Motivaationi liikkua ulkona laskee samaa tahtia nousevan lämpötilakäyrän kanssa. Helteellä ei huvita lähteä edes kävelylle lähimetsään, saati sitten rinkan kanssa pidemmälle vaellukselle. Ainoastaan öisin lämpötilat pysyttelevät siedettävällä tasolla, joten retkeilyt on ajoitettava yön tunneille. Onneksi…
Kategoria Retkikertomukset
Yöttömän yön Muotkatunturi
Alkukesälle järjestyi hieman yllättäen viikon loma ja Lappiinhan sitä oli päästävä. Edelliskesän yritys lähteä Kuusamoon kesää karkuun epäonnistui surkeasti: saimme kärsiä ennätyshelteestä ja mäkäräräkästä. Nyt pelattiin varman päälle ja lähdettiin kertaluokkaa pohjoisemmas, yöttömän yön maahan….
Söderåsen – Skånen kanjonikansallispuisto
Tiheään asuttu ja suurelta osin peltojen peittämä Etelä-Ruotsi tarjoaa niukasti laajoja metsäalueita, jotka sopivat telttaretkeilyyn. Suosituimpiin retkikohteisiin kuuluu kanjonistaan tunnettu Söderåsenin kansallispuisto, jossa riittää helposti nähtävää useammaksi päiväksi. Retkeä voi myös laajentaa kansallispuiston metsäisille lähiseuduille. Tutustuin puistoon…
Pyöräretkellä Tanskassa
Polkupyörä on ollut suosikkikulkuneuvoni noin 4-vuotiaasta saakka. Kaupungissa en käytä muita liikkumistapoja kuin pakon sanelemana. Työmatkapyöräilen ympäri vuoden, yhteensä ajokilometrejä kertyy reilut 3000 vuodessa. Tätä taustaa vasten on erikoista, etten oikeastaan ole harrastanut pyöräretkeilyä paria yhden yön…
Telttaillen savolaisen järven jäällä
Jos lähtee suolle kuvaamaan teeren soidinta, mutta löytää itsensä telttailemasta revontulien ja Kuun valaisemalta järven jäältä, mitä ihmettä on oikein tapahtunut? Tämä on tarina siitä, kuinka retken ei tarvitse mennä suunnitelmien mukaan ollakseen onnistunut.
Luolien ja jyrkänteiden Kullaberg
Kun kysyin ruotsalaisilta opiskelukavereiltani, mikä on Etelä-Ruotsin hienoin paikka, vastaus oli yksimielinen: Kullaberg. Kyseessä on Skånen läänin luoteisnurkassa sijaitseva pitkä niemi (karttalinkki). Siellä tasainen peltomaisema nousee yhtäkkiä seitsemän kilometriä pitkäksi vuorijonoksi. Luonnonvoimat ovat muovanneet kallioperän…
Retkellä Laatokan Karjalassa 29.6.-5.7.2009
Kesällä 2009 minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan retkelle Laatokan Karjalaan nykyisen Venäjän alueelle. Retken kohdealue kuului Suomelle ennen viime sotia, joten tavanomaisen luontoretkeilyn lisäksi matkaan liittyi kosolti kulttuurihistoriallista mielenkiintoa. Omistakin juuristani neljännes kumpuaa luovutetusta…
Dalby Söderskog, minikansallispuisto
Ruotsin kansallispuistoverkko muistuttaa kovasti suomalaista vastinettaan, mutta maan erikoisuutena ovat muutamat alle parinsadan hehtaarin kokoiset minipuistot. Normaalisti kansallispuistoksi voidaan sekä Suomessa että Ruotsissa hyväksyä yli 1000 hehtaarin kokoinen alue. Kansallispuistoista toiseksi pienin, vain 36 hehtaarin…
Falsterbonäset, Ruotsin Hankoniemi
Kevät on saapunut täydellä voimallaan Etelä-Ruotsiin ja sen kunniaksi oli lähdettävä muutaman viikon tauon jälkeen päiväretkelle kameravarusteiden kanssa. Kevät ja Itämeren rannat ovat vastustamaton yhdistelmä, joten kohteeksi valikoitui Ruotsin merellinen lounaiskärki, Falsterbonäset.
Tuntemattomat retkikohteet: Siikanevan ympäristö
Kirjoitussarjassa esitellään suurelle yleisölle tuntemattomia retkikohteita Etelä-Suomesta Lapin perukoille. Sarjan toisessa osassa tutustutaan Pirkanmaalla sijaitsevan Siikanevan ympäristöön. Aiempi osa: Tarvantovaaran erämaa Metsähallituksen Luontoon.fi-sivustolla kuvaillaan noin 1000 hehtaarin laajuista Siikanevaa seuraavasti: ”Siikanevalla kulkija voi aistia laajan suoalueen rauhan…