Ylen Aamu-tv:n vieraana kertomassa valokuvauksesta pakkasella

Viikkoni alkoi aikaisella herätyksellä, kun suuntasin Pasilan studiolle Ylen Aamu-tv:n vieraaksi. Toimittaja soitti viime viikolla ja pyysi lähetykseen kertomaan, miten otetaan onnistuneita valokuvia pakkasella. Vaikka ajatus suorasta tv-lähetyksestä kukonlaulun aikaan aavistuksen hirvitti, vastasin saman tien myöntävästi. Harvoin sitä sentään pääsee valtakunnan päämediaan omista kuvistaan kertomaan.

Selvisin suorasta lähetyksestä odotettua paremmin – pahoja jäätymisiä ei nähty, vaikka aiheena olikin pakkanen. Esittelin kymmenkunta kovalla pakkasella otettua valokuvaa ja vähän talvikuvauksen varusteita.

Videon haastattelusta voi katsoa Yle Areenasta ja lisäksi Ylen sivuilla on aiheesta pieni artikkeli, johon on koottu haastattelun pääkohdat.

Kahdeksaan minuuttiin ei mahdu ihan koko totuus aiheesta, joten tässä muutama täydentävä vinkki:

  • Jos edes paksut rukkaset eivät auta, kemiallisia kädenlämmittimiä saa käyttää. Valokuvaus ei ole mikään kilpailu, jossa eniten kärsivä voittaa.
  • Kovalla pakkasella kannattaa välttää linssiin päin hönkimistä, muuten kuvaaminen loppuu lyhyeen linssin jäätyessä.
  • Nyt kevättalvella paras aika kuvata on aikaisin aamulla. Silloin pakkanen on kovimmillaan eli merisavun esiintyminen on todennäköisintä. Lisäksi puissa voi olla huurretta. Päivän mittaan huurre sulaa auringossa nopeasti. Maisemakuvauksen kannalta parasta pehmeää valoa kestää vain muutaman minuutin auringonnousun jälkeen.

Samankaltaisia asioita löytyy myös aiemmasta kirjoituksestani, joka käsittelee valokuvausta talvivaeltamisen näkökulmasta: Valokuvaus talviretkillä

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

2 kommenttia kirjoitukseen “Ylen Aamu-tv:n vieraana kertomassa valokuvauksesta pakkasella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *