Nokia Kaira – kelvoton talvisaapas?

Perinteisellä suomalaisella eräsiteellä varustettujen metsäsuksien kaveriksi tarvitaan jalkineet, joissa on takana niin sanottu hiintorantti ja edessä leveät väkäset. Suomen Kumitehtaan tuotannon loputtua Nokian Jalkineilla on ollut lähes monopoliasema.

Muiden sidemallien käyttäminen ei paranna tilannetta valtavasti, sillä pidemmille retkille soveltuvassa talvisaappaassa tulee olla irroitettava huopavuori, eikä tällaisia malleja ole markkinoilla montaa. Kiinteävuorisen saappaan kuivaamisestahan ei tule talvella mitään. Näin ollen valittavissa on käytännössä vain kaksi mallia: Kaira ja Naali. Ensin mainitut saa omakseen vajaalla satasella, jälkimmäiset kustantantavat muutaman kympin enemmän.

Kaira on valmistettu ohuemmasta kumista ja on siten vaihtoehdoista kevyempi. Myös huopavuori on ohuempi kuin Naalin. Päädyin aikanaan hankkimaan Kaira-saappaat, koska hiihtoretkien ohella tarvitsen lämpimiä jalkineita myös kävelyyn talvisilla päiväretkillä – ja joskus alkutalvisilla vaelluksilla. Naalit olisivat kävelyyn turhan raskaat, vaikka ovatkin vastaavasti lämpimämmät.

Kenttäkokemuksia

Valmistaja kuvailee Kairaa seuraavasti:

”Kestävä talvisaapas, jossa on nopeasti kuivuva irtohuopavuori. Vaativaan käyttöön esimerkiksi eränkävijöille ja pilkkijöille.”

Minun retkeilykäyttöni on varsin vaatimatonta, en liiku Pohjoisnavalla tai ylävuoristossa. Jos mainospuheita on uskominen, Kairat varmaan kestäisivät naparetkenkin. Saappaat toimivatkin käytössäni erinomaisesti, kunnon pohjallisten ja kolmien villasukkien kanssa lämpöä on riittänyt kovimmillakin pakkasilla. Sekä kävely että hiihto sujuvat mallikkaasti, vaikka aivan tukevin hiihtojalkine Kaira ei toki ole.

Pieni yksityiskohta on kuitenkin pahasti pielessä. Saappaat nimittäin alkavat jo lyhyen käytön jälkeen vuotaa päkiän ulkosyrjän taitekohdasta. Tämä tapahtui omille saappailleni toisena talvena noin 20 käyttövuorokauden jälkeen, ja samoin on käynyt kaikille Kairoja käyttäville kavereilleni.

Yleisesti ottaen kumisaappaan paras ominaisuus on 100% vedenpitävyys, ja ilman sitä koko kapistus muuttuu jokseenkin turhaksi. Eikä varsinkaan pakkasella haluaisi kastella varpaitaan turhan päiten.

20140102_1819-01_003

Suhteessa saappaaseen kohdistuvaan rasitukseen kumia on taitekohdassa todella vähän, kuten kuvasta näkyy. Heppoinen liimaus ei mitenkään voi kestää edes normaalia retkeilykäyttöä, vaativista talvioloista puhumattakaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Käytin saappaita vuotamisesta huolimatta vielä pari talvea, mutta viime joulukuussa tuli lopullinen niitti. Metsässä kävellessäni saappaan päälliosaan syntyi monen sentin pituinen halkeama. Enkä kävellyt piikkilankaan, vaan vekin sai aikaan jokin mitätön risunpätkä. Kestävämpiäkin tuotteita on nähty.

20140102_1818-02_002

Mitä seuraavaksi?

Sanomattakin lienee selvää, ettei kuvan saappaita ole enää maastoon vieminen, joten edessä on uusien hiihtojalkineiden hankinta.

Kaira-saappaiden tulevaisuus ei ehkä ole aivan toivoton. Valpas ystäväni valitti saappaiden tyyppiviasta valmistajan Facebook-sivuilla ja sai vastaukseksi, että mainittu vika on korjattu syksyn 2013 tuotannosta alkaen. Liittivät vastaukseen jopa kuvankin.  Uskoisikohan uuden mallin kaikkivoipaisuuteen vai tulisiko katse kääntää muihin vaihtoehtoihin?

Niin, mihin muihin? Ilmeisesti umpihangessa hiihtelevät ihmiset ovat katoava luonnonvara, metsäsuksivalikoimakin on viime vuosina kaventunut entisestään. Ehkä on vain lopetettava turha valittaminen, hankittava lisää voimaa jalkoihin ja tyydyttävä Naaleihin. Ne ovat ainakin tunnetusti kestävää tekoa, jos uskomme isoja poikia Internetissä, ja miksi emme uskoisi.

32 kommenttia

  1. Harri Leivo 24 syyskuun, 2014 at 06:32

    Kiitos kirjoituksesta. Tätä juuri pelkäsinkin, kun tuotanto siirtyi Suomesta pois. Nimittäin minulla oli Suomessa valmistetut Nokian Kairat vuodelta 1992 tai 1991. Viime talvena 2013/2014 heitin ne pois, kun taitoskohdissa oli pieniä hiushalkeamia. Mutta niillä onkin hiihdetty varmaan muutama tuhat kilometriä talvivaelluksilla, Utin kaukopartiohiihdoissa ja muuten vain. Pelkästään Utissa yli kymmenen talvea, noin 150 km/talvi. Toki kulumia oli, mutta ei vuotokohtia. Nyt pitäisi ostaa uudet, kun käytössäni olevat Suomen Kumitehtaan Talvirokat ovat kävelyyn liian raskaat. Hiihdossa ne ovat ok.

    Vastaa
    1. Teemu 24 syyskuun, 2014 at 09:16

      Näin se valitettavasti menee, eivät nykysaappaat ole kestävyydessä vanhojen veroisia. Sama koskee kesäsaappaita, 1990-luvulta periytyneet Kontiot kestivät käytössä yli 10 vuotta, mutta nykyiset vaellussaappaat vain vuoden tai kaksi.

      Vastaa
  2. Antti Kyllönen 25 lokakuun, 2014 at 17:11

    Terve Teemu,

    Ihan ensiksi kiitokset mielenkiintoisesta blogista. Myös sinun kuvat on tiukkaa tavaraa.

    Artikkelin kirjoituksesta on vierähtänyt suvi ohitse ja huopakumpparikelit alkaa olla taas melko kohdillaan.

    Miten kävi artikkelin kirjoituksen jälkeen? Mihin kenkään päädyit ja miten olet sen kanssa tullut juttuun?

    Vastaa
    1. Teemu 26 lokakuun, 2014 at 18:12

      Terve! Itse asiassa vasta tällä viikolla pakkasten taas saavuttua Etelä-Suomeenkin muistin, etten ole vielä hankkinut uusia talvisaappaita. 🙂 Taidan tyytyä kaikesta huolimatta kokeilemaan Kairan uutta versiota, koska sen verran usein vähälumisessa Etelä-Suomessa joutuu tekemään talviretkiä myös kävellen. Niinpä raskas Naali ei olisi yhtä käytännöllinen valinta, vaikka se Lapin kovissa pakkasissa hiihdellessä voisi olla järkevämpi.

      Vastaa
  3. tapani marttala 15 marraskuun, 2014 at 23:24

    Terve! Ostin 26.09.2014 KAIRA saappaat. Kaverini näki ja sanoi ettei hänellä kestäneet kuin vuodenpäivät vähällä käytöllä. Aikaisemmat KONTIO saappaat kestivät ainakin 5 vuotta ja kovalla käytöllä. Ja mitä,saappaita käytetty noin 15 kertaa ja edellisten kuvien tapaan taivekohdat rikki! KELVOTON! Hinta 89€. Älkää ostako! Pitäiskö ottaa valmistajaan yhteyttä, takuu?????

    Vastaa
    1. Teemu 16 marraskuun, 2014 at 19:04

      Kiitos kokemuksesta. Luulisi, että takuu korvaisi, jos muutaman käyttökerran jälkeen hajoaa. Kai näillä vuoden takuu sentään on… Olen vähän sittenkin alkanut harkita Naalien hankintaa, hajonneita Kairoja on nähty jo tarpeeksi monella.

      Vastaa
  4. Sami Pesonen 16 joulukuun, 2014 at 13:43

    Kyllä mulla Kairat otti kauppias takaisin ja hyvitti rahana. Kaikki neljä sivusaumaa irvisteli jo vähäisen käytön jälkeen. Muutenkin niin huono lerppa koko kenkä että ei tule ikävä niitä, kärkikin liian matala ja ohut pohja. Nyt on Naalit tilattu. Paras talvikumppari on ollut Nokian Ruotsin armeijalle tekemä, harmi vaan että siinä pohja irtoaa muutaman sadan hiihtokilometrin jälkeen SA-siteessä. Ko. kumppari ei ole ylettömän raskas, sillä on hyvä kävellä ja varrensuun kiristys on narulla jolloin suuhun ei jää samanlaista lumenkeräintä kuin vaikka Kairassa.

