Kojukuvausta Kuhmossa, osa 3: Välineet ja vinkit

Kirjoitussarjan aiemmissa osissa keskityttiin ensimmäisen ja toisen kojuyön tunnelmiin, ja teknisempää puolta sivuttiin vain lyhyesti. Tässä kirjoituksessa kerron tarkemmin, millaisella kalustolla ja kameran asetuksilla lähdin jahtamaan kesäyössä kirmaavia suurpetoja. Lisäksi paljastan muutaman käytännön vinkin, joista voi olla hyötyä kojureissua suunnitteleville.

Kuvauskojun valinta

Kaupallisia kuvauskojuja on nykyään paljon, joten valinnanvaraa riittää. Kaikki toimijat eivät kuitenkaan ole suuntautuneet yhtä vahvasti palvelemaan ammattimaista luontokuvausta.

Päädyin itse Wildlife Safaris Finlandin kojuihin, koska siellä todennäköisyys päästä kuvaamaan karhun ohella myös susia ja ahmoja on korkea. Yrityksen verkkosivujen tarjoama informaatio on varsin niukkasanaista, mutta hyvä maine oli kiirinyt korviini ja kysymyksiin vastattiin nopeasti. Lisäksi yrityksen takana häärivä Lassi Rautiainen on pitkän linjan ammattiluontokuvaaja, joka osaa taatusti suunnitella kojut kuvaajien tarpeita ajatellen.

Kakkosvaihtoehtona olisi ollut niin ikään Kuhmossa sijaitseva Wild Brown Bear, jonka verkkosivut kertovat upeasti jopa yksittäisten kojujen ominaisuudet ja sijainnit kuvausalueella. Ehkä pitää seuraavaksi kokeilla vertailun vuoksi sitä, jos vielä petokojuille päädyn lähtemään. Eipä sillä, että Wildlife Safaris Finlandin kojuissa mitään vikaa olisi ollut. Päinvastoin.

Wildlife Safaris Finlandin Paradise-kojualue sijaitsee suon laidassa rajavyöhykkeellä. Alueella oli kesäkuussa 2020 viisi kojua vierekkäin ja yksi hieman sivummassa metsän puolella. Osa kojuista oli isoja ja niissä olisi ollut esimerkiksi erilliset sängyt, mutta itse vietin molemmat yöt 1-2 hengen askeettisissa pikkukojuissa. Niissä oli varustuksena:

  • useita narukiristyksellä suljettavia kuvausaukkoja
  • lauta kuulapään ruuvausta varten
  • katseluikkunat
  • tuuletusaukot
  • solumuovinen lattia + patjat ja tyynyt
  • kaksi muovista puutarhatuolia
  • pieni eteistila, johon jätetään kengät ja jossa on kuivakäymälä ja pissakanisteri

Kahden yön kokemuksella vaikuttaa siltä, ettei ole ratkaisevan tärkeää, mihin kojuun päätyy. Kun eläimiä liikkui alueella, ne kyllä olivat kuvattavissa kaikista kojuista. Kuitenkin hieman eri kulmasta katsottuna voi saada tietyissä tilanteissa etua.

  • Vasen koju mahdollisti kuvaamisen pienelle suolle ja takaviistoon metsään, mihin muista kojuista ei pystynyt kuvaamaan
  • Oikea koju sijoittui suoraan parhaan tupasvilla-alueen eteen
Vasen koju.

Jos viipyy kaksi yötä, kannattaako ne viettää samassa vai eri kojussa? Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Ensimmäisenä yönä ehtii oppia kojun kuvaussektorin salat, joten toinen yö samassa kojussa tuo tekemiseen pientä rutiinia. Itse päädyin kuitenkin vaihtamaan kojua, koska toivoin taustoihin vaihtelua. Ja jos aikoo käyttää lomastaan 30 tuntia suon tuijottamiseen, mieluusti sitä katselee puolet ajasta eri kulmasta.

Kamerakalusto

Kuvasin kahden kameran taktiikalla:

  • Canon EOS 80D + Canon EF 300 mm f/2.8L IS (+ 1.4X telejatke)
  • Canon EOS 6D + Canon EF 70-200 mm f/4L IS

Yksi syy hankkia aikanaan 300 mm telen f/2.8-versio oli kesäöinä kuvaaminen. Alkukesän öinä valoa riittää läpi koko hämärän ajan, ja silloin luonnossa tapahtuu paljon. Myöskään syksyn ja talven hämärinä päivinä valoa ei ole koskaan liikaa.

Petokojuilla 300 mm f/2.8 oli odotetusti erittäin pätevä lasi. Pidin sitä pääosin 80D:n kaverina ja valoisaan aikaan 1.4X jatkeen kanssa. Toisen, pilvisemmän yön pimeimpinä hetkinä vaihdoin käyttöön paremmin korkeita herkkyyksiä sietävän 6D:n. Herkkyydet voi 80D:llä nostaa kuvanlaadun pahasti kärsimättä ISO 1600 paikkeille, kun taas 6D kestää helposti herkkyttä ISO 3200 ja tarvittaessa jopa ISO 6400 menettelee.

Hämärimpään aikaan suljinajat vaihtelivat 1/200 s ja 1/80 s välillä. Näillä ajoilla ei enää kummoistakaan liikettä pysäytetä, mutta eläinten käyttäytyessä rauhallisesti pystyi useita tilanteita kuvaamaan varsin hyvin.

Yön pimeimpään aikaan kuvattu karhu: 80D + 300 mm f/2.8L IS. Asetukset: f/2.8, ISO 1600, 1/80 s. Rajoilla mennään – jos yhtään pimenisi, olisi vaihdettava 6D käyttöön.

Ensimmäisenä yönä pidin 1.4X jatketta kiinni hieman liian pitkään. Valo sinänsä riitti silläkin kuvaamiseen, mutta pieni kuvanlaadun heikennys ja tarkennuksen hidastuminen pudottivat jonkin verran osumaprosenttia. Jos olisin tiennyt eläinten tulevan lähelle, olisin poistanut jatkeen kauan ennen auringonlaskua.

Tähän kohti hiipivään suteen ei kamera ihan ehtinyt mukaan, silmät eivät ole aivan 100 % terävät. Ilman 1.4X jatketta lopputulos olisi ollut pykälää laadukkaampi. 80D + 300 mm f/2.8L IS + 1.4X jatke. Asetukset: 420 mm, f/4, ISO 1250, 1/200 s.

Positiivinen yllätys oli 70-200 mm polttovälin hyödyllisyys. Muutamissa lähitilanteissa metsätaustaa vasten sen polttoväli oli juuri täydellinen. Valovoimakin riitti täyskennon kanssa.

6D + 70-200 mm f/4L IS. Asetukset: 191 mm, f/4, ISO 2500, 1/80 s.
6D + 70-200 mm f/4L IS. Asetukset: 116 mm, f/4, ISO 4000, 1/160 s.

Jos saisin valita vapaasti, ihanteellinen objektiivipari petokojuille voisi olla esimerkiksi 400 mm f/2.8 ja 70-200 mm f/2.8. Valovoima riittäisi molemmissa ja objektiivit kattaisivat yhdessä laajan polttovälialueen. Lisäksi 400 mm f/2.8 olisi 2X-telejatkeella pitkälle yltävä 800 mm f/5.6. Tästä optiosta voisi olla valoisaan aikaan hyötyä, jos eläimet liikkuisivat kaukana.

Kamerakalusto kiinnitetään kojujen puiseen tasoon omalla kuulapäällä. Itselläni oli mukana Benro B-0, joka on hieman heppoinen 300 mm f/2.8:n pidikkeeksi, mutta yllätyin sen vakaudesta. Toinen kamera lepäsi suoraan kojun puisella hyllyllä, koska en omista toista kuulapäätä. Kevyen 70-200 mm objektiivin kanssa tämäkin ratkaisu toimi hyvin, painavammalla ja pidemmällä putkella kuulapää tai vastaava olisi välttämätön.

Muut välineet

Kameroiden lisäksi kojureissulla tarvitaan kasa muitakin varusteita. Wildlife Safaris Finlandin tarkistuslistalla mainitaan tärkeimpiä, seuraavassa joitain omia huomioitani.

Hyttysverkko. Riippuen kojun hyttystiiviydestä inisijöiden määrä saattaa nousta korkeaksi, ja kun kojussa pitää kökkiä lähes 15 tuntia, päähän vedettävä hyttysverkko voi parantaa mielenrauhaa. Ja unen laatua, jos ehtii torkahtaa.

Makuupussi. Helteillä makuupussille ei ollut tarvetta, mutta kylmemmillä keleillä kojussa voi tulla kylmä. Makuualustaa ei tarvita, koska kojujen lattiat on päällystetty solumuovilla. Irtopatjakin olisi ollut tarjolla, mutta sitä ei mahtunut käyttämään pikkukojussa, kun sisällä oli kaksi henkilöä.

Eväät. Otin mukaan aivan liikaa syötävää, kuumuus vei vähänkin ruokahalun. Vettä kuluikin sitten useampi litra. Leivät, pähkinät ja välipalakeksit upposivat parhaiten alas. Kylmä mikropizza ei niinkään. Päivisin Kuikan kämpällä kokattavia aterioita varten tuli myös ostettua liikaa aineksia. Kuinka hölmö pitää olla, että kuvittelee yön valvomisen jälkeen jaksavansa vielä kokata jotain järkevää? Suosittelen eineksiä tai jotain todella helposti valmistettavaa ruokaa.

Kuikan kämpän mukava huonemajoitus.

Muistiinpanovälineet. Kojussa on aikaa rustailla muistiin yön tapahtumia. Viimeistään seuraavan yön jälkeen kaikki muistikuvat ovat hataria ilman kirjallista dokumentaatiota.

