Kojukuvausta Kuhmossa, osa 1: ahman, susien ja karhun kohtaaminen

Olen retkeillyt useasti mahdollisimman syrjäisissä paikoissa, erityisesti Itä-Suomen salomailla. Yhtenä haaveenani on ollut kohdata jokin maamme suurpedoista villissä luonnossa, edes vilaukselta kaukaa.

Olen päässyt hiihtelemään tuoreilla suden, ahman ja ilveksen jäljillä ja kahdesti on karhunkin tassunpainaumia näkynyt. Kerran Itäkairassa otsalampun valokeilaan osui kiiluva silmäpari, joka saattoi kuulua jollekin suurpedolle. Sen lähemmäksi en ole kuitenkaan päässyt, kuvaamisesta puhumattakaan.

Varmimpia paikkoja nähdä suurpetoja muualla kuin eläintarhassa ovat itärajan kaupalliset kuvauskojut. Niistä otetaan noin 99,9 % kaikista Suomen karhu-, susi- ja ahmakuvista. Vaikka viihdyn luontokuvaajana enemmän omilla poluilla, ajattelin, että olisi hienoa edes kerran elämässä nähdä jokin suurpedoistamme.

Pääkohteena susi

Karhu on metsissämme kohtalaisen yleinen tallustelija, ja sen kuvaamiseen onkin itärajalla lukuisia hyviä paikkoja. Kesäkuun puolivälissä karhujen kiima-aika on kuitenkin vielä käynnissä ja niiden liikkuminen on epäsäännöllistä.

Kohteeksi kannatti siten valita kojualue, jossa olisi hyvät mahdollisuudet myös suden tai ahman kuvaamiseen. Tällainen löytyy Kuhmosta: rajavyöhykkeellä sijaitsevat Wildlife Safaris Finlandin kuvauskojut ovat todennäköisesti koko Euroopan paras paikka kuvata susia, ja myös ahma vierailee alueella säännöllisesti.

Koronakevät oli käytännössä tehnyt mahdottomaksi kansainvälisten kuvaajien vierailut, joten kojuissa oli vielä hyvin tilaa tehdessäni parin yön mittaista varausta alle kuukautta etukäteen. Kojujen koot vaihtelevat askeettisista 1-2 hengen pikkukopeista useamman hengen luksuskojuihin. Lähdin matkaan kahdestaan kuvauskaverini kanssa, joten mahduimme hyvin pienimpiin kojuihin.

Paikalla oli sattumalta samaan aikaan maamme eturivin luontokuvaajia: viereisissä kojuissa päivystivät Tuomas Heinonen ja Emilia Milonoff sekä Jari ja Kaisa Peltomäki. Heidän kuviaan voi seurata esimerkiksi Instagramista:

Ensimmäiseksi yöksi 14.-15.6. saimme valita, otammeko vasemman vai oikean laidan kojun. Tuomaksen ja Emilian vinkistä päädyimme vasempaan: siitä näkisi kapealle suojuotille, jonka suuntaan ei pystyisi muista kojuista kuvaamaan. Viritin pääsektoriin Canon 80D:n ja EF 300 mm f/2.8L IS:n 1.4X jatkeen kanssa. Vasemmalle suuntasin Canon 6D:n ja EF 70-200 mm f/4L IS:n.

Kahtena edellisenä yönä ei ollut nähty yhtään sutta, joten tunnelma oli huolestuneen odottavainen. Tulisiko kolmas perättäinen lähes tyhjä yö vai olisiko edessä kaikkien aikojen spektaakkeli?

Ensimmäinen karhu

Päivä oli ollut helteinen ja kojun lämpötila lähenteli 40 astetta. Ilman paitaakin hiki valui noroina. Olimme hikoilleet kojussa tuskin varttia pidempään, kun WhatsApp-rinkimme hälytti: ensimmäinen kontio köntysti metsän laidassa. Liian kaukana kunnon kuviin, mutta ei ainakaan tullut täysin turha reissu!

Haarahaukan välinäytös

Seuraavaksi kuvaussektoriin saapui haarahaukka, jota kelojen latvoissa kärkkyvät korpit härnäsivät. Mukavaa vaihtelua tyhjän suon tuijotteluun.

Ahma saapuu areenalle

Tunti toisensa perään kului hikoillessa ja vettä juodessa. Auringon laskettua metsän taa kojussa vallitsi edelleen saunaa lähentelevä kuumuus. Eikö nyt edes pientä henkäystä viileää ilmaa voisi virrata tuuletusaukoista? No eipä voisi, yö oli aivan tyyni.

Jatkuva kiikarointi sai näkemään harhoja, metsän laidassa näytti vilahtelevan vaaleita hahmoja ja jokainen juurakko ja kivi näytti karhulta tai sudelta.

Olin jo varma, että alkuhetkien karhu jäisi kojusession ainoaksi petohavainnoksi, ja kohtalomme olisi läkähtyä hengiltä 15 tuntia suota tuijottaen.

Kello 22.45 käväisin kojueteisen WC-kanisterilla. Täydellinen ajoitus, sillä lähes samalla hetkellä kun palasin kameran ääreen, alkoi tapahtua. Ahma jolkotteli suoraan kuvaussektoriin!

Viimeiset auringonsäteet osuivat vielä mukavasti vastapäiseen metsänreunaan. Yö oli pelastettu – ainakaan ei tullut hukkareissu, vaikka yhtään susia ei nähtäisi.

Susien hetki

Tähtäilin ahmaa kameran etsimen läpi, kun alkoi jälleen tapahtua. Korpit aloittivat mekkalan ja sekunteja myöhemmin ahmalle tuli kiire.

Sudet saapuivat kuin aaveet, ne ilmestyivät tyhjästä ja leijuivat vaaleina hahmoina kesäyön hämyssä. Sudet ajoivat ahman puuhun ja sinne se jäi pitkäksi toviksi. Yö oli nyt susien.

Susia jolkotteli suolla ensin kaksi, pian kolme. Kaksi vaaleanruskeaa hoikkaa nuorta, kolmas tuuheaturkkisempi tummanharmaa. Ensin luulimme harmaata sutta aikuiseksi, mutta myöhemmin kuulimme senkin olevan viime vuoden pentuja.

Tilanteita riitti, sudet kulkivat lähimmillään jopa viiden metrin päästä kojuista. Kojun vasemman laidan sektorista oli nyt hyötyä, sillä välillä sudet pysyttelivät siellä kuvauksellista metsätaustaa vasten.

Karhun ja suden kohtaaminen

Juuri kun luulin, ettei kuvaussessio voi enää hienommaksi muuttua, kesäyön hämärimmällä hetkellä paikalle asteli karhu. Valo riitti edelleen hienosti kuvaamiseen jopa kroppikennoisella 80D:llä. Kesän valoisimman ajan kojuyöt ovat sikäli raskaita, ettei nukkumiseen jää hetkeäkään aikaa.

Pian karhun seuraan liittyivät sudet, ja saimme seurata karhun ja susien yllättävänkin rauhaisaa yhteiseloa. Hieno tilanne!

Tuomaksen tästä kohtaamisesta ottama upea kuva päätyi jo sekä Iltalehteen että Ilta-Sanomiin.

Alfapari aamuyössä

Karhu paineli metsään ja sudet seurasivat perässä. Hetken oli hiljaista, aurinko nousi ja valo täytti maiseman. Alkoi näyttää taas siltä, että kökkisimme hikisessä kojussa kuusi tuntia ilman yhtään eläintä.

Vielä kuitenkin onnisti. Kaksi selvästi arempaa sutta ohitti kojualueen kaukaa neljän aikaan aamulla. Myöhemmin kuvista paljastui, että kyseessä oli susilauman alfapari. Kelpo loppuhuipennus!

Alfauros
Alfanaaras

Vielä oli edessä pitkä odotus ennen kuin kojusta sai poistua kello 8. Torkuin hetken kojun lattialla, jotta aika kuluisi nopeammin. Ikuisuuden jälkeen kello tuli 8 ja pääsimme takaisin tukikohtaan Kuikan kämpälle, jossa odotti sauna ja mukava sänky. Näytin lähinnä zombin ja vesirokkopotilaan yhdistelmältä valvomisen ja noin tuhannen polttiaisen pureman jälkeen.

Neljän tunnin päiväunien, pikaisen ruokailun ja kameran akkujen latailun jälkeen oli taas aika kääntää auton keula kuoppaiselle metsätielle kohti rajavyöhykettä ja istua kojussa toiset 15 tuntia. Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.