Toissa vuonna päätin, etten enää vaella kesällä, vaikka Lapin luonto herääkin upeaan loistoon. Kuumuus ja räkkä eivät ole ystäviäni. Niitä voi kuitenkin hyvällä tuurilla välttää, jos lähtee riittävän aikaisin. Silloin voi joutua kamppailemaan lunta, vettä…
Kategoria Retkikertomukset
Tentsileä testaamassa Kemiönsaarella
”Mikä ihmeen Tentsile ja miksi siitä pitäisi kiinnostua?” Näin ajattelin, kun kuulin sanan ensimmäistä kertaa. Kyseessä on puihin kiinnitettävä teltta – siis kiinnitystavaltaan vastaava majoite kuin riippumatto, mutta kiinnityspisteitä on kahden sijasta kolme. Olen itse…
Vappu Länsi-Viron luontokohteilla
Kevään parhaan ajan voi yrittää maksimoida aloittamalla retkeilyn mahdollisimman etelästä. Useina keväinä olen suunnannut vapun tienoilla Suomenlahden eteläpuolelle. Niin tänäkin vuonna: kohteeksi valikoitui jälleen Matsalun kansallispuisto, joka sijaitsee Länsi-Virossa Haapsalun kaupungin eteläpuolella. Viime vuonna samaa…
Porkkalan tähtiä ja lintuja
Porkkalanniemen merimaisemat ovat tähti- ja lintuharrastajien suosiossa. Kauas Suomenlahdelle ulottuva niemenkärki tarjoaa Uudenmaan pimeimmän yötaivaan ja osuu tärkeälle muuttolintujen reitille. Olen aiemmin retkeillyt Porkkalassa vain syksyisin parhaaseen tähtikuvausaikaan. Huhtikuun puolivälissä luvassa ei ollut syksyn veroista pimeyttä, mutta sitäkin upeampia…
Torronsuon viimeisillä lumilla
Suunnitelmani pääsiäiselle oli selvä: lähtisin retkelle lähimpään paikkaan, jossa voisi järkevästi hiihtää maastossa. Alun perin ajatuksissa oli suunnata neljäksi päiväksi jonnekin Keski-Suomen tasalle, mutta kylmä kevät mahdollisti eteläisemmän kohdevalinnan. Samalla nelipäiväinen vaellus lyheni pohdinnoissani parin päivän mittaiseksi. Lopulta…
Jääretkien talvi
Etelä-Suomen talvi 2017-2018 näytti ensin tavanomaisen kurjalta ja leudolta, mutta helmikuu toi mukanaan vähän lunta ja kunnon pakkasjakson, joka on jatkunut pääsiäiseen saakka. Järvet saivat vankan jääpeitteen ja Suomenlahtikin jäätyi pitkälle avomerelle. Itse en hyödyntänyt…
Vuodenvaihde Pallas-Yllästunturin tykkymetsissä
Vuodenvaihteessa pakenin perinteiseen tapaan Etelä-Suomen pimeää vesisadetta Lapin lumihangille. Vuoden 2018 alkuun osui vieläpä täysikuu, mikä tarkoitti mahdollisuutta öisiin kuutamoretkiin. Joulukuun toiseksi viimeisenä päivänä yöjuna saapui Rovaniemelle. Sieltä matka jatkui bussilla vuokramökille Keimiötunturin kupeeseen aivan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston…
Kuvia itsenäisyyspäivän retkiltä
Suomi täyttää tänään sata vuotta. Itsenäisyyspäivänä muistellaan perinteisesti menneitä, joten palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Ei kuitenkaan aivan sadan vuoden taakse, vaan vuosiin 2011-2013. Niinä aikoina vietin vuoden jokaisen juhlapyhän maastossa. Itsenäisyyspäivän tienoo tarjosi mahdollisuuden pidennettyyn…
Läpikulkumatkalla Pohjanmaan halki
Kesälomareissu jatkui Seitsemisen tervaleiriltä kohti Pohjois-Savoa. Teimme pienen koukkauksen Pohjanmaan kautta, sillä tuo maamme tasaisin kolkka oli jäänyt aiemmin tuntemattomaksi. Olen kiertänyt Suomea lukuisia kertoja pohjoisessa, idässä ja etelässä, mutta länsirannikon tuulia en ollut ennen…
Kesämuistoja Seitsemisen tervaleiriltä
Osallistuin heinäkuussa Metsähallituksen luontopalveluiden ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin järjestämälle tervaleirille, jolla Seitsemisen kansallispuistoon rakennettiin tervahauta. Koveron perinnetilan ympäristössä sijaitsevalla paikalla on poltettu tervaa tositarkoituksella viimeksi 1900-luvun alkupuolella. Sen jälkeen tervahauta ehti kasvaa vuosikymmenien aikana umpeen, kunnes se…