Retkeily on varsin varustekeskeinen harrastus, ja monesti kamppeita ostellaan pikku hiljaa ja päivitetään ajan myötä paremmiksi. Tästä seuraa, että varustevalikoima koostuu sekalaisesta joukosta tavaroita, joista osa on todennäköisesti huonoja tai turhia.

Olen viime aikoina kehittänyt omaa retkeilyvarustustani kevyempään suuntaan. Helposti käy niin, että päivitän vain nykyiset varusteet samanlaisiin, mutta kevyempiin. Kevytretkeilyssä olisi kuitenkin oleellista miettiä innovatiivisesti ja muuttaa myös toimintatapoja.

Yhtenä aamuyönä vauvan herättäessä puoli kolmelta aivoni rupesivat miettimään, voisiko retkeilyvarustuksen kehittämistä tehdä yhtä organisoidusti kuin vaikkapa laajan tietojärjestelmäprojektin suunnittelua, yritysarkkitehtuurin menetelmiä hyödyntäen.

Arkkitehtuurin kolme tasoa

Yritysmaailmassa ja julkishallinnon organisaatiossa käytetään erilaisia viitekehyksiä tai yritysarkkitehtuurimalleja johtamisen tärkeinä apuvälineinä. Usein käytettyjä ovat esimerkiksi TOGAF ja Zachmannin viitekehys.

Seuraavassa yksinkertaistetaan asioita aika paljon, mutta yksi keskeinen periaate yritysarkkitehtuureissa on arkkitehtuurien jakautuminen kolmeen tasoon: käsitteelliseen, loogiseen ja fyysiseen.

Mitä tekemistä tällä on retkeilyvarusteiden kanssa? Paljonkin. Nimittäin usein retkeilijä tarkastelee asioita vain fyysisellä tasolla, eli yksittäisten tuotteiden näkökulmasta. Katsotaanpa, mitä tapahtuisi, jos tarkastelun aloittaisikin käsitteelliseltä tasolta.

Jokaiselle mukaan otettavalle varusteelle pitäisi löytyä jokin käsitteellisen tason tavoite. Käsitteellinen taso vastaa kysymykseen ”Mitä?” – tässä tapauksessa ”Mitä asioita onnistuneen retken kannalta on huomioitava?” Muutama esimerkki:

• Lämpimänä pysyminen
• Eristäminen kylmästä ilmasta
• Eristäminen kylmästä maasta
• Suojautuminen kastumisesta johtuvalta kylmettymiseltä
• Riittävä energiansaanti
• Riittävä puhtaan veden saanti
• Riittävä uni

Käsitteellisen tason tavoitteet voivat vaihdella riippuen retken tyypistä, kohteesta ja vuodenajasta sekä henkilökohtaisista mieltymyksistä. Esimerkiksi kilpailuhenkisellä retkellä, jossa tavoiteltaisiin reitin kulkemista tietyssä ajassa, voisi riittävästä unesta tinkiä.

Kun käsitteellinen taso on kuvattu, kannattaa tarkastella kriittisesti siihen kirjattuja oletuksia, ja jättää vain oikeasti retken läpiviennin kannalta oleelliset tavoitteet. Tärkeää on myös päästä mahdollisimman lähelle tavoitteen varsinaista juurisyytä.

Esimerkiksi ”jalkojen pitäminen kuivina” ei ole kesäretkellä hyvä käsitteellinen tavoite, koska perimmäinen tavoite onnistuneen retken kannalta on pitää jalat lämpiminä ja ehjinä. Tavoite voidaan plussakeleillä saavuttaa myös märillä jaloilla kävelemällä suhteellisen reippaasti ja huoltamalla jalkoja iltaisin.

Looginen taso vastaa kysymykseen ”Miten?” eli kertoo, miten käsitteellisellä tasolla määritellyt tavoitteet voidaan saavuttaa. Tässä kohtaa voidaan jo kuvata varustetarpeita, mutta ei liian yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi lämpimänä pysymiseen voitaisiin liittää seuraavat varustetarpeet:

• Majoite
• Sadesuojaus
• Maastaeristämisvaruste

Oleellista on, että loogisella tasolla ei vielä nimetä varusteita liian tarkasti. Esimerkiksi eristävät kerrokset voi hoitaa monella tavalla: vaikkapa makuupussilla, retkipeitolla, taukotakilla, taukohameella ja näiden erilaisilla yhdistelmillä. Vastaavasti sadesuojauksen kohdalle ei tässä vaiheessa kirjoiteta ”sadetakki ja sadehousut”, koska vaihtoehtoja on muitakin, kuten sadeviitta tai sadehame.

Loogisella tasolla voidaan kuitenkin jo tarkentaa tarpeita lisäämällä niille toiminnallisia vaatimuksia. Tässä kohtaa on myös hyvä miettiä retken olosuhteita ja riskejä yksityiskohtaisemmin. Toiminnalliset vaatimukset riippuvat muun muassa omista tai ryhmän kyvykkyyksistä, kuten arkkitehtuurikielessä sanottaisiin. Varma suunnistustaito mahdollistaa sen, ettei navigointivälineiden toiminnallisiin vaatimuksiin tarvita automaattista paikanmääritystä eli käytännössä GPS-vastaanotinta.

Esimerkkejä toiminnallisista vaatimuksista:

• Sadesuojauksen tulee kestää 12 tuntia yhtäjaksoista sadetta ilman että kylmetyn
• Eristävien kerrosten tulee mahdollistaa nukkuminen -5 asteen lämpötilassa
• Majoitteen tulee kestää 20 m/s tuulta ja suojata vaakasuoralta sateelta

Fyysinen taso vastaa kysymykseen ”Millä?”. Siinä kuvataan varusteet ominaisuustietoineen. Yllä käsitellyt arkkitehtuuritasot auttavat erityisesti karsimaan pois varustetarpeet, joille ei ole käsitteellisen tason perusteita. Jotta päästään valitsemaan yksittäisiä varusteita, tarvitaan vielä pari asiaa.

Arvot, visio ja strategiset tavoitteet

Varusteiden valinnassa on aina kyse myös arvovalinnoista. Mahdollisia arvoja voivat olla esimerkiksi:

• Ekologisuus
• Eettisyys
• Keveys
• Kestävyys
• Halpa hinta
• Eräperinteiden kunnioittaminen
• Itse tekeminen
• Korjattavuus
• Yksinkertaisuus

Visiolla ajattelen tässä yhteydessä isompaa tavoitetta, jonka varusteiden kehittäminen mahdollistaa. Esimerkiksi: ”Pystyn kulkemaan kolmen vuodenajan olosuhteissa viikon aikana usean erämaan halki perustarpeista ja leirimukavuudesta tinkimättä.” Tai ”Pystyn tekemään erämaavaelluksen siten, että yli 50 % mukana olevista varusteista on itse tehtyjä.”

Yrityskielessä strategia kertoo, miten visio saavutetaan. Strategian voi pilkkoa esimerkiksi strategisiin tavoitteisiin ja niihin liittyviin toimenpiteisiin.

• Tavoite: Fyysisen kunnon parantaminen
  • Toimenpide: Säännöllinen aerobinen ja lihaskuntoharjoittelu

Oman retkeilyvarustevisioni voisin kirjoittaa auki seuraavasti: ”Laadukkaan kamerakaluston kantaminen pohjoismaisissa erämaaolosuhteissa on mahdollista ilman että kantamuksen paino rajoittaa merkittävästi reitinvalintoja tai päivämatkojen pituutta.”

Arvoissa puolestaan korostuvat yksinkertaisuus, keveys ja eettisyys. Ihanteellinen varusteeni tuotetaan vastuullisissa olosuhteissa, ei sisällä ylimääräisiä liikkuvia osia ja on tehty keveistä, mutta kuitenkin suhteellisen kestävistä materiaaleista.

Yhteenveto

Varustevalintoja voi olla avartavaa miettiä osana suurempaa kokonaisuutta: visiota, arvoja, strategiaa ja käsitteellisen tason tavoitteita. Näin repun sisältö ei ole vain yksittäisten, jokseenkin satunnaisten ja usein retkeilykauppojen tarjousten pohjalta tehtyjen valintojen tulos, vaan osa systemaattista ja johdonmukaista kehityskulkua.

Otetaan vielä yksi käytännön esimerkki, johon inspiraatio tuli eräästä Facebook-keskustelusta. Kysymys kuuluu, tarvitaanko mukaan puukkoa? Ensimmäinen ajatus voi olla, että totta kai, eihän sitä tarvitse edes perustella.

Käsitteellisellä tasolla kyse on ainakin kahdesta asiasta: lämpimänä pysymisestä ja pelastautumisesta hätätilanteessa. Näistä voi johtaa erilaisia loogisen tason varustetarpeita, kuten:

• Tulentekovälineet
• Yhteydenpitovälineet
• Varavaatteet
• Työkalut luonnonmateriaalien työstämiseen

Kun näistä muodostetaan fyysisen tason varusteet, metsämaastossa liikkuva eräsankari valitsisi mukaan kunnon puukon, jonka avulla saisi tehtyä tulet ja rakenneltua luonnosta löytyvistä materiaaleista vaikka hätämajoitteen tai kainalosauvat.

Modereneilla varusteilla puuttomassa avotunturissa liikkuva vaeltaja varaisi mukaan vesitiiviisti pakatut vaatteet, varmatoimisen ja tuulenkestävän majoitteen sekä hätälähettimen. Puukko ei pelastaisi, jos lähimaillakaan ei olisi poltettavaa materiaalia tai tykötarpeita majoitteen tai kainalosauvan tekoon. Sen sijaan varusteiden toiminnalliset vaatimukset pitäisi määritellä siten, että niillä selviytyy myös poikkeustilanteissa. Esimerkiksi majoite pitää saada pystyyn kaikissa tuuliolosuhteissa.

En tiedä moniko retkeilijä oikeasti miettii varusteasioita tällä tavalla, mutta kevytretkeilyssä on paljon vastaavia piirteitä. Siinä keskeisenä strategisena tavoitteena on kantamuksen painon minimointi, ja siihen päästään miettimällä aidosti, mitkä tarpeet ovat välttämättömiä sekä kiinnittämällä systemaattisesti huomiota jokaisen varusteen painoon.