Tee-se-itse: Paris-pulkasta tuunattu ahkio

Oman ahkion rakentaminen on houkutellut jo pitkään, mutta ajan ja työtilojen puute on toistaiseksi estänyt moiset haaveet. Oli pakko keksiä helpompi ratkaisu. Viime kevään hiihtovaelluksella lainasin ystävältäni muovisesta Paris-pulkasta (viralliselta nimeltään ERAPro 960 Pro Expedition Sled) ja Fjellpulkenin aisoista tuunattua ahkiota. Se toimi niin hyvin, että päätin tehdä itselleni samanlaisen. Seuraavassa ohjeet.

Miksi pulkka-ahkio?

Valmiiden lasikuituahkioiden hinnat alkavat noin 400 eurosta, eli kyseessä on varsin arvokas investointi vähälumisessa Etelä-Suomessa asuvalle. Osa valmiista ahkioista on myös tarpeettoman painavia, mikä vaikeuttaa niiden liikuttelua julkisilla kulkuneuvoilla – ja lisää tietenkin perässä vedettävän kuorman raskautta.

Paris-pulkka on maailmalla ja Suomessakin suosittu tuunauskohde. Se ei ole mikään lapsille tarkoitettu lelu, vaan sitä on käytetty menestyksekkäästi esimerkiksi Grönlantiin suuntautuneilla arktisilla vaelluksilla. Muovi kestää siis rajujakin olosuhteita ja riittää varmasti omassa vaatimattomassa käytössäni paremmin kuin hyvin.

20160327_1229-57_055
Paris-pulkalla Ounastunturiin maaliskuussa 2016.

Pulkalla on painoa vain reilut 2 kg – vertailun vuoksi esimerkiksi Fjellpulken Xcountry 144 painaa 5,5 kg ja Savotta Paljakka peräti 7 kg. Paris-pulkan mitat ovat 150 x 30 cm. Edellä mainituista verrokeista Fjellpulkenilla on kokoa 144 x 43 cm ja Savotalla 142 x 44 cm, eli pulkka häviää niille vähän leveydessä, mutta on muutaman sentin pitempi. (Fjellpulkenilla on toki lukuisia malleja eri pituisille retkille, mutta mainittu 144 kooltaan lähimpänä.)

Kaikkein halvimmalla pääsisi, jos tekisi itse myös aisat ja vetovyön. Hyviä ohjeita löytyy netistä yllin kyllin. Päädyin itse kuitenkin kaupallisiin Fjellpulkenin aisoihin ja vetovyöhön, jotka on käytännössä todettu toimiviksi ja kestäviksi. Aisat ovat yleensä ahkion heikoin kohta, joten mieluusti panostan niihin vähän enemmän rahaa, jos saan vastineeksi varmempaa kestävyyttä.

Oikeille nikkareille on toki tarjolla sielukkaampia vaihtoehtoja kuin muovipulkan tuunaaminen. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi legendaarisen JR27-ahkion valmistusohjeisiin. Jos saatavilla olisi paremmat verstastilat, harkitsisin sellaisen tekemistä.

Materiaalit ja työvälineet

Tarvitsin ahkioon seuraavia tuotteita ja materiaaleja:

  • Pulkka, ERAPro 960 Pro Expedition Sled 58 €
  • Aisat, Fjellpulken 99,90 €
  • Vetovaljaat, Fjellpulken, 49,90 €
  • Aisan kiinnityssarja, Fjellpulken, 27 €
  • Alumiinilista, 1000 mm x 50 mm x 3 mm, 8,50 € (66 cm riittää)
  • 8 kpl koneruuveja, 25mm x M4, n. 0,50 €
  • 8 kpl M4-lukkomuttereita, n. 0,50 €
  • 5 mm paksuista narua 3 m, 3 €
  • 6,3 mm paksuista kumiköyttä 6 m, 9 €
  • Ahkiokoukkuja 5 kpl, 7,50 €

Kustannuksia tuli yhteensä noin 264 € eli ei tässä lopulta valtavasti säästä verrattuna halvemman pään valmiisiin ahkioihin. Toisaalta vastaavan kokoisesta Fjellpulkenista saa pulittaa 600 euroa, joten siihen nähden säästö on jo merkittävä.

Pulkan ja aisan kiinnityssarjan ostin Varuste.netistä, aisat ja vetovaljaat XXL:stä (ne olisi saanut myös Varuste.netistä, mutta tilaushetkellä aisojen hinta oli siellä kalliimpi). Sopivaa alumiinilistaa en löytänyt yhdestäkään nettikaupasta, mutta Bauhausin myymälän pienrautaosastolla tärppäsi. Ruuvit, mutterit ja 5 mm paksuinen naru hoituivat samalla reissulla, niitä toki saa mistä tahansa. Kumiköyden ja ahkiokoukut olin tilannut Shelbyltä jo aiemmin ihan vain siltä varalta, että joskus sattuisin ahkion tekemään.

En ompele ahkioon peitettä, koska omistan jo Fjellpulkenin ahkiokassin. Se ei ole vesitiivis, mutta kestää lunta ja kevyttä vesisadetta. Kaikki kriittiset tavarat pakkaan aina kuivasäkkeihin tai suljettaviin muovilaatikoihin.

Käytin ahkion tuunaamisessa seuraavia työkaluja:

  • Mitta, suorakulma ja ohut merkkaustussi (alumiiniin ei tartu lyijykynä)
  • Rautasaha
  • Vasara ja piikki (reikien kohtien merkitsemiseen)
  • Akkuporakone ja 4 mm metalliporanterä
  • Liimauspuristimet 3 kpl (kahdellakin pärjäisi)
  • Hylsyavain + räikkäväännin ja ruuvimeisseli (koneruuvien ja muttereiden kiinnitykseen)
  • Sytkäri (narujen päiden polttamiseen)

Työvaiheet

Mittaa alumiinilistasta 33 cm leveä pala ja sahaa se rautasahalla irti. Mittaa sahatun palan avulla toinen samankokoinen pala ja sahaa sekin. Ota toinen sahatuista kappaleista ja piirrä siihen tussilla viivat 5 cm molemmista päistä.

Sijoita aisan kiinnityspala listan päälle siten, että sen ulkoreuna tulee äsken piirretyn viivan kohdalle. Tökkää tussilla mustat merkit kiinnityspalan reikien läpi. Reikiä on kuusi, mutta riittää että käytetään neljää kulmareikää. Toista sama toiselle puolelle. Lyö lopuksi vasaran ja piikin (tai vaikka naulan) avulla pienet kolot jokaisen tussilla merkityn pisteen kohdalle. Tässä kannattaa olla tarkka ja tarkistaa tulos suorakulmalla.

20161217_1707-20_069

Aseta listan kappaleet tarkasti päällekkäin ja kiinnitä ne liimauspuristimella pöytään. Alle kannattaa laittaa esim. pala hukkalautaa, jos et halua pöytään reikiä. Poraa akkuporakoneella kahdeksan reikää. Alumiinin poraaminen sujuu nopeasti, ja piikillä tehtyjen kolojen ansiosta poranterä asettuu heti aluksi oikeaan kohtaan.

Merkitse päällimmäiseen listaan tussilla keskikohta. Kiinnitä lista liimauspuristimella pulkan keulaan seuraavan kuvan mukaisesti:

20161217_1854-55_076

Poraa nyt samat kahdeksan reikää muovin läpi. Sen jälkeen voit poistaa liimauspuristimet ja asettaa myös pulkan alapuolelle tulevan listan paikoilleen. Nyt voit kaivaa esiin koneruuvit ja kokeilla, menevätkö ne kaikki nätisti reikien läpi. Jos eivät mene, jokin rei’istä on väärässä kohdassa ja sitä joutuu suurentamaan. (Omassa toteutuksessani kahta reikää oli suurennettava hitusen poralla.)

Kun ruuvit asettuvat nätisti paikoilleen, on aika kiristää mutterit paikoilleen. Räikkävääntimellä varustettu hylsyavain auttaa tässä. Ruuveja voi pitää ruuvimeisselillä paikallaan ja samalla kiristää muttereita hylsyavaimella. Aluksi muttereita kiristetään vain vähän ja vasta kun molemmat puolet ovat paikoillaan, voi alkaa vääntää niitä tiukemmalle.

Työläin vaihe on nyt takana. Halutessasi voit vielä sahata rautasahalla ruuvien päät lyhyemmiksi, mutta se ei ole välttämättä tarpeellista. En itse jaksanut niin tehdä.

20161217_2106-28_081

20161217_2106-56_083

Lopuksi kiinnitetään ahkioon narut. Pulkka sisältää valmiiksi 12 reikää, 6 molemmilla puolilla. Narulenkkien tekoon on erilaisia tapoja, enkä vielä osaa sanoa onko oma ratkaisuni järkevä. Narujen sijaan voisi harkita myös silmukkaruuveja tai vastaavia, joita saa esimerkiksi rautakauppojen venetarvikeosastolta. Ne ovat kuitenkin varsin tyyriitä, 2-3 € kappaleelta. Tusinan sellaisen hankkiminen kustantaisi jo noin 25 € tai enemmän. Naru maksoi vaivaiset 3 €.

Leikkaa narusta kuusi 40-50 cm pätkää. Solmi kukin niistä kahden reiän välille siten, että pulkan alapuolelle tulevat yksinkertaiset umpisolmut estävät narua karkaamasta. Lopuksi uita kumiköysi ja ahkiokoukut lenkkien välistä. Lopputulos näyttää tältä:

20161217_2106-04_080

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

2 kommenttia kirjoitukseen “Tee-se-itse: Paris-pulkasta tuunattu ahkio

Kommentoi