Jotenkin on käynyt niin, että olemme useina kesinä päätyneet lammaspaimeniksi eri puolille Suomea. Metsähallituksen supersuosituille lammasviikoille pääsee arvalla, ja arpaonni on suosinut perhettämme peräti kolme kertaa vajaan kymmenen vuoden aikana. Lisäksi olemme olleet lammaspaimenina kavereiden vieraina.
Tällä kertaa onnetar heitti meidät kauemmas kuin koskaan aiemmin. Pielpajärven erämaakirkko sijaitsee Inarissa, nimensä mukaisesti erämaisissa maisemissa viitisen kilometriä lähimmältä tieltä. Vuonna 1760 rakennettu hirsinen kirkko on yksi harvoista Lapin kirkoista, jota ei poltettu Lapin sodan aikana 1944-1945. Paikka on syystäkin suosittu nähtävyys, ja Pielpajärven paimenten tehtäviin kuului enemmän turistien kuin lampaiden kaitsemista.
Kauas on pitkä matka
Paikalle olisi päässyt kätevästi yöjunalla ja bussilla, joskin lapsen kanssa olisi ehkä joutunut käyttämään taksia muutaman kilometrin matkaan Inarin kirkonkylältä retkipolun alkuun. Meillä oli kuitenkin asiaa puolivälissä Suomea sijaitsevalle mökille, ja tarkoitukseni oli myös tehdä reissulla hieman seuraavan kirjaprojektin kuvauksia Hammastunturin erämaan suunnalla. Niinpä ajoimme välimökkeilyn kautta autolla perille.
Suurin haaste oli kuitenkin viikon tavaroiden, ruokien ja 4-vuotiaan lapsen saaminen parkkipaikalta 4,5 kilometrin päähän erämaakirkolle. Kivikkoinen polku ja hellesää tekivät taipaleesta raskaan, eikä kaikkia ruokia ollut jaksettu kuivata kuten vaelluksilla tehtäisiin. Niinpä rinkkojen lisäksi mukana oli vielä parit irtokassit käsissä kannettavaksi. Runttasin edeltä osan kuormasta autiotupaa muistuttavalle paimentuvalle ja kävelin sitten takaisin päin hakemaan lisää tavaraa.

Sillä välin reissu oli vähällä keskeytyä jo alkumatkasta: lapsi oli hankkinut takareiteen pitkän ruhjeen laskiessaan pyllymäkeä kelopuun terävän oksan yli. Vamma todettiin onnekkaasti pintanaarmuksi, jota pystyttäisiin putsaamaan kenttäolosuhteissa. Kävelyvauhti pysyi myös kohtalaisen hyvänä ja muutaman keksitauon voimin koko perhe saatiin perille asti. Hyvää kannatti odottaa, näissä maisemissa viihtyisi varmasti viikon.

Pyyperheen elämää
Jo ensi minuuteilla äkkäsin pihapiiristä pyyemon poikasineen. Silloin en vielä tiennyt, että kyseessä ei ole mikään satunnaishavainto, vaan pyyperhe tosiaan asusti aivan paimentuvan pihassa. Paikalla oli rampannut jatkuvasti paljon ihmisiä, joten pesue oli selvästi tottunut ihmisten läsnäoloon. Emo tarkkaili rauhallisesti oksalta poikastensa vilinää varvikossa ja antoi ihmisten kulkea aivan vierestä ohi.

Emosta sai kohtuuvaivalla potrettikuvia 100-500 mm telezoomilla, mutta poikaset viihtyivät enimmäkseen mustikanvarpujen takana piilossa. Joskus harvoin yksi niistä saattoi putkahtaa sekunniksi tai pariksi näkyvälle paikalle. Silloin kameran oli syytä olla valmiina.


Kaksi kertaa tarjottiin myös harvinaista tilaisuutta kuvata pyyemoa poikasineen rypemässä hiekassa. Ensimmäisellä kerralla paikka oli avoimesti keskellä polkua. Hyvän kuvauslinjan saaminen olisi ollut yksinkertaista. Juuri kun sain hipsittyä kiertotietä paimentuvalle ja napattua kameran, pari turistia käveli suoraan päin pyytä, joka otti siivet alleen. Muistin taas, miksi en ole enää vuosiin kuvannut lintuja pääkaupunkiseudun ihmisvilinässä.
Toisella kerralla pyyemo kylpi poikasineen huussin nurkalla, kun olin saattamassa lasta asioimaan. Kun viimein sain kameran haettua paikalle, tilanne oli luonnollisesti ehtinyt mennä ohi.
Lintuelämää ei heinäkuisella Pielpajärvellä valtavan paljon ollut, mutta pihapiirissä ilahduttivat pyiden lisäksi nuoret lapintiaiset.

Lammaspaimenten arkea
Lampaat eivät tällä kertaa olleet mitään kesyjä halilampaita, vaan suhtautuivat ihmisiin hieman varovaisesti. Heti kun katseen käänsi pois, lammaslauma tosin lähti uteliaasti seuraamaan perässä. Viikon kuluessa tutustuimme sen verran, että rohkeimmat tulivat nuuhkaisemaan paimenia ja antoivat pikaisesti rapsuttaa.

Alkuviikon hellepäivinä lampaat viihtyivät paljon katoksen alla, joten monet turistit eivät niitä edes huomanneet. Yhden turistin mentyä laitumelle irtokoiran kanssa, askartelimme porttiin lampaista kertovan kyltin. Kävijöitä riitti sekä Suomesta että ulkomailta, erityisen paljon Saksasta ja muualta Keski-Euroopasta.


Metsäpalovaroitus tuli voimaan kesken viikon, ja toimimme paimenhommien ohella palovartijoina. Olisihan sääli, jos juuri meidän vahtivuorollamme ainutlaatuinen erämaakirkko palaisi poroksi vain siksi, että joku turisti pitäisi makkaranpaistoaan tärkeämpänä kuin metsäpalovaroituksen noudattamista.

Kävimme myös säännöllisesti katsomassa, että kirkossa on kaikki kunnossa. Iltaisin suljimme kirkon upeat puiset ikkunaluukut ja aamuisin avasimme ne taas. Ilkivaltaa ei onneksi sattunut, ja ainoaksi isommaksi operaatioksi jäi eksyneen nuoren pajulinnun pelastaminen ulos kirkosta.


Retkiä lähelle ja kauas
Lapsi viihtyi parhaiten Ison Pielpajärven rannalla, joka tarjosi viihtyisän ympäristön ulkoleikkeihin. Itse halusin tutustua alueen maastoihin vähän laajemmin, joten kiersin yhtenä iltana lenkin muutaman lähijärven ympäri. Komeita kivisiä männiköitä, kirkasvetisiä järviä ja pieniä soita. Tyypillistä inarilaista maastoa parhaimmillaan.

Kesken viikon tein yhden pidemmän retken: tulevat kirjatyöt ja vaellussuunnitelmat houkuttelivat tutustumaan lähemmin Hammastunturin erämaan itäpuolisiin alueisiin. Hammastunturin erämaan ja Ivalon keskustan väliin jää metsä- ja tunturialueita, jotka ovat osin suojeltuja ja osin suojelemattomia. Osa alueista on metsätalouden pirstomia, mutta joukossa on myös jopa itse erämaa-aluetta jykevämpiä männiköitä.

Lähdin tutkimaan erityisesti Lapiopäät-tunturin ympäristöä, joka on säilynyt verrattain koskemattomana. Odotettavissa oli myös näyttäviä näköaloja läheisille järville, jotka ympäröivät tunturia joka suunnasta.
Yhtenä tavoitteena oli tutkia alueen maaston soveltumista vaeltajalle: jos Hammastunturin ja Ivalon välille löytyisi kelvollista retkeilymaastoa, pystyisi retkiä Hammastunturiin tekemään helpommin ilman auton tai taksin käyttöä. Hammastunturi on suosikkierämaitani, ja se on keskeisen sijaintinsa vuoksi osallisena useampiin pitkien vaellusten suunnitelmiini.
Ajoin auton Pasaslompola-järven lähelle ja suuntasin pitkälle kiertolenkille ennen Lapiopäiden huiputusta. Pilvisenharmaa sää ei inspiroinut valokuvaamaan, mutta maasto oli totisesti monipuolista. Välillä männikkö oli pohjaltaan täysin tasaista varvikkoa, toisinaan taas sai kiipeillä jyrkille vaaroille tai väistellä suuria kivenlohkareita. Maisemaa elävöittivät pienet lammet ja purot.


Kuten niin usein ennenkin, pääsin matkaan aivan liian myöhään iltapäivällä ja retki tietenkin kesti monta tuntia kauemmin kuin olin suunnitellut. Luulisi olevan mahdotonta huiputtaa Lapissa tunturi keskikesällä siten, että maisema on liian hämärä kuvaamiseen. Niin kuitenkin kävi: illalla pilviverho oli entisestään paksuuntunut, ja päivän rankin sadekuuro iski juuri kun kävelin Lapiopäiden lakialueella. Sadevaatteita ei ollut mukana, lupasihan ennuste pelkkää poutaa.

Olin jättänyt auton takakonttiin varmuuden vuoksi telttakaluston, sillä arvasin retken venyvän pitkäksi. Noin 18 kilometrin seikkailun jälkeen pystytin teltan tasaiseen männikköön Pasaslompola-järven lähelle. Ainahan telttamajoitus kelpaa!

Viimeisen illan näytös
Viimeisenä iltana Ison Pielpajärven ylle alkoi kerääntyä synkkiä pilviä. Virittelin kiireesti kamerakalustoa valmiiksi: ukkospilvi näytti vyöryvän päälle suoraan järven takaa, siis täysin optimaalisesta kuvaussuunnasta. Lisäksi kelpo kuvauspaikka löytyi rannalta vain parinkymmenen metrin päässä paimentuvasta, joten suojaan pääsisi äkkiä.

Ennen myräkkää järvi tyyntyi ja luonnossa vallitsi aavemainen hiljaisuus. Salamat välkähtelivät kaukaisuudessa. Ukkonen liikkui lähemmäs, mutta salamoi kuvaamisen kannalta harmillisesti enimmäkseen pilvien sisällä. Vain yksi maasalama osui kuvaan, tietenkin aivan äärilaitaan.

Rankkasade alkoi ja vetäydyin sisätiloihin. Pari turistia juoksi kehnoissa sadekamppeissa halkokatokseen ja huikkasin heidät kuivattelemaan sisälle tupaan. Sadekuuro loppui pian ja matkalaiset pääsivät jatkamaan taivaltaan.
Keskiyön tienoilla kävin vielä tarkistamassa, että lampailla on ukkosen jälkeen kaikki hyvin. Ei hätää, siellä ne söivät niityllä yhtä rauhassa kuin aina. Erämaakirkko lepäsi paikallaan kesäyön kosteassa hämyssä vieläkin tunnelmallisempana kuin tavallisesti.

Olipa kiva kuvaus lammaspaimenviikostasi! Oliko Pielmpajärven mojoituksessa saunaa, vai hoituiko peseytyminen pelkästään järvessä?
Kiitos! Paimenille oli järven rannassa pieni sauna. Myös tupa oli kuin sauna, koska sitä ei pystynyt juurikaan tuulettamaan 😀