Alkusyksy on suosikkiaikaani saaristossa monestakin syystä: kesän turistilaumat ovat kaikonneet, ilmat ovat sopivan lämpimiä, kanervat kukkivat, lintujen syysmuutto on käynnissä. Syyskuun alussa järjestyi mahdollisuus lähteä perheen kanssa yhdeksi yöksi reissuun. Päädyimme telttaretkelle Örön saarelle, jonne on hyvät yhteydet Kasnäsin satamasta, vain vartin ajomatkan päästä kotoamme.
Olimme käyneet Örön entisellä rannikkolinnakkeella pari kertaa aiemminkin, mutta emme koskaan tähän vuodenaikaan. Vain reilun vuorokauden mittaiselle visiitille osui nähtävää niin paljon, että jälkikäteen reissun olisi voinut luulla kestäneen ainakin viikon.
Noin tunnin mittainen merimatka sujui mukavasti aluksen kannella sumulauttoja ihaillen ja lintuja kiikaroiden. Linjataulun päältä löytyi merikotkapari, muuten näkyi lähinnä merimetsoja.
Perillä sumu oli tiessään ja saaren keskiosan kanervanummella vallitsi kesäisen paahteinen tunnelma. Amiraaliperhosia lenteli nummella kymmenittäin ja niiden välissä pörräsi muutamia syyskorentoja, päällisin puolin vilkaistuna enimmäkseen punasyyskorentoja.
Petomuuttoa pohjoiskärjessä
Pystytimme teltan, jätimme yöpymisvarusteet saaren telttailualueelle ja suuntasimme päiväretkeilemään. Telttailu on maksullista, mutta varsin kohtuuhintaista eli 7,50 € / yö / henki. Kävimme vuokraamassa kolmeksi tunniksi pyörät ja hurautimme niillä pohjoiskärjen maisemiin. Lapselle oli otettu oma pyörä kotoa – emme tosin säästäneet juurikaan rahaa, koska pyörän kuljetus saareen maksoi 12 € edestakaisin ja vuokraaminen kolmeksi tunniksi 15 €. Mutta onhan oma pyörä aina oma pyörä.
Pohjoiskärjen ylitse viuhui hurjasti petolintumuuttoa: varpushaukkoja syöksyi saaren yli noin minuutin välein, joukossa muutamia tuulihaukkoja, hiirihaukkoja sekä yksi nuolihaukka. En juurikaan harrasta lintumuuton seurantaa, mutta ymmärsin silti sen verran, ettei moinen ole aivan jokapäiväistä. Toden totta: edellisenä päivänä Hangon lintuasemalla oli laskettu varpus- ja tuulihaukkamuuton uusi Suomen ennätys! Varpushaukkoja oli nähty järjettömät 1177 kappaletta.
Ehdimme takaisin kylän tuntumaan parahiksi ennen ravintolaan varattua päivällisaikaamme. Lähellä ravintolaa näimme tiellä kyltin ”saukkojen ylityspaikka”. Tien sivussa ruohoon oli tosiaan painunut eläinten polku eli epäilemättä saukkoliikennettä riitti. Juuri kun tulimme pyörillä saukkoylityksen kohdalle, näimme muutaman metrin päästä, kun saukkoemo kipitti leikkisän poikasen kanssa tien yli! Upea luontoelämys, mutta missä kamera? Tietysti repussa, koska telen roikottaminen pyöräillessä olisi ollut hankalaa.
Aurinkoa ja Kuuta etsimässä
Päivällisen jälkeen jatkoimme matkaa kävellen saaren eteläkärkeen. Melkein täyden Kuun piti nousta klo 20 jälkeen ja sitä ennen ehtisi kuvata auringonlaskun. Hyvällä tuurilla samaan ruutuun Kuun kanssa saattaisi saada jopa Bengtskärin majakan, jonka tasalle Kuu yltäisi noin puoli tuntia nousun jälkeen. Suunnitelman tielle asettui vain yksi este: sumu oli jälleen noussut Örön saariston ylle.
Auringonlaskun suunnalla leijui vain ohuempaa utua, joka toi kuviin kaivattua hehkua. Ilta vierähtikin eteläkärjen kallioilla lähes tyyntä merimaisemaa Auringon suuntaan kuvaillen. Auringon kadottua pilveen siirryin pönöttämään itäpuolelle niemeä. Kuu olisi sopinut hienosti nousemaan kallioluotojen ketjun takaa, mutta sankka sumu vei voiton.
Sumuaamun kohtaaminen
Yöstä tuli hyvin kostea, lähes trooppinen. Vaikka elettiin syyskuuta, lämpötila pysyi läpi yön lähellä 20 astetta ilmankosteuden ollessa käytännössä 100 %. Tällaisissa oloissa ei edes Hilleberg Kaitum 3 -tunneliteltan hyvistä tuuletuksista ollut juurikaan apua kondenssiveden ehkäisyyn, joten varhain aamulla teltassa vallitsi kostea tunnelma.
Heräilin kuuden jälkeen ja lojuin hetken teltassa odottamassa aamun valkenemista. Hernerokkasumu muodosti saarelle niin paksun peiton, etten nähnyt tarpeelliseksi lähteä toikkaroimaan ulos ennen kuin hieman valoistuisi. Vähän ennen seitsemää nakkasin kamerarepun selkään ja lähdin kuvaamaan sumuista kanervanummea, joka hehkui vaaleanpunaisena ja oli koristeltu tuhansilla hämähäkinseiteillä.
Siinä nummella kyykkiessäni tuli vahva tunne, että joku tuijottaa. Käännyin ympäri ja näin alle kolmen metrin päässä nuoren valkohäntäkauriin. Se tuli uteliaana katsomaan, mikä ihmeen mytty nummella kökkii.
Vaihdoin telen kameraan niin hiljaa kuin osasin ja kauris pysyi edelleen muutaman metrin päässä. Sain kuvailla sitä kaikessa rauhassa hyvän tovin, kunnes eläin köpötteli mukulakivitien toiselle puolelle. Seurasin sitä 10-20 metrin päässä. Kauris jatkoi ruokailuaan ja vilkuili välillä kuvaajaan. Suositulla matkailusaarella se oli varmasti tottunut ihmisiin. Vaikka kotipuutarhassakin kauriita riittää, ne sentään lähtevät ihmisiä karkuun. Joka tapauksessa hieno kohtaaminen sumuiseen aamuun!
Kiertelin vielä pitkän lenkin sumuisella saarella ilman muita mainittavia eläinkohtaamisia. Muun perheen herättyä sumu ei ollut vieläkään hälvennyt, joten sumukuvaukset jatkuivat aamupäivällä. Kiertelimme saaren keskiosissa osin samoja polkuja, joita olin jo aamulla kulkenut.
Nyt näyttäytyivät myös saaren perinnebiotooppien hoitajat eli naudat. Örön laidunmaita on ennallistettu myös ihmisvoimin muun muassa puustoa raivaamalla, ja nyt on karjan vuoro pitää perinnebiotoopit kunnossa.
Perinnelaiva horisontissa
Teltan purkamisen ja ravintolassa nautitun buffet-lounaan jälkeen oli aika hyvästellä Örö ja siirtyä merimatkalle kohti Kasnäsiä. Kemiönsaaren oma perinnealus, puinen purjelaiva Eugenia, lähti hetkeä aiemmin laiturista. Myöhemmin ohitimme purjeet komeasti nostettuina seilaavan aluksen. Pääsin itsekin tänä kesänä Eugenian kyytiin parin tunnin risteilyllä, harmillisen tyynenä päivänä purjeilla ei tosin päästy etenemään kuin lyhyen aikaa.
Eugenian toimintaa pyörittää vapaaehtoisvoimin voittoa tavoittelematon yhdistys. Suosittelen purjehtimaan Eugenian matkassa, jos päädyt lomalle Kemiönsaaren maisemiin!