    Vastaa
    1. Teemu 16 joulukuun, 2014 at 17:59

      Hyvä että rikkinäiset meni takuuseen! Kävin myös hankkimassa Naalit, nyt pitäisi lämpöä piisata. Niissä pohja on selvästi paksumpi eikä kylmä pääse hiipimään alta niin kuin Kairoissa. Tuollaiset Ruotsin armeijan saappaat olen joskus nähnyt käytössä, mutta kokeilemaan en ole päässyt. Hyvältä vaikuttivat tosiaan.

      Vastaa
  5. Sam 26 joulukuun, 2014 at 21:55

    Oiskohan tämmösistä täyskumisten haastajaksi? Teräosa on tarkaan mietittyä kumiseosta, varret nahkaa ja villaiset irtovuoret. Hiihtomallit. Samalta valmistajalta löytyy myös paremmin kävelyyn sopiva talvikenkä. Itsellä tuon valmistajan Forest. Vasta vähän kokemusta, mutta kivan oloiset. Tarkenee hyvin 10 – 15 pakkasilla villasukan kanssa.

    http://www.lundhags.se/product-2/16318/husky_ski

    Vastaa
    1. Teemu 26 joulukuun, 2014 at 22:05

      Varmaan tuollaiset toimivat ihan hyvin, jos ei ole todennäköistä joutua märkiin paikkoihin. Käyttäväthän monet vaativilla tunturivaelluksilla nahkaisia, sisäkengällä varustettuja monoja. Hiihtotuntuma on varmasti tukevampi kuin kumisaappaalla. Lundhagsin tuotantoon kuuluu muitakin kiinnostavan ja kestävän oloisia kenkiä.

      Vastaa
  6. Juho 27 maaliskuun, 2015 at 10:52

    Hei

    Kiitokset hyvästä kirjoittelusta. Mulla on rojektina löytää hyvä hiihtosaapas. Ostin Kamimin Goljatit neljä ja puoli vuotta sitten ja ovat kyllä toimineet moitteettomasti. Niitä vain ei saa mihinkään suksisiteeseen sopimaan ja nyt kun Ruotsiin menee pilkille niin täytyisi olla sinne sopiva saapas messissä. Jos muuten haluat saappaan joka ei nuotion lämpöä pelkää ja ei tarvi hiihtoon sopia, niin goljatti on loistava. Muutaman kerran ollut liian lähellä nuotiota ja muovautunut uudestaan, mutta materiaali ei ole hajonnut mistään. Mutta taas asiaan. SA-kaupasta sais käyttämättömiä nahkasaappaita 30 €/pari, voisko näissä olla potentiaalinen vaihtoehto hiihtosaappaaksi, kun harvoin tulee vedessä kuitenkaan hiihdettyä? Naalit kai on hyvät, mutta kavereilta kuulleita kommentteja uskoen nekin ratkeilee. Massaakin niissä on vielä enemmän kuin goljatissa. Itsellä ei saappaan painolla ole merkitystä, kun kävelyyn on goljatit. Nyt herää kysymys sitten että mistä voi löytää vielä toimivan saappaan???

    Vastaa
    1. Teemu 28 maaliskuun, 2015 at 10:57

      Tiedän muutamien käyttävän SA-nahkasaappaita hiihtokenkinä ja kyllä ne pakkasilla tiettävästi toimivat hyvin. Täällä Etelä-Suomessa käytän mieluusti kumisaappaita talvellakin, koska lämpötila kohoaa usein kesken reissun plussalle ja monet purot/ojat voivat olla läpi talven sulia. Samoin alkutalven reissuilla pohjoisempana.

      Naalit varmasti kestävät ainakin Kairoja pitempään ja ovat tosi lämpimät, joten eivät ne huono valinta ole hiihtosaappaaksi. Tosiaan hiihtäessä en ole huomannut painosta olevan haittaa.

      Vastaa
  7. Sari 26 tammikuun, 2016 at 22:24

    kiitos minunkin puolestani kirjoituksesta, kiva saada vertailukohta omaan saapashankintaan. Se kun on edessä samasta syystä kuin sinulla oli. Viikonlopun reissun aion vielä pärjätä liquisole-liimalla tiivistetyillä Kairoilla, mutta ilmeisesti Naalien hankinta on edessä myös täällä. Kun tosiaan muuten vaihtoehdot on vähäiset.

    Vastaa
    1. Teemu 26 tammikuun, 2016 at 22:36

      Naaleista ei ole onneksi vielä pahaa sanottavaa, nyt reilun vuoden olleet mulla käytössä. Mukavan jämäkät ja tosi lämpimät. Painaahan ne enemmän, mutta yllättävän vähän paino haittaa.

      Vastaa
  8. Kai Ruotsalainen 30 huhtikuun, 2016 at 20:13

    Minulla ei ole kokemusta muista kuin Nokian Tuura talvikumisaappaista, käytän niitä myös kesällä, Tuura kumisaappaissa kiinteä huopavuori joka on siitä hyvä ettei vanhemmiten käytössä huopavuori menee kasaan vaan säilyttää muotonsa.

    Käytän siis ympäri vuoden ja melkeinpä jokainen päivä vuodesta ja liikun luonnossa, tukevat saappaat hankalaankin maastoon, paljon paremmin Tuura-saappaissa kiertojäykkyyttä kuin esim. neopreenikumppareissa joita nykyään markkinoilla.

    Ainoa miinus noissa Tuura-saappaissa on varren lumilukon kangas, varren suun sisäpuolella oleva kangas kuluu alle vuoden rikki ja näin ollen lumilukko on käyttökelvoton kankaan rikkoutumisen takia.

    Toinen miinus on hieman ”muovinen” kumi, pakkaseen ei parane saappaita jättää, jos ne laittaa jalkaansa kun saappaat on olleet pakkasessa, murtuu materiaali ja samoin erittäin kovissa pakkasissa voi jalassa ollessaan kumimateriaali murtua nilkan ja isovarpaan kohdalta joista saapas taittuu eniten.

    Hieman parempi kumilaatu sekä varren suun lumilukon kangas kestävämmäksi niin olisivat verrattomat kumpparit ja näin ollen hinta-laatu suhde olisi kilpailukykyisempi, nykyään kovassa aktiivikäytössä kumpparit kestää hieman alle vuoden eli joka alkusyksy joutuu kumisaappaat ostamaan.

    Vastaa
    1. Teemu 2 toukokuun, 2016 at 08:37

      Kiitos Tuura-kokemuksista. Kumilaatu lienee samankaltainen kuin Kairassa, ei kovin kestävä. Vaelluksilla irrotettava huopavuori on aika pakollinen, jotta kuivatus onnistuu maastossa, mutta muussa käytössä kiinteävuorinen saapas varmasti toimii hyvin.

      Vastaa
  9. juu 11 elokuun, 2017 at 12:08

    Ei ole helppoa tämä kenkähomma. Minulla Naalit alkoi irvistää sivusta 1-2 vuoden jälkeen. Enpä taida toisia Nokialaisia hankkia. Mikähän nyt sitten olisi kelpo kesäsaapas?

    Vastaa
    1. Teemu 14 elokuun, 2017 at 12:13

      Eipä taida oikein mikään nykysaapas kestää monen vuoden käyttöä. Jotkut käyttävät Sievin polyuretaanisaappaita: ne ilmeisesti kestävät hyvin, mutta mielestäni niiden pohjat ovat aika liukkaat. Mullakin uudet kesäsaappaat hakusessa Nokia Finnjagdien tilalle – ne kestivät 2 vuotta ennen kuin alkoivat vuotaa, sen jälkeen menneet mökkikäytössä paikattuina.

      Vastaa
      1. Seppo 28 tammikuun, 2018 at 13:37

        Sievin vihreitä pu saappaita ei taida saada rikki ilman teräasetta, vuosien käytön jälkeen haju on ainoa syy vaihtaa uusiin. Mutta umpihiihtoon tarvis nyt löytää hyvät saappaat.

        Vastaa
        1. Teemu 28 tammikuun, 2018 at 21:12

          Omassa käytössäni Naalit ovat kestäneet nyt useamman vuoden ilman ongelmia ja ovat ainakin riittävän lämpimät kaikkiin oloihin. Parkanon Talvikkaita taitavat jotkut suositella, niistä ei itselläni kokemusta.

          Vastaa
  10. Markku Nieminen 17 maaliskuun, 2018 at 16:23

    Ostin hiljattain Nokia Tuurat, joita käytän paksussa lumessa rämpimiseen. Suut saa tiukalle, housun lahkeet päälle, ei mene lumi saappaista sisään. Saapa nähdä kuinka kauan kestävät?
    Tähän mennessä pahin haitta on saappaiden voimakas haju, joka muistuttaa erehdyttävästi sikalan hajua. Haju jää sukkiin ja lahkeisiin. Haju ei tule päältä vaan saappaan sisältä. Jokin kumin tai muun materiaalin aiheuttama haju. Saapa nähdä lähteekö haju ajanmyötä? Täytynee ottaa yhteytä asiakaspalveluun!

    Vastaa
    1. Teemu 17 maaliskuun, 2018 at 17:00

      Ainakin omissa saappaissani haisee kostea huopa, joka tuo mieleen lampolan. Ehkäpä haju on pahempi kiinteävuorisissa saappaissa.

      Vastaa
  11. Antero 23 maaliskuun, 2018 at 08:55

    Tuli mieleen oma kokemus Kairoista. Kolme vuotta sitten ostin ja viikon hiihtovaelluksen (huhtikuu, Hammastunturit, lämpötlia -5 – + 5) oli osa molempien saappaiden liimauksista irti. Onneksi eivät sentään vuotaneet. Sain uudet, joita en juuri ole käyttänyt ja nyt pitäisi kolmen viikon päästä uskaltaa niillä Paistuntureille. Toisaalta olen useamman vuoden kesävaellukislla käyttänyt mitkä hän nyt olikaan nimeltään Nokian vaellussaappaita, eikä moittimista. (vaelluskengät kun hylkäsin parin vuoden käytön jälkeen).

    Vastaa
    1. Teemu 23 maaliskuun, 2018 at 09:37

      Mulla on kesäsaappaissa menossa nyt kolmas pari nokialaisia. Hyvä niillä on kävellä ja kesällä saapas ei joudu alttiiksi yhtä kovalle rasitukselle kuin hiihtäessä. Nokian kesäsaappaat ovat kestäneet noin pari vuotta aktiivista käyttöä. Ei kovin paljon sekään, mutta eivät sentään alle 30 päivässä ole hajonneet.

      Vastaa
  12. Jari Martti 14 huhtikuun, 2018 at 19:35

    Talvikumisaapas huopavuorella valikoima on vaatimaton. Nokian Naalia ei ole tänä talvikautena ollut ollenkaan myynnissä, ainakaan miesten koko numeroissa, Eräällä tutulla pari vuotta sitten muutaman viikon vanhat Naalit ratkesivat toisen kengän rantin saumasta. Pakkasta oli ko. aikana n.- 20 astetta. Käskin viemään kauppaan takaisin, en tiedä veikö.
    Kävin vertailemassa paikallisessa kalastusväline kaupassa Naalia ja Kairaa. Pohjien kiertojäykkyys Naalin hyväksi 6-0. Kairan varsiosa tuntuu aika heppoiselta tavaralta. Ohuen tuntuista.
    Vuonna 1991 hankin Viking huokumisaappaat. Olivat kopiot sen aikaisista Nokialaisista. Ovat kestäneet melkein näihin päiviin talvisessa metsähiihto käytössä. Ainut huonopuoli on ollut varrensuun kiristysremmin huono lukitus. Aukenee vähäisimmästäkin kosketus hipaisusta.

    Vastaa
    1. Teemu 15 huhtikuun, 2018 at 20:20

      Juu, kyllä Naalien pitäisi kauemmin kuin muutaman viikon ajan kestää. Harmi, ettei kilpailevia valmistajia oikein enää ole, jos hiihtorantti on vaatimuksena. Tai edes irtohuopaa ei monesta saappaasta löydy.

      Vastaa
  13. IE 3 helmikuun, 2019 at 20:34

    Valitettavasti samaa mieltä Kairoista. Isäntä tykkää niistä, joten ostetaan uusi pari joka vuosi ja parhaana vuotena kaksi paria.
    Minä käytän Naaleja, mutta niitäkin on mennyt reklamaatioon kaksi paria. Yhdet huomasin tarkistaa heti kotiin saavuttua. Laitoin ne vesiastiaan, ja ne menivät täyteen vettä.
    Uusi pari Naaleja oli keskenään eri kokoa. Päädyin siis käyttämään vanhasta parista Naalia numero 38 ja uudesta Naalia, joka oli pienempi ja vastasi numeroa 38.
    Näillä mennään toistaiseksi, vaikka kauppoihin on viime lokakuun aikana saapunut uusia Naaleja, joissa pitäisi olla parempi laatu. Toivottavasti enää ei tarvitsisi palautella eripuolipareja eikä reikäisiä syylinkejä. Naali on kaikessa vanhanaikaisuudessaan loistava työkalu kairassa millä vain kelillä. Koska saapas pääsee liikkumaan, on hiertymiin varauduttava, ja toki lyhyemmille tunturikiipeilylenkeille vaihdan telemarkmonot ja toiset metsäsukset telemarksiteillä.

    Vastaa
    1. Teemu 4 helmikuun, 2019 at 16:13

      Hienoa, jos Naalien laatu on parantunut. Omani ovat tosin kestäneet ihan mukavasti käyttöä, nyt jo viides talvi menossa, eikä vielä näy hajoamisen merkkejä.

      Vastaa
      1. Harri Leivo 11 huhtikuun, 2019 at 19:42

        Kirjoitinkin tämän listan alussa kokemukseni kotimaassa valmistetuista Kairoista, jotka kestivät vuodesta toiseen. Olen käyttänyt Suomessa tehtyjä Talvi Rokka -saappaita, jotka ovat Nokian Naalin kaltaiset. Raskas paino ei mielestäni haittaa hiihtäessä ja olen huomannut, että myös kävellessä keho tottuu painoon eikä sitä enää huomioi. Rokat ovat kestäneet jo vuosien käytön, mutta näitäkään ei valmisteta enää kotimaassa. Vietämme joka talvi metsässä koko päivän tai viikonlopun tai koko viikon eri reissuilla. Hiihtokäyttöön soveltuvat kumisaappaat ovat ehdoton edellytys, nahkaisia emme ole uskaltaneet kokeilla. Usein on niin kosteata ainakin paikka paikoin. Monesti olemme hiihtäneet järven jään poikki nilkkaa myöten vedessä. Nytkin Kaukopartiohiihdossa ylitimme useita vetisiä puroja hiihtäen. Huomasin juuri, että Kairoista oli tullut uusi, vahvistettu malli. Kävin ostamassa sellaiset tänään, tarkoitus on nyt viikon lomalla niitä kokeilla. Valitettavasti täällä etelässä ei pääse tänä keväänä hiihtämään metsässä, lumet ovat jo huvenneet.

        Vastaa
  14. Jukka Norra 27 marraskuun, 2022 at 17:49

    Pakko päivittää näin pitkän ajan / kommentien jälkeen, mutta. Itsellä on toiminu Kairat ( ja samat ostopäivästä lukien ) erillaisissa olosuhteissa …pakkasta / intin suksien käyttöä erinomaisesti. Oma huoltokin on ollut sitä sun tätä, ja käyttö on ollut ovasti vaativaa. Kävin katsomassa livenä uusia kairoja ostotarkoituksessa, mutta jäi kovin outo filis, koska olivat enemmän ohkasen / kehnon oloiset…tehdään nykyisin aasian maissa, eli tämä pitää pitää mielessä.

    Vastaa
    1. Jukka Norra 27 marraskuun, 2022 at 17:58

      Ja vielä, ko. Kairoilla on hiihdetty 2x kaukopartiohiihto ( 75 / 150 km ) useampana vuonna ja senkin jälkeen käyttö on ollut aktiivista vuosia…ovat käytössä yhä edelleen, eikä vikoja.

      Vastaa
      1. Teemu 27 marraskuun, 2022 at 20:47

        Hienoa jos Kairat ovat sinulla kestäneet kovaa käyttöä. Näissä on ilmeisesti eri vuosimalleissa kestävyyseroja, olen kuullut etenkin vanhempien Kairojen kestäneen yli 10 talveakin. 2010-luvulla valmistetuissa on itselläni ja retkikavereilla ollut huonompia kokemuksia eräsiteen kanssa.
        Saatan tosin seuraavaksi taas päätyä Kaira-saappaisiin, kun Naalit ovat hajoamassa n. 8 vuoden käytön jälkeen. Naalit olivat kestävät, mutta myös ylijäreät kaikkeen paitsi -30 asteen pakkasiin tai tuntikausien seisoskeluun.

        Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *