Ensimmäinen järjestämäni verkkokurssi on onnellisesti takanapäin. Kurssi onnistui mainiosti: osallistujia ilmoittautui mukavasti ja kaikki olivat innokkaita ja aktiivisia. Kurssin aikana nousi esiin monia kysymyksiä, joita en alkuperäisessä kurssiohjelmassa ollut huomioinut. Työstin kurssin jälkeen materiaaleista 86-sivuisen…
Kategoria Valokuvaus
Vuoden 2021 kohokohdat
Taas on tullut aika muistella menneen vuoden parhaita paloja. Vuosi 2021 oli pitkästä aikaa kunnollinen retkeilyvuosi. Maastoöitä kertyi 25, vain muutama vähemmän kuin ennen perheen perustamista oli tapana. Sekä retkeily että valokuvaus painottuivat vahvasti kirjaprojekteihin,…
Verkkokurssi: Tähtitaivaan, Kuun ja revontulien kuvaaminen 19.1. ja 26.1.2022
Tärkeimpiin kuvausaiheisiini ovat noin kymmenen vuoden ajan kuuluneet yötaivaan eri ilmiöt. Olen tehnyt puolestasi kaikki virheet, joten sinun ei tarvitse enää toistaa niitä. Nyt tarjoan aiheeseen liittyviä vinkkejä verkkokurssilla, joka toteutetaan kahtena etätapaamisena Zoom-ohjelmalla. Kurssin…
Lisäpontta kuvankäsittelyyn: Eizo ColorEdge CG2730 ja Lightroomiin tekoälyä
Viime viikkoina olen saanut uutta virtaa kuvankäsittelyyn kahdestakin syystä. Sopivan tarjouksen osuttua kohdalle hankin vihdoin ammattimaiseen kuvankäsittelyyn tarkoitetun näytön. Samoihin aikoihin Lightroomiin tuli päivitys, joka mahdollistaa automaattisen taivaan ja kuvan kohteen valinnan tekoälypohjaisella työkalulla. Ajoitus…
Laavuretkellä Kainuun ruskamailla
Lapin ruska oli tänä vuonna hienoin vuosikausiin, mutta syyskuun ruskaviikoille osui liikaa muuta ohjelmaa. Syys-lokakuun vaihteessa onnistuin kuitenkin mahduttamaan töiden, lapsenhoidon ja syysflunssien väliin neljän päivän loman. Siinä vaiheessa Lapin ruska oli jo ohi, eikä…
Myydään kameratarvikkeita, reppuja ja muuta sälää
Kaikkea sitä onkin kaappeihin kertynyt. Herranjestas, jopa Nikonin kamera. Sellaiset on aika siivota pois nurkista, samoin kuin kaikki ylimääräinen pikkusälä. Osta edullisesti pois käyttökelpoista tavaraa. Tavarat liikkuvat tarvittaessa ainakin akselilla Järvenpää – Espoo – Pasila…
Kesäyö Sallan UKK-reitillä
Itä-Suomessa Kolilta Tulppioon kulkeva UKK-reitti on lähes tuhannen kilometrin pituinen vaellusreitti, mutta valitettavasti monet sen osuudet ovat jääneet hoitamatta ja polku on paikoin kadonnut. Viime vuosina, kun kiinnostus kevytretkeilyyn ja pitkiin vaelluksiin on Suomessa kasvanut,…
Canon EOS R6 ja RF 100-500mm f/4.5-7.1L IS USM: kokemuksia ensimmäisiltä kuukausilta
Peilittömään kalustoon vaihtaminen ehti pyöriä mielessäni jo useamman vuoden, ja tänä keväänä ajatukset vihdoin muuttuivat todeksi. Odottelin kärsivällisesti viime kesänä julkaistujen kameroiden ja objektiivien halpenemista, ja kun huhtikuussa hinnat putosivat useilla satasilla, sormeni vilahti tilausnapille…
Yöttömän yön kuvausreissulla Utsjoen tunturiylängöillä
Vuoden 2021 merkittävin kuvausreissuni ajoittui touko-kesäkuun vaihteeseen. Yhdeksän pohjoisessa vietetyn päivän aikana syntyi yli 10 000 valokuvaa, joista riittää materiaalia ainakin yhteen tulevaan tietokirjaan ja pariin lehtiartikkeliin. Aikaa jäi myös hupikuvauksiin, ja reissun huipentumana pääsin…
Metsäpeuran mailla Salamajärvellä
Paluumatkalla pohjoisen keväästä poikkesimme yöpymässä Salamajärven kansallispuistossa. Suomenselän harvaan asutulla vedenjakajaseudulla sijaitsee Etelä-Suomen mittakaavassa varsin erämaisia alueita sekä luonnontilaisina säilyneitä metsiä ja soita. Omat retkeilyni ovat painottuneet enemmän itään tai pohjoiseen, joten oli kiinnostavaa nähdä,…