Osallistuin heinäkuussa Metsähallituksen luontopalveluiden ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin järjestämälle tervaleirille, jolla Seitsemisen kansallispuistoon rakennettiin tervahauta. Koveron perinnetilan ympäristössä sijaitsevalla paikalla on poltettu tervaa tositarkoituksella viimeksi 1900-luvun alkupuolella. Sen jälkeen tervahauta ehti kasvaa vuosikymmenien aikana umpeen, kunnes se…
Avainsana talkooleiri
Menneen kesän muistoja
Vaikka syyskuu on ollut lämmin, on kai pakko todeta kesän päättyneen. Mennyt suvi oli jälleen lyhyt, mutta vähäluminen. Vietin lähes kaikki viikonloput ja lomien rippeet mahdollisimman kaukana kaupungin hälystä. Kamera kulki mukana.
Talkoita ja täysikuu Hangon Uddskatanilla
Heinä-elokuun vaihteessa nousi taivaalle kesän kolmas täysikuu. Yhtä mones kuvausyritys aiheesta sijoittui manner-Suomen lounaisimpaan kolkkaan, Hangon Uddskatanille, missä vietin viikonlopun talkoolaisena. Aiemmat kuutamot osuivat Malminkartanon täyttömäelle ja Puulaveden saaristoon.