä myös kevyempiä ja halvempia kuin vastaavalla valovoimalla varustetut zoomit.

  • 14 mm f/2.8 (Samyang tai Canon)
  • n. 100 mm f/2.8 makro (useita valmistajia)
  • 300 mm f/4L IS tai 400 mm f/5.6L

Vaelluskalustona olisi tällöin 14 mm f/2.8 ja 100 mm makro. Mielestäni kiinteät eivät ole vaelluksilla parhaimmillaan, sillä rinkan kanssa operointi ei ole kovin joustavaa, eikä hankalissa maastoissa voi aina käyttää jalkazoomia. Lisäksi 14 mm on täyskennolla jo aika äärimmäinen polttoväli, eikä se välttämättä toimi yleiskäytössä.

Telepäässä sen sijaan kiinteä polttoväli voi olla hyväkin ominaisuus. Eläimet oleskelevat lähes aina kaukana, joten zoomin lyhyempi pää saattaisi jäädä vähälle käytölle.

20160628_1504-48_099
Lainasin vähäksi aika 100 mm makroa oman telen ollessa rinkassa. Maisemakuvaus onnistui hyvin.

Tapa 3: Vaeltajan optimikalusto

Oma ratkaisuni yhdistelee zoomien ja kiinteiden hyviä puolia. Kuten todettu, vaelluksella tarvitaan zoomeja, mutta teleobjektiivi voi hyvin olla kiinteä.

  • 16-35 mm f/2.8L
  • 70-200 mm f/4L IS
  • 300 mm f/4L IS
  • Loittorengassarja

Vaelluksilla kalustosta jää kotiin vain pitkä tele. Laajakulma hoitaa valovoiman tarpeen, ja päiväretkillä noin puolitoistakiloinen 300-millinen kulkee helposti repussa. Kevyt ja terävästi piirtävä 70-200 mm kelpaa loittosarjan kanssa makroiluun ja tuo maisemakuvaukseen mainion lisän.

20160813_2217-06_129
Päiväretkellä mukana tällä kertaa vain 70-200 mm f/4L IS ja 16-35 mm f/2.8L II. Ikiaikaiseen klassikkoreppuun Lowepro Mini Trekkeriin mahtuu kuitenkin vielä helposti 300 mm f/4L IS.
20160410_0839-32_236
300 mm f/4L IS tositoimissa teerisuolla. Tässä harrastetaan poikkeuksellisesti ei-liikkuvaa luontokuvausta.

Tapa 4: Kiinteä keskimmäinen

Tässä hampurilaismallissa kahden zoomin väliin laitetaan laadukas kiinteä.

  • 16-35 mm f/2.8L II tai f/4L IS
  • 100 mm f/2.8 makro
  • 100-400 mm f/4-5.6L IS

Puhtaasti kaupunkikäytössä ratkaisu voisi olla paras kompromissi. Teleä vaativat maisemat ja eläimet voisi molemmat hoitaa 100-400 mm zoomilla. Vaelluksilla tele jäisi kotiin, mutta makrolla selviäisi kohtalaisesti maisemistakin.

Variaatio: Makron sijaan keskimmäinen objektiivi voisi olla esimerkiksi valovoimainen 85 mm tai 50 mm f/1.4, joka toisi yllättäviäkin mahdollisuuksia. Esimerkiksi eläinkuvaus hämärissä vaatii enemmän valovoimaa kuin pitkää polttoväliä. Tällöin makroilu hoituisi 100-400 mm telellä ja loittorenkailla.

Yhteenveto

Kuten yllä olevista esimerkeistä voi huomata, liikkuvan luontokuvaajan kalusto on aina kompromissi. Esimerkeissä mainittuja teleobjekiiveja järeämmät putket alkavat olla hankalasti kuljetettavia. Toki niiden hyödyt ovat eläinkuvauksessa kiistattomat, ja joissain tilanteissa käyttäisin niitä mieluusti itsekin. Laajassa päässä kompromisseja ei tarvitse tehdä yhtä paljon, vaan on perusteltua omistaa parasta markkinoilla olevaa kalustoa. Laajakulman valinnasta kirjoitin aiemmin pidemmin.

Hankalin valinta tapahtuu laajakulman ja telen välissä.  Siinä luokassa on tarjolla paljon valovoimaisia ja silti suhteellisen kevyitä laseja. Toisaalta zoom-objektiivilla saa monipuolisen työkalun vähän joka tilanteeseen. Oma valintani, Canon 70-200 mm f/4L IS on ärsyttävän täydellinen kompromissi. En voi mitenkään luopua siitä, koska se hoitaa hommansa erinomaisesti, vaikkei loista millään osa-alueella. Se ei ole valovoimainen eikä tarjoa kermaisen pehmeitä taustoja. Se ei ole pitkä tele, mutta ei erityisen laajakaan. Makroiluunkin se taipuu vain kohtalaisesti. Silti se on luottotyökalu, jonka puoleen voin kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos rahalla ei olisi merkitystä, tekisin seuraavat muutokset:

  • Canonin 300 mm f/4L IS:n tilalle vaihtuisi 100-400 mm f/4-5.6L IS II. Tällöin 70-200 mm f/4L IS voisi jäädä päiväretkillä kotiin.
  • Kameralaukkuun ilmestyisi uutena hankintana lyhyt, valovoimainen tele, esimerkiksi Tamron 85 mm f/1.4 tai Canon 135mm f/2.

Näillä muutoksilla kalustostani löytyisi objektiivi lähes kaikkiin kuviteltavissa oleviin tilanteisiin, joskin siinä olisi tarpeetonta päällekkäisyyttä. Päivitykselle tulisi hintaa yli 1500 euroa, joten se saa toistaiseksi odottaa parempia aikoja. Pohtiminen on onneksi ilmaista. 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.