Tammikuun alussa näytti, että saamme vihdoin nähdä kunnon talven. Varasimme Jurmon saarelta kahden hengen pikkumökin helmikuun puoleenväliin, keskelle syvintä talvea. Olen vieraillut saarella useita kertoja sulan maan aikaan. Nyt toiveissa oli ikuistaa siellä lumen ja jään peittämiä maisemia. Helmikuun vesisateet veivät toiveet talvesta, mutta reissua ei enää auttanut perua. Tiedossa oli viikonlopun verran räntäsateista nollakeliä.
Voisi perustellusti kysyä, onko mitään järkeä matkustaa 9 tuntia suuntaansa päästäkseen katsomaan pariksi päiväksi räntäsadetta. Myönnetään, että parempiakin hiihtolomakohteita olisi. Taisin valita Suomen ainoan täysin lumettoman kolkan.
Matka-aikaa julkisilla lyhentää hieman bussin ja saariston yhteysalus M/S Eivorin synkronoitu aikataulu. Bussi jättää matkustajat suoraan laivan viereen ja Eivor lähtee liikkelle heti, kun bussimatkustajat on saatu kyytiin. Turusta saapuessa pääsisi kätevästi yhdellä bussilla, Helsingistä tulijat joutuvat jännittämään vaihdon onnistumista Piispanristin pysäkillä. Tällä kertaa vaihtoaikaa oli ruhtinaalliset 20 minuuttia – ei tarvinnut edes juosta.
Olin varma, ettei laivalla olisi kuin pari matkustajaa, mutta niin vain muitakin hölmöjä riitti. Kymmenet ihmiset matkustivat katsomaan Saaristomeren epätalvea. Jurmon mökit ovat täyteen buukattuja vuoden jokaisena viikonloppuna, ja vielä enemmän kävijöitä vetää Utö. En voi kuin ihmetellä ja ihailla saaristofanien omistautumista asialleen.
Laiva saapui Jurmoon puoli kymmenen jälkeen. Pilvisenä iltana ei ollut syytä viritellä jalustaa tähtikuvien toivossa, joten saatoimme mennä aikaisin nukkumaan.
Aamu valkeni harmaana ja räntäkuurot pyyhkivät saaren yli. Yritin kuvata meren yllä leijuvia tummia pilviä, muuten maisema ei ihmeitä tarjonnut.
Saari näytti kovin samanlaiselta kuin keväällä ja syksyllä, vain ohuen jääpeitteen kuorruttamat lätäköt paljastivat vuodenajan talveksi. Kokeilin erilaisia jääkuvia laihoin tuloksin. Sade alkoi yltyä ja väistimme mökkiin lounastamaan. Samaan aikaan lintuaseman miehittäjät kökkivät saaren länsikärjessä paitsi laskemassa lintuja, myös levittämässä pressuja kurtturuusujen päälle. Näin yritetään estää haitallista vieraslajia pilaamasta uhanalaisten kasvilajien kasvupaikkoja. Nostan hattua. Katsauksen viikonlopun lintuelämään voi lukea Lähiluonnon huvituksia -blogista.
Iltapäivällä ikkunasta alkoi näkyä lumihiutaleita. Äkkiä kuvaamaan! Sade muuttui vedeksi ennen kuin ehdin edes poistua mökin pihalta. Jatkoin kuitenkin matkaa männikön laitaan, josta aukeaa näkymä niityn yli kylään. Pian sade vaihtoi uudestaan olomuotoa ja isoja lumihiutaleita pyrytti sakeasti. Noin viiden minuutin ajan tähtäilin kameralla kaikkiin kuviteltavissa oleviin suuntiin ja yritin ikuistaa mahdollisimman monipuolisen maisemakokoelman. Olihan kyseessä todennäköisesti koko viikonlopun ainoa talvinen hetki.
Illalla tuuli yltyi lähes myrskylukemiin ja myös sade sai lisää puhtia. Kävin vielä iltahämärissä Högbergetillä kuvaamassa oranssia taivaanrantaa. Kova tuuli teki kamerankäsittelystä hankalaa ja pian värit haihtuivat synkkien pilvien taa.
Aamulla sade muuttui kuurottaisemmaksi ja tuuli laantui. Kävelykierros itäkärjen suuntaan johti lopulta tervalepikkoon ja Träsketiltä laskevan puron äärelle. Taivaalla erottui sinistä väriä ja aurinko kurkkasi pilvien takaa. Kevättä ilmassa.
Päivän kirkkaimmat hetket kuluivat tietenkin sisällä pakkauspuuhissa. Kun kävelimme takaisin satamaan, alkoi räntäsade uudelleen. Kuvauskelit oli tältä reissulta käytetty. Tai niin luulin.
Laivamatkalla räntäsade jatkui ja kannella hillumisen sijaan nautin ravintolan tarjonnasta. Ravintolasta ei näe ulos, mutta siellä on näyttöruutu, joka välittää livekuvaa keulasta. Kun laiva oli saapumassa Berghamnin saareen, näkyi videokuvassa sakea lumipyry. Syöksyin kannelle nappaamaan talvikuvia idyllisestä saaristomaisemasta. Pyryä jatkui juuri sen aikaa kun Eivor seisoi saaren laiturissa, sitten alkoi taas vesisade. Palasin tyytyväisenä ravintolan lämpöön.
Eivor saapui Pärnäisten satamaan alkuillan hämärissä. Kuvaustilanteet eivät loppuneet vielä mantereellakaan. Lumipyry oli yltynyt uskomattoman rajuksi. Valtavia, valehtelematta jalkarätin kokoisia hiutaleita vyöryi taivaalta hillittömällä voimalla. Kuvasin pyryä ensin metsänreunassa, mutta aihe kävi nopeasti tylsäksi ja siirryin satamaan.
Maantielautta L/A Prostvik 1 kulkee tasaisin väliajoin Pärnäisten ja Korppoon väliä. En ollut aiemmin ottanut ainuttakaan valokuvaa lautoista tai losseista. Näissä oloissa lautta-aluksesta tuli kuitenkin yhtäkkiä maailman kiinnostavin kuvauskohde. Räpsin aiheesta kymmeniä variaatioita, kunnes ilta pimeni ja bussin lähtöaika alkoi lähestyä. Reissu sai kuvausmielessä paljon hienomman päätöksen kuin olisin räntäsateen keskellä uskaltanut toivoa.
Huonosta kelistä huolimatta (tai juuri siksi 😉 ), kuvat ovat hienoja. Käytitkö päällekkäisvalotusta, vai tuliko räntää niin runsaasti, että sateen paljouden sai kuvaan normaalivalotuksella?
Yhdellä valotuksella on kaikki kuvat otettu, eli tosiaan sade oli aika sakeaa. Varsinkin tuo Pärnäisten satamassa sattunut pyry oli varmasti elämäni sankin.