Älypuhelin. Rajavyöhykkeellä verkko (Telia) toimi hieman vaihtelevasti, mutta WhatsApp-viestit tulivat aika hyvin läpi. Kojujen yhteinen WhatsApp-ryhmä toimi hienosti eläinhavaintojen ilmoittelussa. Eri kojuista näkee osin eri alueille, joten etenkin laitakojut voivat varoittaa lähestyvistä otuksista ennakkoon.

Kiikari. Auttaa eläinten havaitsemiseen kaukaa metsän rajasta ja tekee eläinten odottamisesta aktiivisempaa puuhaa. Ainakin voi kuvitella tekevänsä jotain hyödyllistä. Ehkä eläimet tulevat aikaisemmin areenalle, jos oikein ahkerasti kiikaroi suota?

Auto. Kojuille ajetaan Kuikan kämpältä vielä parisenkymmentä minuuttia pieniä hiekkateitä. Parissa kohtaa oli hieman syvempiä tien suuntaisia uria, mutta aivan tavallinen henkilöauto riitti hyvin. Kojureissusta ei siis saa perustetta maastoauton hankintaan.

Käytännön vinkkejä

Kaksi kojussa vietettyä yötä antaa tietysti pätevyyden neuvoa muita kuin mikäkin konkari, joten tässä vinkkejä kojukuvaukseen. Osan näistä kuulin oikeastaan etukäteen Tuomas Heinoselta, kun juttelimme ennen ensimmäistä kojuyötä – ja totesin paikkaansapitäviksi.

Kamerat heti valmiiksi. Ensimmäisenä iltana karhu tuli paikalle, kun olimme olleet kojussa vartin. Eli ensimmäinen asia kojuun saapumisen jälkeen on virittää kuulapää ja muu kamerakalusto paikalleen.

Eläimiä ei kuule. Luulisi, että ison uroskarhun kuulisi, kun se löntystää kojun ohi 15 metrin päästä. Mutta ei, en kuullut yhtään mitään. Pakko luottaa vain näköaistiin.

Eläimet voivat tulla lähelle. Kannattaa varautua kuvaamaan myös ihan muutaman metrin päähän tulevia eläimiä. Esimerkiksi jos tarkennusalueen rajoitin on unohtunut asentoon 6,4 m – ääretön, lähitilanteet saattavat mennä ohi.

Susi ei mahtunut kuvaan. 80D + 300 mm f/2.8L IS + 1.4X jatke. Asetukset: 420 mm, f/4, ISO 1250, 1/320 s.

Polviasennosta kuvaaminen. Kojun ikkunoista tähystäminen tapahtuu tuolissa istuen, mutta kuvaustilanteen sattuessa tuolista joutuu köyristelemään hankalassa kuvausasennossa. Ainakin pidemmissä sessioissa mukavamman asennon saa, kun pudottaa polvilleen kojun lattialle. Pienimmät kojut ovat tähän asentoon tosin hieman ahtaita. Kääntyvältä näytöltä kuvaaminen on myös kätevää, jos kamera sellaisen mahdollistaa.

Mutta onko se oikeaa luontokuvausta?

Oma suhtautumiseni haaskalta tapahtuvaan kojukuvaukseen on ollut hieman kaksijakoinen. Toisaalta se on ainoa mahdollisuus nähdä ja kuvata suurpetoja luonnossa. Toisaalta etenkin karhukuvia on kaupallisten kojujen myötä otettu jo niin paljon, ettei mitään omaperäistä kuvaa enää pysty keksimään. Onhan kaupallisia kojuja puolivakavissaan irvailtu luontokuvausbordelleiksi ja käänteisiksi eläintarhoiksi.

Kaikkein puritaanisimmat ovat tietysti sitä mieltä, ettei haaskakuvaus ole edes oikeaa luontokuvausta. Myyttinen oikea luontokuvaaja rämpii kuvien eteen päiväkausia kalevalaisessa erämaassa ja painii spontaanisti löytämiensä karhujen kanssa Tapiolan vainiolla.

Muistakin kuin karhu- ja susikuvista monet otetaan ihan muualta kuin erämaisesta luonnosta: ruokintapaikoilta, kaupunkipuistoista, auton ikkunasta ja niin edelleen. Etenkin kun erämaita ei Lapin eteläpuolella ole; Itä-Kuhmossakin saa ajella kilometritolkulla näkemättä juuri yhtään täysikasvuista puuta.

Itse en arvosta esimerkiksi Paistunturin erämaassa ottamiani lintukuvia korkeammalle kuin sellaisia, jotka joku on näppäissyt parkkipaikan viereisestä ojasta. Visuaalinen lopputuote eli valokuvan laatu ratkaisee, ei vaivan ja kärsimyksen määrä.

Näin korona-aikoina yksi motivaattori kojureissulle oli kotimaisen yrittäjyyden ja luontomatkailun tukeminen. Kojubisnes on vahvasti kansainvälistä ja matkustusrajoitukset ovat tehneet siihen ison loven. Nyt jos koskaan on erinomainen tilaisuus tutustua suurpetojen kuvaamiseen, sillä kojuilla riittää tilaa – olipa haaskakuvaus sitten oikeaa luontokuvausta tai ei.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.