Taas on yksi vuosi selvitty loppuun asti ja on aika muistella sen parhaita hetkiä. Synkässä maailmantilanteessa on mukava ajatella pieniä iloja, joita vuoden varrelle on mahtunut.

Erityisesti sulan maan retkeilykausi onnistui yli odotusten niin perheretkien kuin omienkin reissujen osalta. Huhtikuulta lokakuulle pääsin liikkumaan ahkerasti Suomen luonnossa Kemiönsaarelta Utsjoelle.

Niukka talviretkeilykausi

Talvella oli tarjolla hiihtokelejä Etelä-Suomessakin pitkälle maaliskuuhun, ja kulutin aktiivisesti Espoon lähilatuja. Varsinaiset pidemmät retket jäivät kuitenkin talvella vähiin muun muassa asunnon remontoinnin ja kirjoitustöiden vuoksi.

Oli tyytyminen pariin yön yli reissuun: testailin uutta talvitelttaani (Hilleberg Kaitum 3) ja tapasin samalla pitkiin vaelluksiin valmistautuvia kevytretkeilijöitä Liesjärven kansallispuistossa.

Tarkoitushan olisi hyödyntää Kaitumia myös lämpimän vuodenajan perheretkeilyssä, ja melkein jokaiselle kuukaudelle olikin varattu yksi viikonloppu perheretkiä varten. Ne viikonloput menivät seuraavasti:

• Huhtikuussa lapsi tuli kipeäksi
• Toukokuussa lapsi tuli kipeäksi
• Kesäkuussa lapsi tuli kipeäksi
• Heinäkuussa oltiin lomareissussa, telttakalusto ei mahtunut mukaan
• Elokuussa lapsi tuli kipeäksi kolme *piip* kertaa
• Syyskuussa en enää jaksanut, vaan karkasin telttailemaan yksin

Parempi yritys sitten vuonna 2023.

Maaliskuussa sattui eräs kirkas viikonloppu, jonka päätin viettää jääretkeillen Puulaveden saaristossa. Vuosikymmenien ajalta tuttu kesänviettopaikka on myös mainio talviretkeilykohde ja talvisin vielä hiljaisempi ja erämaisempi kuin kesällä. Lämpötila kohosi Föhn-tuulen myötä jopa +10 asteeseen, joten hiihtomatka sujui aluspaitasillaan. Ulkolämpötilan kontrasti sisältä -8-asteiseen hirsirakennukseen oli valtaisa. Jäällä riitti lämmöstä huolimatta hankikantoa hiihtoon ja ahkion vetoon.

Kemiönsaaren keväästä Savon alkukesään

Sulan maan retkeilykausi alkoi pääsiäisenä, kun suuntasin perhelomalle Taalintehtaan kylään. Kemiönsaaren perukoilla sijaitseva merellinen ruukkikylä yhdistää upeasti kulttuurihistoriaa ja maan ykkösluokan luontoa. Onnistuneen reissun täydensivät huippusäät ja punainen täysikuu.

Kevään varsinainen huipennus oli suunniteltu vasta kuukautta myöhemmäksi, toukokuun loppupuoliskolle. Yhdistelmä lomien ja etätöiden suomia mahdollisuuksia kyyditsi perheen mökkeilemään ensin Etelä-Savoon ja sieltä vielä viikoksi Pohjois-Savon ja Kainuun rajalle. Kaikki ympärillä oli niin täydellistä, että olisin voinut jatkaa reissua vielä muutaman viikon. Tai muutaman vuoden.

Muotkatunturin alkukesä

Vuoden merkittävin vaellusreissu oli suunniteltu lempivuodenaikaani eli alkukesään. Halusin palata Muotkatunturin erämaahan, joka sopii mainiosti poluttomien erämaiden ystävän retkikohteeksi. Vaelluksesta tuli pilvisen harmaa, mutta mukavia kulkumaastoja löytyi jokaiselle päivälle.

Meno- ja paluumatkan väliyöpymiset tarjosivat myös omat elämyksensä. Menomatkalla nukuimme Puolangan Siikavaaralla, jossa sinipyrstöt lauloivat vaarakuusten latvoissa keskiyön valoissa. Paluumatkan pysähdys tapahtui Simon Martimoaavalla, yhdellä Suomen komeimmista suurista suoalueista.

Martimoaavalla vietetyn yön jälkeen kesän oma reissukiintiö oli täynnä ja palasin takaisin luontoisin rooliin. Heinäkuussa oltiinkin koko kuukausi perheen kanssa reissussa, ensin Savossa ja sitten loman loppuhuipennuksena lampaita kaitsemassa Koloveden kansallispuistossa. Näihin kesäpäiviin ja -öihin mahtui lukuisia seikkailuja metsissä, soilla ja järvillä.

Ruskaretki Kainuuseen

Paluu kaupunkiin ja arkeen ei olisi yhtään huvittanut ja vielä vähemmän huvitti kökkiä suurin osa elokuusta kotona pyyhkimässä lapsen nuhanenää. Syyskuun koittaessa karkasin yöksi Porkkalaan. Sain korvaukseksi kaikista elokuun vaivoista upeat iltavalot, tähtikirkkaan illan ja revontulet.

Syksyn kohokohta oli vielä edessä: pidennetty viikonloppu Kainuussa parhaaseen ruska-aikaan. Siihen vielä bonuksena vierailut Pyhä-Häkin ja Tiilikkajärven kansallispuistossa, ja neljä päivää oli käytetty tehokkaasti.

Retkeilysyksy ja sulan maan retkeilykausi päättyi lokakuun lopussa Kurjenrahkan kansallispuistoon tuttujen kevytretkeilijöiden kanssa. Ei huono päätöstilaisuus!

Katsaus yritystoimintaan

Tänä vuonna yritystoimintani valokuvaajana on ollut tavallista vähäisempää, sillä olen keskittynyt saattamaan loppuun erään keväällä ilmestyvän kirjan kuvitusta ja vähän tekstejäkin. Siitä lisää lähikuukausina. Lisäksi seuraavaa kirjaprojektia on jo valmisteltu ja aloitettu.

Vuoden aikana julkaistiin kaksi kirjaa, joiden tekemisessä olin aiempina vuosina mukana. Vaellusvarusteet-kirjaa varten otin muutamia kymmeniä valokuvia, Talviretkeilijän oppaassa esiinnyn lähinnä valokuvamallina.

Alkuvuodesta pidin verkkokurssin tähtitaivaan, Kuun ja revontulien kuvaamisesta. Kurssin materiaalit ovat myös ostettavissa verkkokaupasta. Kurssi onnistui hyvin, mutta ajanpuutteen vuoksi lisää kursseja ei ole lähiaikoina suunnitteilla. Muutama idea olisi takataskussa odottamassa vähemmän kiireisiä aikoja, jotka nykytahdilla varmaankin koittavat aivan pian, eli noin 50 vuoden kuluttua.

Lisäksi vuoteen on mahtunut ilahduttavan paljon kuvamyyntejä lukuisille eri tahoille esimerkiksi matkailumarkkinointiin, lehtiin, kirjoihin ja kalentereihin. Kuvia näihin ja muihin tarkoituksiin voi ostaa kuvapankista tai kysellä sähköpostilla teemu.saloriutta@gmail.com. Isompiin tilauksiin irtoaa myös reilua könttäalennusta.

Seuraava kuvausvuosi tulee menemään jälleen tiiviisti retkeilykirjojen kuvauksissa, joita on jo suunniteltu eri vuodenajoille. Erityisesti odotan kevätretkiä lounaisrannikolle ja alkukesän valoisia öitä jossain Kainuun-Koillismaan selkosilla.