Tee-se-itse: kuorirukkaset

Suomen kylmissä ja vaihtelevissa olosuhteissa vedenpitävät kuorirukkaset ovat ympäri vuoden oleellinen retkivaruste. Sellaisten valikoima on kuitenkin kehno ja hinnat pyörivät 60-80 euron hujakoilla. Aika paljon pienestä palasta kangasta. En ole raaskinut rukkasia hankkia. Liian monta kertaa olen siksi palellut sateisessa tunturissa kädet märkinä.

Parina räntäsateisena huhtikuun iltana tartuin piirustuslehtiöön ja ompelukoneeseen. Tuloksena oli yksinkertaiset ja tyylikkäät kuorirukkaset, joille tuli hintaa vain reilu kymppi.

Materiaalit ja suunnitelma

Alkuperäinen ajatukseni oli etsiä kirpparilta lasten kuratakki ja leikellä siitä sopivat palat rukkasia varten. Kun satuin löytämään Shelbyn poistomyynnistä jämäpalan nätin väristä kuorikangasta, jätin kuratakkien etsimisen sikseen. Rukkasten kämmenosaan valitsemaani pitävää kumipintakangasta tilasin alun perin leiritöppösten pohjia varten. Siitä projektista ylijäänyt pala pääsi nyt hyötykäyttöön. Ihan toimivat rukkaset saisi varmasti pelkästä kuorikankaastakin.

Tilasin Shelbyltä myös rukkaskaavat, mutta ne osoittautuivat aivan liian monimutkaisiksi. Lähdin piirtämään mahdollisimman yksinkertaista versiota. Rukkasissahan ei oikeastaan ole muuta hankalaa kuin peukalo, jonka voikin sitten tehdä noin tuhannella eri tavalla. Useimmat tavat ovat joko vaikeita ommella tai käytössä huonoja. Ensimmäiset kaksi versiota menivät vikaan. Lakanakankaasta ommelluista prototyypeistä kävi selväksi, ettei peukalon muotoilu ole järkevä. Jälkimmäinen oli muuten hyvä, mutta suorakulmainen sauma peukalon kohdalla aiheutti vetoa väärään paikkaan.

Kolmannella yrittämällä muutin peukalon loivasti kaarevaksi, ja nyt prototyyppi onnistui hienosti. Levensin myös rukkasen leveyttä sentillä, jotta alle mahtuisi ohut sormikas ja lapanen. Seuraavan kuvan mitoilla syntyy noin 9-kokoiseen käteen sopiva kuorihanska. Tai menee se 10-kätisellekin, jos alle ei laita kuin yhden ohuen hanskan. Saumavaraa on huomioitu n. 0,5 cm ja lisäksi on huomattava, että palojen B ja C on oltava yhteensä 1 cm pitempiä kuin palan A, koska niiden väliin tulee sauma. Palan C leikkasin kumipintakankaasta, muut kuorikankaasta.

 

Ompelu

Ensin ompelin palat B ja C yhteen suoralla saumalla seuraavasti:

Sen jälkeen ompelin päälliosan eli palan A kiinni paloihin B ja C. Ompelu kannattaa tehdä niin päin, että peukalo on yläpuolella. Tällöin välttyy ompelemasta saumaa vahingossa liian pitkälle peukalon ylityksessä (sauma siis katkaistaan siinä kohtaa). Tässä työvaiheessa tuli myös mukaan kiristysremmin ompelu sauman väliin: saa olla tarkkana, että remmi menee oikein päin.

Ompeluvaiheessa kiristysremmi jää piiloon rukkasen sisään, oikein päin käännettynä lopputulos näyttää tältä.

Lopuksi ompelin suuaukon kohdalle ripsinauhan vahvikkeeksi ja tein siitä nauhakujan:

Nauhakujaan pujotin hakaneulan avulla kuminauhan, säädin sen kireyden kohdalleen ja ompelin nauhan päät kiinni toisiinsa. Valmiit rukkaset näyttävät tältä:

Kiristysremmiä täytyy vielä lyhentää sopivaksi ja ehkä ommella remmin päähän stoppari. Lisäksi täydellinen vedenpitävyys vaatii saumojen tiivistämistä. Alustavasti olen ajatellut hoitaa tiivistämisen McNett Seam Grip -nimisellä tökötillä, koska saumateipin käyttö ahtaissa saumapaikoissa tuntuu haastavalta. Kokemuksia saumojen tiivistyksestä otetaan mieluusti vastaan!

Yhteenvetona voisin todeta, että paljon helpommalla ei rukkasia voisi tehdä. Ompelussa ei ole yhtään vaikeaa kohtaa, joten homma onnistuu aloittelijaltakin ilman tuskanhikeä. Suosittelen tätä ensimmäiseksi projektiksi mieluummin kuin pyramiditelttaa, jos haluat onnistumisen kokemuksia tuntikausien kiroilun sijaan. 🙂

7 kommenttia

  1. Julija huhtikuu 26, 2017 at 22:05

    Näyttää hyvältä! Monta kertaa on retkillä ikävöinyt kuorihanskojen perään, täytyisikin laittaa korvan taakse jos aloittaisi vastaavan projektin. Harmillista, että markkinoilla on niin vähän valintaa ja useimmat kohtuttomalla hinnalla.

    Vastaa
    1. Teemu huhtikuu 27, 2017 at 08:08

      Niinpä. Pienikätiselle voi löytyä vaihtoehtoja lastenosaston kurarukkasista, mutta vastaavia yksinkertaisia ja edullisia perusrukkasia on vaikea löytää aikuisten koossa.

      Vastaa
  2. anuk joulukuu 23, 2017 at 17:09

    Kiitos tästä ohjeesta! Täytyypä ommella tuollaiset, kunhan saan korjautettua ompelukoneen.

    Joko kokeilit saumojen tiivistämistä?

    Vastaa
    1. Teemu joulukuu 23, 2017 at 18:52

      Ostin jo tiivistysaineen, mutta se ei vielä päätynyt rukkasiin asti – arkikäytössä toimivat hyvin ilmankin. 🙂 Kannattaa muuten harkita rukkasten varren tekemistä vähän pidemmäksi kuin tässä ohjeessa, jotta ne saisi pysymään paremmin takin hihan päällä.

      Vastaa
      1. anuk joulukuu 23, 2017 at 20:35

        Mietinkin, onko tiivistämiselle lopulta tarvetta. Hyvä pointti tuo varren pituus.

        Vastaa
  3. Tommi Avikainen syyskuu 21, 2018 at 19:14

    Tilasin juuri Shelbysta jämäpalan oranssia kuorikangasta rukkasia varten, puoli metriä vitosella. Ajattelin ommella puuvilla-polyesteriydinlangalla, joka turpoaa kastuessaan tiivistäen sauman. Katsotaan mitä tulee 🙂
    Kiitos jo etukäteen vinkeistä!

    Vastaa
    1. Teemu syyskuu 21, 2018 at 21:25

      Hienoa, varmasti tulee tyylikkäät rukkaset!

      Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *