Tammikuussa minua ja monia muita järkytti syvästi Pallastunturilla sattunut lumivyöryonnettomuus, jossa menehtyi kaksi hiihtovaeltajaa. Tällaiset tapahtumat aiheuttavat aina rumaa jälkipyykkiä ja synnyttävät someen yhtä paljon talvivaeltamisen asiantuntijoita kuin korona-aikana on ilmestynyt epidemiologeja ja sota-aikana nojatuolikenraaleita.
Talvivaellus on edelleen aivan turvallinen harrastus, mutta siihen liittyy riskejä, jotka voivat epätodennäköisten ketjureaktioiden seurauksena realisoitua. En lähde Pallaksen tapahtumia spekuloimaan, eikä ole mitenkään varmaa, että minä tai joku muu vaeltaja olisi tehnyt yhtään parempia ratkaisuja. Sen sijaan haluan valottaa hieman, millaisiin skenaarioihin varaudun omilla talvivaelluksillani ja millaisia vaaratilanteita tai sellaisten alkuja niillä on sattunut. Tämä ei ole kattava esitys talvivaellukselle varautumisesta, vaan pikemminkin sekava kokoelma muutamista tärkeistä asioista.