Vuodenvaihde Pallas-Yllästunturin tykkymetsissä

Vuodenvaihteessa pakenin perinteiseen tapaan Etelä-Suomen pimeää vesisadetta Lapin lumihangille. Vuoden 2018 alkuun osui vieläpä täysikuu, mikä tarkoitti mahdollisuutta öisiin kuutamoretkiin.

Joulukuun toiseksi viimeisenä päivänä yöjuna saapui Rovaniemelle. Sieltä matka jatkui bussilla vuokramökille Keimiötunturin kupeeseen aivan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston rajalle. Edessä oli viikko kaamoksen taikamaassa.

Alkulämmittely Keimiötunturilla

Vuoden viimeinen päivä valkeni melkein kirkkaana. Hiihdimme muun mökkiporukan kanssa kovapohjaista uraa kohti Koivarovan parkkipaikkaa, josta lähtee talvireitti Keimiöjärvelle. Tuleville päiville pilviä povannut sääennuste pakotti miettimään vähien valoisien tuntien ohjelman tarkkaan. Päätimme yrittää nousta Keimiötunturin kaakkoisrinnettä ylös maisemia katsomaan. Seuraavina päivinä tunturi todennäköisesti makaisi pilvihupun alla.

Rinteen 60-senttinen pehmeä lumihanki osoittautui hankalaksi kiivettäväksi. Hiihtelin itse OAC Kar 147 -liukulumikengillä, joilla pitoa riitti jonkin verran. Metsäsuksilla varustautuneet retkikaverit joutuivat nopeasti vaikeuksiin. Jyrkemmissä kohdissa lumi oli kuin juoksuhiekkaa: karvapohjakaan ei auta, jos lumi karkaa alta.

Pääsimme rinnettä sen verran ylös, että maisema Jerisjärvelle aukesi tykkymetsien takaa. Iltapäivä alkoi jo hämärtyä, mutta horisontin yllä hehkui vielä kultainen raita. Minimitavoite saavutettu.

Saunaillan jälkeen sää jatkui melko kirkkaana. Iltamyöhällä taivaalle syttyi kohtalaiset revontulet. Myöhästyin hiukan parhaasta vaiheesta, mutta sainpa juhlia vuoden vaihtumista neljättä kertaa peräkkäin revontulten loisteessa ilotulitteiden sijaan.

Tykkykuusikko

Taivas pilvistyi. Päivän ohjelmaan kuului kevyt hiihtolenkki lounastamaan Keimiöjärven autiotuvalle. Hiihdimme järvelle Keimiö- ja Sammaltunturin välisen satulan kautta. Loiva nousu sujui helposti. Satulan alueella kynttiläkuuset makasivat raskaan tykkykuorman alla. Totesin välittömästi, että tänne on palattava paremmilla valoilla.

Lasku Keimiöjärvelle sujui mukavasti pienen kurun kautta. Liukulumikengät näyttivät laskussa vahvuutensa, niillä pystyi puikkelehtimaan ketterästi puiden välistä ja jarruttamaan tarvittaessa.

Lounastauon jälkeen pilvinen päivä tarjosi viimeiset kuvaustilaisuutensa Keimiöjärven eteläpään sillalla. Keimiö- ja Sammaltunturi näkyivät hienosti järven takaa.

Saukon jäljillä

Sää jatkui pilvisenä ja tyynenä, pakkasta kymmenkunta astetta. Lähdimme pienellä porukalla hiihtämään Jerisjärven jäälle. Järven pintaa peitti vankka 40-senttinen jääkerros. Jerisjärvi pysyy kuitenkin läpi talven sulana Kutunivan kohdalla. Tämä alueella suhteellisen harvinainen sulapaikka kerää talvehtivia laulujoutsenia ja koskikaroja.

Lähestyimme Kutunivaa varovasti puiden suojista, jotta emme säikäyttäisi eläimiä. Muutama joutsen uiskenteli rauhallisesti sulassa. Pian huomio kiinnittyi pienempiin lintuihin: jään reunalla sukelteli neljä koskikaraa.

Yksi ryhmästä huomasi jäälle ilmestyneen mustan pötkylän. Saukkohan se siellä lutraa! Ainoana telenä kamerarepusta löytyi Canon 135mm f/2L, jonka polttoväli ei riitä alkuunkaan varsinaiseen eläinkuvaukseen. Osana maisemakuvaa sillä pystyy eläimiäkin taltioimaan. Ikuistin saukon ja koskikaran kohtaamisen sulan reunalla. Siinä ne ovat, kun tarkasti katsoo.

Saukko sukelteli sulaan ja palasi sieltä pari kertaa kala mukanaan. Noin vartin esityksen jälkeen se katosi lopullisesti. Yleensä olen päässyt näkemään saukon vain vilaukselta, nyt oli ilo seurata sen puuhia rauhassa.

Kuutamoyö autiotuvalla

Seuraavan aamuna pilvinen sääennuste muuttui äkisti paremmaksi. Sää kirkastuisi illaksi ja selkeää taivasta riittäisi aina seuraavaan päivään. Suunnitelma alkoi hahmottua. Lähtisin illalla kuutamohiihdolle kohti Keimiöjärven autiotupaa. Kuvaisin Keimiöjärvellä mahdollisia revontulia tai vähintään maisemaa kuunvalossa. Jos tuvalla olisi täyttä, hiihtelisin lämpimikseni noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle Mustakeron autiotuvalle ja levähtäisin siellä hetkisen.

Makuupussia tai -alustaa ei tullut reissulle mukaan, koska vuokramökissä niitä ei tarvittu. Nukkuminen jäisi siis joka tapauksessa vähiin – tai kokonaan väliin. Tapahtuipa yöllä mitä tahansa, matkan tulisi jatkua varhain aamulla kohti Sammaltunturia, jonka rinteiden tykkykuusikoissa kuvaisin laskevaa Kuuta. Päivä huipentuisi ennen puoltapäivää tunturin huipulle. Täydellinen suunnitelma.

Lepäilin päivän sisätiloissa ja valmistelin yöllistä seikkailua pakkaamalla mukaan riittävästi evästä, vaatetta ja varaparistoja. Onnistuin suostuttelemaan vaimon mukaan retkiseuraksi, vaikka tämä ei ihan lämmennyt ajatukselle läpi yön hiihtämisestä.

Nousimme suksille puoli kahdeksalta ja lähdimme kipuamaan jälleen Sammal- ja Keimiötunturin väliseen satulaan.  Kuutamo paljastui hetkeksi pilvien takaa.

Keimiöjärvelle päästyämme taivas oli jo lähes kirkas. Valoisaa kuin päivällä, otsalampulla ei tehnyt mitään. Jäin kuvaamaan Sammaltunturin yllä aukeavaa tähtitaivasta.

Keimiöjärven tuvalla ei näkynyt merkkejä ihmisistä. Sytytimme kamiinaan tulet ja vetäydyimme tuvan lämpöön nauttimaan päivällistä. Jos sitä sellaiseksi voi lähellä puoltayötä kutsua.

Vahtasin tasaisin väliajoin Keimiöjärven jäällä revontulia. Taivas oli nyt täysin kirkas, mutta edes vaatimatonta vihreää kaarta ei horisontissa näkynyt. Lähes aina kun olen Lapissa ollut ulkona kirkkaana yönä, on edes kamera löytänyt taivaalta vihertävää sävyä. Nyt revontuliaktiivisuus oli ilmeisesti niin alhaalla kuin vain voi. Kuvasin lämpimikseni kuutamomaisemia. Kuun ympärille piirtyi tavanomainen haloilmiö, 22 asteen rengas.

Kahden aikaan yöllä luovutin ja siirryin sisään lämmittelemään. Laverille pystyi yllättävän helposti nukahtamaan taukovaatteet päällä joksikin aikaa. Myöhemmin yöllä lisäsin puita kamiinaan ja kävin samalla jäällä. Edelleen kirkasta ja revontuletonta. Tunturien muodot piirtyivät upeasti sivuvalossa. Täysin tyyntä ja hiljaista. Totesin kuvaamisen turhaksi, hetken tunnelmaa ei olisi pystynyt kameran välityksellä tallentamaan.

Sammaltunturin huiputus

Hetken laverilla lepäilyn jälkeen heräilimme tokkuraisina seitsemän aikaan aamulla. Noin tuntia myöhemmin ylitimme taas järven jäätä ja kiipesimme omia jälkiämme ylöspäin. Ylhäällä satulassa päivän valkeneminen näkyi jo selvästi. Kaakossa oranssi kajo, muualla syvän sininen taivas. Tykkykuusten takana laskeva Kuu keltaisena mollukkana. Puin taukotakin päälle, kaivoin jalustan repusta ja aloitin intensiivisen kuvaussession. Väsymys katosi innostuksen alle.

Behind the scenes.

Nousimme pikku hiljaa ylemmäs Sammaltunturin rinnettä kuusijättiläisten välistä puikkelehtien. Kuu alkoi karata rinteen taakse ja oli lisättävä vauhtia. Harpoin rinnettä ylös kuin vauhkoontunut jänis vaimon jäädessä alarinteelle ihailemaan tykkymetsiä. Pian pääsin töyräälle, josta aukesi maisema kultaisena loistavan Kuun suuntaan. Jalusta hankeen ja kuvia.

Kiersin sivurinnettä ja nousin Sammaltunturin Alalaen loivaa pohjoisreunaa ylös huipulle. Kuun väri oli sillä aikaa vaihtunut oranssista punaiseksi. Toisaalla auringonnousu jäi harmillisesti Keimiötunturin taakse, mutta taivas hehkui kaikkialla upeana pastellisävyjen sarjana. Kaamos oli päättynyt kahta päivää aiemmin. Pallaksen pyöreälakiset kerot kurkottivat Sammaltunturin Ylilaen takaa. Tästä ei Suomen luonto enää parane!

Laskettelin alas tykkymetsään lounastamaan. Valoisaa aikaa jäi lounaan jälkeen vielä pariksi tunniksi. Hiihtelimme rauhallisesti takaisin mökille. Muutaman kerran oli vielä pakko pysähtyä ikuistamaan tykkymaisemia. Pakkanen alkoi iltaa kohti kiristyä ja mökin mittari näytti jo -25 astetta.

 

Mustakeron tykkymetsissä

Viimeinen retkipäivä valkeni pilvisenä. Päätin vaihteeksi keskittyä valokuvien sijaan hiihtämiseen. Ylipitkien yöunien jälkeen suksin tuttua reittiä Keimiöjärvelle, jonka jäällä sain kiinni aiemmin lähteneen muun ryhmän. Evästelimme Keimiöjärven tuvalla. Suurin osa porukasta jatkoi matkaa takaisin mökille, mutta yksi hiihtointoinen lähti mukaani kohti Mustakeron autiotupaa. Pakkohan tuo itselleni uusi autiotupa oli käydä bongaamassa.

Hiihdimme hetken autiotuvan nimikkovaaran Mustakeron etelärinnettä seurailevaa uraa. Ryhmä koiravaljakoita tuli vastaan ja vaihdoimme muutaman sanan oppaan kanssa. Mukava keli huskysafarillekin, kymmenkunta astetta pakkasta eikä liikaa tuulta.

Mustakeron yli kulkee kesäretkeilyreitti, mutta siinä ei valmista uraa mennyt. Nousimme vaaran laelle umpihangessa. Upeita tykkykuusia jälleen kerran.

Sympaattinen autiotupa lepäsi tyhjillään vaaran pohjoispuolella. Sytytin hetkeksi tulet kamiinaan, lämmittävä vaikutus jäi vähäiseksi.

Pimeässä hiihdetty paluumatka ei enää suurempia nähtävyyksiä tarjonnut. Kilometrejä kertyi viimeiselle päivälle kaikkiaan 18. Pitkän päivän jälkeen sauna maittoi. Hyvä lopetus kaikin puolin onnistuneelle kaamoslomalle!

Yhteenveto

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ei vedä erämaisuudessaan vertoja monille muille Lapin retkikohteille. Puisto on varsin kapea ja tiet halkovat sitä useassa kohdassa. Silti syrjäisten paikkojen ystäväkin pääsee siellä mukavaan retkitunnelmaan. Puiston ainutlaatuisuus piilee juuri sen saavutettavuudessa: korkeat tunturit nousevat kynttiläkuusten keskeltä aivan lähellä luonnollisia lähtöpaikkoja. Päiväretkelläkin ehtii upeisiin maisemiin, joita eivät liiaksi häiritse matkailukeskusten kelmeät keinovalot. Pallas-Yllästunturi ei suotta ole kävijämääriltään Suomen suosituin kansallispuisto.

Olen vieraillut kansallispuistossa useita kertoja eri vuodenaikoina, sekä vaellusreissuilla että mökkilomilla. Tämä retki oli kaikin puolin hienoimmasta päästä. Jos vuoden parhaat hetket ovat todennäköisesti takana jo ensimmäisen viikon jälkeen, mitähän mahtavaa sitä loppuvuonna tekisi?

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

6 kommenttia kirjoitukseen “Vuodenvaihde Pallas-Yllästunturin tykkymetsissä

  1. Retkikuntanne oli onnekas kun sattui selkeä täydenkuun yö. Niitä on ollut kovin vähän tänä talvena. Ja se, että osasitte käyttää hyödyksi tuon yön. Luulenpa, että yhdeksän kymmenestä retkeilijästä olisi nukkunut onnensa ohi. Upeat yökuvat.

    1. Sen verran harvinaista herkkua kirkkaat yöt tosiaan ovat olleet, että nyt oli pakko käyttää sellainen ulkona.

      1. Itse kävin Sammaltunturissa syyskuussa, joten mukava lukea ja katsella maisemakuviasi. Asun pohjoisessa, mutta en tarpeeksi ylhäällä, vielä. Pallaksen vetovoimaa tunnen.

        1. Pallas on kyllä Lapin hienoimpia paikkoja. Jos Lappiin muuttaisin, saattaisin harkita juuri sille seudulle asettumista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *