Toukokuun parhaat viikot Savon maaseudulla

Toukokuu on vuoden parasta aikaa, ja olenkin useina keväinä pyrkinyt järjestämään siihen vähintään yhden lomaviikon. Tänä vuonna onnistuin suunnittelemaan ja toteuttamaan perheen kanssa kahden viikon reissun, johon yhdistyi lomaa ja etätyöskentelyä mökkioloissa Etelä- ja Pohjois-Savossa. Ajoitus oli täydellinen, sillä saimme nauttia toukokuun loppupuolen keväisistä poutasäistä ilman ainuttakaan hyttystä.

Pidin lomaa kaikesta tavoitteellisesta kuvaamisesta, mutta eihän kameraa voinut näin hyvissä olosuhteissa kokonaan naulaan ripustaa.

Puulan saaristomaisemissa

Ensimmäisen viikon olin kokonaan lomalla, joten aikaa jäi runsaasti Etelä-Savon tutuissa Puulan järvimaisemissa retkeilyyn. Saariston koivikkoiset rantametsät hehkuivat vaaleanvihreinä.

Alun viileiden päivien jälkeen aurinko alkoi paahtaa kuumasti houkutellen sisiliskot rapistelemaan hirsiaittojen seinille. Niitä lapsen kanssa ihmetellessä ehdin ottaa parit kuvat.

Lintuelo sai pesiä rauhassa kameroiltani, paitsi tukkakoskelopari, joka yllätti saunanlämmittäjän uimalla laiturin vierestä.

Viikon kohokohtia olivat souturetket, joita pääsin tekemään sekä perheen kanssa että yksin. Perheretki lähisaaren kallioille tyynenä iltana oli menestys, kaikki viihtyivät paremmin kuin sisällä. Ja kukapa ei näissä maisemissa viihtyisi.

Varhain aamulla soutelin yksin pidemmälle lenkille. Yhden hengen käyttöön hieman raskassoutuinen vene rajoitti kilometrejä, joten aivan aavan Simpiänselän äärelle en ehtinyt. Aamupalapaikaksi löytyi kuitenkin mukava metsäinen kukkula, josta nostin hetkeksi dronen ilmaan.

Aina kun palaan Puulan maisemiin, mielessäni pyörii vain yksi ajatus: mitä pitäisi tehdä, että voisi asua näin?

Pohjois-Savon reunalla

Viikon lomailun jälkeen oli aika siirtyä sinne, missä Pohjois-Savon, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat kohtaavat. Tällä harvaanasutulla Suomenselän-Maanselän vedenjakajalla on intensiivisestä luonnonvarojen käytöstä ja tuulivoimabuumista huolimatta säilynyt huomattavan paljon arvokkaita luontokohteita, suurimpana Talaskangas. Luontomatkailun kasvulle olisi potentiaalia, jos vain maltettaisiin säästää riittävästi alueita suhteellisen luonnontilaisina ja erämaisina sekä ylläpitää reitistöjä.

Seuraavan viikon alkupäivät kuluivat etätöissä, mutta iltaisin jäi aikaa retkeillä lähistön talousmetsissä. Männiköiden halki luikertavista metsäteistä löytyi mukavia pyöräreittejä. Olen ajanut tänä vuonna huomattavan vähän omalla Kona Sutra LTD:lläni, eikä se tällekään reissulle mahtunut kyytiin. Löysin vanhan navetan varastosta tyylikkään vanhan Peugeotin, joka osoittautui leveine renkaineen kelpo gravel-pyöräksi.

Mankeloin reittiä, jolla olin osunut tuoreille karhun jäljille huhtikuun hangilla muutama vuosi sitten. Melko lähellä olen törmännyt myös suden ja ilveksen jälkiin. Tällä kertaa eteeni loikki vain pikkuinen metsäjänis.

Liikun usein valtakunnan harvimmin asutuilla seuduilla. Yleisin kysymys retkistäni on, että mitä jos susi tai karhu tulee vastaan, eikö niiden kohtaaminen pelota?

Juuri missään en koe suurempaa mielenrauhaa kuin pyöräillessäni näillä hiljaisilla selkosilla. Eläimistä kannattaa vähän pelätä korkeintaan Homo sapiens -lajin kädellisiä nisäkkäitä, punkkeja ja liikenteessä hirviä. Kapenevat metsäurat tuovat kyllä mieleen Rukajärven tie -elokuvasta tutun Kevyt osasto 2:n polkupyöräjoukkueen Lieksajärven tiedusteluretken. Niin kauan kuin näillä urilla liikkuu vain suurpetoja eikä vihollissotilaita, en osaa täällä kulkiessani tuntea muuta kuin levollista rauhaa.

Erään myöhäisen illan pyöräretken päätteeksi ajoin vielä traktoriuraa pellon laitaan. Pensaikon suojista voisi tähystää eläimiä. Pellolta löytyikin yksi valkohäntäkauris (eli valkohäntäpeura). Pahaksi onneksi eläimellä oli erinomainen kuuloaisti, ja se ilmeisesti havaitsi rämisevän fillarin jo kaukaa. Niinpä tuloksena vain hämärä panorointi.

Lähiretkeilyä päästiin harrastamaan myös vesillä. Ehkäpä myöhemmin kesällä ehtisi hieman kalastaakin, nyt vain soutelimme tyyninä kevätiltoina. Vesi lainehti korkealla haudaten rantapensaikot osin alleen.

Perheretkiä luontokohteilla

Pelkkään metsäurien ja peltojen luontoon ei tarvinnut tyytyä, vaan ehdimme retkeillä iltaisin ja loppuviikon lomapäivinä useissa alueen parhaissa retkikohteissa.

Lumitalven jäljiltä villinä kuohuva Rotimojoen Kovaskoski (karttalinkki) tarjosi takuuvarman nähtävyyden, joka sai jopa tauotta höpöttävän lapsen hetkeksi mykistymään luonnonvoimien edessä.

Samalle reissulle oli helppo yhdistää lähistöllä sijaitseva Hällämönharju (karttalinkki), jonka reitistö ja suojelutilanne ovat viime aikoina kehittyneet parempaan suuntaan. Auringonlaskun jo lähestyessä emme pitkää lenkkiä tehneet, vaan tyydyimme evästaukoon Hällämö-järven rannassa.

Etätyöviikon päättyessä helatorstaihin lähdimme pidemmälle retkelle naapurikunta Pyhännän soille ja metsiin. Noin 1,5 km mittainen Muurainsuon pitkostettu luontopolku (karttalinkki) oli juuri sopiva perheretkikohde. Lämpötila nousi jo T-paitalukemiin ja suolta löytyi viimesyksyisiä karpaloita maisteltavaksi.

Matka jatkui vielä Itämäen luonnonsuojelualueelle (karttalinkki). Vanhassa kuusimetsässä oli pienenkin retkeilijän mukava astella pehmeillä sammalmättäillä. Yllättävänkin harvassa metsässä pääsi helposti kulkemaan, ja satunnaiset kaatuneiden puiden ylitykset tarjosivat pientä seikkailua.

Iltaretkeilyt sujuivat niin hyvin, että vielä loppuviikosta oli tehtävä uusi retki suolle. Nyt suuntasimme Talaskankaan luonnonsuojelualueen eteläosiin (karttalinkki), jossa tiesin ennestään olevan helppokulkuista suomaastoa. Pitkospuut täältä on purettu pois, mutta kumisaappailla pääsee. Teimme lyhyen kävelyretken karpaloita poimien ja söimme metsäsaarekkeessa päivällistä. Tänne tehdään vielä joskus pidempi retki koko perheen voimin, sillä kuljettavaa riittää moneksi päiväksi.

Viimeisenä päivänä vierailimme vielä Hällämönharjun viereisellä Linnaharjun kodalla (karttalinkki). Linnaharjun maastot osoittautuivat yllättävän jyrkkäpiirteisiksi. Vaikka kartallakin näkyy korkeuskäyrä poikineen, oli todellisuus jylhempi kuin osasin odottaa. Koko 4 km pituista luontopolkua emme kiertäneet, mutta heti kodan lähimaastoissa pääsi komeisiin harjumaisemiin.

Parin viikon reissu meni liian nopeasti, mutta myöhemmin kesällä jatkamme lomailua ja etätöitä samalla suunnalla. Seuraavaa reissua odotellessa jään miettimään, miksei kotikatuni voisi näyttää asfalttiviidakon sijaan esimerkiksi tältä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.