Suunnitelmani pääsiäiselle oli selvä: lähtisin retkelle lähimpään paikkaan, jossa voisi järkevästi hiihtää maastossa. Alun perin ajatuksissa oli suunnata neljäksi päiväksi jonnekin Keski-Suomen tasalle, mutta kylmä kevät mahdollisti eteläisemmän kohdevalinnan. Samalla nelipäiväinen vaellus lyheni pohdinnoissani parin päivän mittaiseksi. Lopulta laiskuus vei voiton ja päiväretki alkoi tuntua paremmalta idealta. Nautin vaimoni kanssa muutaman tunnin Torronsuon kansallispuiston aurinkoisista suolakeuksista liukulumikengillä hiihdellen. Retkipäivä huipentui täysikuun nousun kuvaamiseen Kiljamon korkeasta lintutornista.

Retken ajoitus osui täydellisesti kohdalleen. Matkalla Torronsuolle peltomaisemat alkoivat olla jo lähes lumettomia, mutta suota peitti vielä muutaman sentin lumikerros, jota monin paikoin täplittivät jo pälvet. Aurinkoiset päivät ja kireät yöpakkaset olivat kovettaneet lumen mahtavaksi teräshangeksi. Viikkoa myöhemmin olisi todennäköisesti joutunut harrastamaan vesihiihtoa.

Aivan ennätysmyöhäisiä eivät hiihtokelit olleet, sillä vuonna 2013 hiihtelin Torronsuolla vielä huhtikuun puolivälissä. Silloin lunta oli selvästi enemmän.

Parhaiden iltavalojen aikaan palasimme laulujoutsenten saattelemana Kiljamon parkkipaikalle ja kiipesimme lintutorniin. Kuun nousu ajoittui lähelle auringonlaskun aikaa, eli juuri optimaalisesti maisemakuvauksen kannalta. Sitä ennen ehdin valottaa pakolliset maisemakuvat ilta-auringon valossa.

Auringon laskettua viereiseen kuusenlatvaan istui lurittelemaan mustarastas. Olin vähällä myöhästyä kuukuvauksesta tähtäillessäni telellä rastasta.

Kuvaussektori pysyi kerrankin täydellisen pilvettömänä, vaikka toisaalle alkoi kertyä uhkaavaa pilviharsoa. Kuu nousi lähes pinkkinä ja liukui hiljalleen punaisen kautta oranssiksi. Tähän näkyyn ei kyllästy! Päädyin taltioimaan täysikuun tavanomaista lyhyemmällä polttovälillä, sillä halusin kansallispuiston laajojen suoaukeiden näkyvän kuvissa. Pitkällä telellä olisi näkynyt mollukan lisäksi vain pala tavanomaista metsää.