Oman ahkion rakentaminen on houkutellut jo pitkään, mutta ajan ja työtilojen puute on toistaiseksi estänyt moiset haaveet. Oli pakko keksiä helpompi ratkaisu. Viime kevään hiihtovaelluksella lainasin ystävältäni muovisesta Paris-pulkasta (viralliselta nimeltään ERAPro 960 Pro Expedition Sled)…
Avainsana retkeilyvarusteet
Kevytretkeilyn lyhyt oppimäärä
Pohdiskelin aiemmin, miksei mistään saa kelvollisia retkeilyvarusteita. Erityisesti kevyiden varusteiden saatavuus on ollut Suomessa perinteisesti huono. Ilmassa alkaa kuitenkin näkyä merkkejä siitä, että muutos kevyempään suuntaan on tapahtumassa täällä kaukaisessa pohjolassakin. Yhä useamman suuren ulkoiluliikkeen…
Varustehuomioita pääsiäisvaellukselta
Kirjoittelin ennen pääsiäisreissulle lähtöä muutaman sanan talvivarusteista. Kirjoitus ja siinä mainittu varustelista perustuivat aiemmilla reissuilla hyväksi koeteltuihin ratkaisuihin. Koska en omista läheskään kaikkia talvivaelluksella tarvittavia varusteita, on joka reissulla mukana erilaisia lainakamppeita. Tällä kertaa myös…
Talvivaelluksen varustelista
Talviretkeily metsäisessä maastossa ei sinänsä ole kovin vaikeaa, mutta mukaan lähtevä varustevuori kasvaa helposti kaksinkertaiseksi kesäretkiin nähden. Keveyttä tärkeämpää on varusteiden takuuvarma toimivuus kaikissa olosuhteissa. Seuraava varustelista on alun perin muodostunut muutamien Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon suuntautuneiden vuodenvaihteen…
Ensimmäisiä kokemuksia OAC Kar 147 -suksista
Etelä-Suomen tiheiköissä 240 cm pitkät metsäsukset ovat harvoin kätevin vaihtoehto. Myös pohjoisempana ketterämmille hiihtimille on käyttöä, jos sattuu viihtymään vaaroilla ja tuntureilla. Viime vuosina markkinoille on ilmestynyt suksen ja lumikengän hybridejä, liukulumikenkiä eli karvapohjasuksia. Ne…
Retkeilyvarusteiden filosofiaa
Vuosien varrella olen ostellut aikamoisen kasan retkeilyvarusteita. Usein järkevän varusteen löytäminen kotimaan markkinoilta on osoittautunut käsittämättömän vaikeaksi. Olenko outo vai voisiko ongelmaan olla loogisia syitä? Yritin etsiä vastausta markkinavoimien lainalaisuuksista. Samalla tuli pohdittua alan tulevaisuudennäkymiä.
Varustelista sulan maan vaellukselle Lappiin
Vuosien varrella rinkkani sisältö on muuttunut merkittävästi kevyempään suuntaan. Eniten kantamustani keventänyt varustehankinta on tähän mennessä ollut Clas Ohlsonilta parilla kympillä ostamani keittiövaaka. Kaikkien kaapista löytyneiden varusteiden punnitseminen avasi silmiä monessa kohtaa. Ennen punnitsemisoperaatiota saatoin heitellä…