Parin vesisateisen viikon jälkeen perjantaina saatiin vihdoin uutta lunta Etelä-Suomeen. Kaupungissa pyry satoi tosin räntänä, joka suli lähes kokonaan pois. Mutta näillä säillä lumiraja on jyrkkä. Nuuksion järviylängöllä tilanne voi olla aivan erilainen kuin rannikolla. Solvallan säähavaintoasemalla näytti olevan lunta 31 senttiä. Ehkäpä se riittäisi hiihtämiseen?

Vielä bussin ikkunasta maisema näytti vähintäänkin huolestuttavalta. Tienvarren metsiköissä vihreä varvikko paistoi parisenttisen hangen alta. Jäin pois luontokeskus Haltian loskaisella pysäkillä ja kiipesin mäen ylös Solvallan urheilukentälle. Ihme tapahtui: yhtäkkiä kahlasin parinkymmenen sentin syvyisessä hangessa.

Laitoin OAC Kar 147 -sukset jalkaan ja lähdin hiihtelemään auraamatonta ulkoilureittiä. Sopivassa kohdassa erkanin uralta Punjonsuolle. Siellä odotti seuraava yllätys. Suo, joka kesäaikaan on usein ylitettävissä lenkkareilla, olikin nyt tulvan vallassa. Samaan aikaan alkoi pyryttää sankasti lunta. Kun ensin kastelee suksenpohjat ja lähtee sitten rämpimään nuoskalumeen, lopputulos on selvä: pian pohjiin kerääntyy monen sentin lumikerros. Pelastauduin suon itälaidalle, hakkasin lumet irti suksista ja loikin vuolaana virtaavien purojen yli rinteen päälle.  Otin suunnan pohjoiseen ja hiihtelin märimpiä paikkoja väistellen Ruuhijärven rantaan.

Järven rantaa seuraileva polku osoittautui vähän turhan kiviseksi, mutta lunta sentään riitti. Jää näytti sen verran epäilyttävältä sohjomössöltä, ettei sinne ollut syytä mennä. Järveen laskeva puro aiheutti pienen kierroksen, sukset jalassa kun on hieman hankala loikkia metrin levyisien uomien yli.

Kiipesin järven etelärannan korkealla kalliolle, jonka huipulta avautuva näkymä on yksi suosikkimaisemistani Nuuksiossa. Ilmiselvä evästauon paikka. Aurinko oli jo hetkeä  aiemmin pilkahtanut väistyvien kuuropilvien takaa. Juuri kun pääsin huipulle alkoi taivas kirkastua toden teolla. Pilvisten viikkojen aikana olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka siniseltä helmikuun taivas voi näyttää lumista maisemaa vasten.

Tauon jälkeen sää jatkui huikeana. Hiihtelin lumen kuorruttaman metsän halki kallioita seuraillen. Tiheämmissä metsissä lunta oli alle 10 cm, mutta aukeilla kallioilla paikoin jopa sääaseman lukemien verran, noin 30 cm.

Ennen tienvarteen saapumista yhytin sulan puron, eikä auttanut muu kuin lasketella jyrkän laakson pohjalle kuvaamaan. Tiheikköinen puronvarsi oli hieman turhan haastava paikka. Tämä yritys jäi päivän viimeiseksi kuvaksi:

Aurinkoiset, lumiset kevättalven päivät ovat näinä talvina harvassa. Jokainen mahdollisuus metsässä hiihtämiseen täytyy käyttää hyväksi. Saapa nähdä, pääsenkö vielä ennen maaliskuun pääsiäisvaellusta Etelä-Suomen hangille palauttamaan mieleen talviretkeilytaitoja. Hinku kunnon hiihtoretkelle alkaa olla jo kova.