Kaamosvaellus päättyi onnistuneesti saunaan ja poronkäristykseen Kemihaarassa. Tuskin olimme ehtineet jälkiruokaa lusikoida, kun ulkona leimusi koko taivaankannen yli kaartuva vihreä revontulivyö. Juosten hakemaan jalusta ja kamera!
Canon EOS 6D
Kaupunkihuuhkajaa etsimässä
Pimeänharmaa sää pitää edelleen Helsinkiä otteessaan. Lumeton epätalvi tarjoaa niukasti kuvausmahdollisuuksia: maisemat eivät säväytä eikä valo riitä juuri muidenkaan kohteiden taltiointiin. Jotta itsensä saa huijattua pois tietokoneen äärestä, tarvitaan hyviä tekosyitä. Sellaisia voi etsiä vaikka lintuhavaintopalvelu Tiirasta. Jos kilometrin päässä kotoa asustelee huuhkaja, jaksaa laiskempikin pyöräillä sitä katsomaan.
Kroppirungosta täyskennoon: Kannattiko 6D:n hankinta?
Hankin viime maaliskuussa Canon EOS 6D:n ja siirryin siten samalla täyskennoisten kameroiden maailmaan. Kuukautta myöhemmin kirjoittelin kamerasta ensivaikutelmat. Nyt kun täyskennoilua on takana kymmenen kuukautta, on aika vetää johtopäätöksiä, kannattiko 6D:n hankinta ja kennokoon vaihto.
Valokuvaaminen vaelluksella, osa 1/2: Mitä mukaan?
Varsin pian valokuvausharrastuksen aloitettuani ymmärsin perustavanlaatuisen tosiasian: parhaat kuvausolosuhteet luonnossa ovat aamulla, illalla ja yöllä. Kätevimmin nämä kolme vuorokaudenaikaa saavuttaa yöpymällä maastossa, joten retkeilyharrastus on valokuvaukselle luonteva aisapari.
Nälkä kasvaa syödessä ja pian parin yön retket eivät enää riitä. Yhtäkkiä huomaa raahaavansa kameroita viikon mittaisilla erämaavaelluksilla. Sitten ei olekaan enää ihan sama, minkä verran kalusto painaa.
Kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa pohditaan, mitä kameravarusteita vaellukselle kannattaa ottaa mukaan. Näkökulma on melko subjektiivinen, mutta ehkä ratkaisuistani voi olla hyötyä muillekin. Myöhemmin julkaistava toinen osa kertoo kameroiden kantovirityksistä rinkan kanssa sekä itse kuvaamisesta vaelluksella.
Kroppirungosta täyskennoon: Canon 6D:n ensivaikutelmat
LISÄYS: Kirjoituksen jatko-osa julkaistu 15.1.2014: Kannattiko 6D:n hankinta?
Valtaosa valokuvauksen harrastajista hankkii ensijärkkärikseen APS-C- tai Micro Four Thirds -kokoisella kennolla varustetun mallin. Harrastuksen edetessä monen ajatuksiin hiipii niin sanotun täyskennoisen kameran hankkiminen. Niin kävi myös minulle, ja maaliskuussa ajatus realisoitui Canon EOS 6D:n hankinnaksi.
Jo pari vuotta sitten havaitsin tarvitsevani useammin korkeita herkkyyksiä ja laajaa dynamiikkaa kuin huippunopeaa tarkennusta tai kapeaa kuvakulmaa. Hankinnan hidasteena oli kuitenkin paitsi täyskennoisten korkea hinta, myös niiden paino. Kun retkillä on mukana toistakymmentä kiloa muita varusteita, ei kamerakalusto saisi painaa grammaakaan liikaa.
Canon ratkaisi molemmat ongelmat kertaheitolla tuomalla markkinoille 6D:n, jota myydään reilusti alle 2000 eurolla ja joka painaa ainoastaan 770 grammaa. Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että samaan aikaan Nikon toi markkinoille vastaavan ja osin jopa paremman D600:n. Merkin vaihto ei entisten objektiivien vuoksi tullut kuitenkaan kyseeseen.
Tässä kirjoituksessa kerron ensivaikutelmia Canonin 6D:stä ja täyskennoon siirtymisestä reilun kuukauden kokemuksen perusteella. Vertailukohtana on vanha kroppirunkoni 40D, joka ei toki edusta ihan kroppirunkojen nykytasoa.
Revontulten jäljillä
Sunnuntai-iltana 17.3. nähtiin Suomessa kirkkaimmat revontulet vuosikausiin. Sosiaalinen media täyttyi revontulipäivityksistä, ja Ursan Taivaanvahdissa sekä muilla areenoilla julkaistiin toinen toistaan upeampia valokuvia.
Olen seurannut revontulihälytyksiä tiiviisti seitsemän vuotta. Tulokset ovat olleet onnettomia: aina kun magneettikentän häiriöisyys on ollut koholla, mahdollinen näytelmä on peittynyt raskaan pilvipeitteen taakse. Silloin harvoin kun taivas on ollut selkeä, ovat revontulet jääneet liian himmeiksi näkyäkseen pääkaupungin valosaasteen keskellä. Pari kertaa olen myös onnistunut missaamaan hälytykset ja nukkunut onneni ohi.