Vuodenvaihteen vaellus Litokairan pakkasissa

Seitsemännen kerran peräkkäin suuntasin vuodenvaihteen tienoilla hiihtelemään valtakunnan syrjäperille. Epävarmoiksi muuttuneet alkutalvet ovat sysänneet retkiä kohti pohjoista ja itää, mutta menneenä syksynä pysyvä lumipeite satoi Oulun korkeudellekin jo hyvissä ajoin. Retkikohteeksi valikoitui Litokaira, Pudasjärven ja Ranuan välillä sijaitseva suometsäerämaa. Viikkoon osui kerrankin kunnollinen pakkasjakso, joka toi mukanaan kauniita, kirkkaita retkipäiviä.

(lisää…)

Lue lisää

Yökuvauskauden avaus

Yöt alkavat olla taas riittävän pimeitä tähtitaivaan ja revontulien kuvaamiseen. Vielä elokuun alussa Etelä-Suomen taivas on liian vaalea, mutta kuun puolivälin paikkeilla kannattaa jo ulkoiluttaa kameraa öisissä maisemissa. Tänä vuonna elokuu on tarjonnut harvinaisen paljon kirkkaita öitä. Nautin niistä viime viikonloppuna lähes valosaasteettomassa Puulan saaristossa. Samalla reissulla aukesi myös revontulikausi. Auringon aktiivisuus jatkui viikonlopun yli ja maanantai-iltana suuntasin Suomenlinnaan tarkoituksena kuvata revontulia Helsingin siluetin yllä.

(lisää…)

Lue lisää

Jälleen Linnunradan alla

Maaliskuu on ollut kuluvan tähtikuvauskauden ylivoimaisesti parasta aikaa. Kirkkaita öitä on osunut kohdalle enemmän kuin edellisenä viitenä kuukautena yhteensä. Taivaan ilmiöiden kuvaajille on muutenkin tarjoiltu mannaa kaksin käsin: ihan joka viikolle ei osu sekä huikeita revontulia että auringonpimennystä. Jälkimmäinen tapahtuma tosin jäi itseltäni pelkkään katseluun puuttellisten kuvausvälineiden vuoksi.

Viime viikonloppu jatkui tähtikuvausteemalla Kemiönsaaren edustalla sijaitsevalla Högsåran saarella. Saaristomeren kansallispuistoon osittain kuuluva saari sijaitsee kaukana kaupunkien valoista ja tarjoaa melkein yhtä näyttävän tähtitaivaan kuin suosikkipaikkani Jurmo.  Högsåran itäosassa sijaitsevassa kylässä asuu ympäri vuoden noin 50 ihmistä. Saareen kulkee läpi talven lauttavuoro Svartnäsin laiturista.

(lisää…)

Lue lisää

Vuosikymmenen revontulinäytelmä

Viime yö oli revontuliharrastajien toiveiden täyttymys. Vuosikymmenen voimakkaimman geomagneettisen myrskyn osuminen selkeälle yölle on melkoinen onnenpotku. Revontulia nähtiin Saksassa asti, ja Etelä-Suomessa ne loimusivat tuntikaupalla koko taivaan laajuudelta. Maaliskuun 17. päivä oli onnea täynnä myös kaksi vuotta sitten. Silloin olin puolivahingossa paikalla, kun taivaalla alkoi viuhua kirkkaita revontulinauhoja. Eilisiltana olin valmistautunut paremmin, mutta näytös alkoi aiemmin kuin olisin osannut odottaa. Revontulikorona säkenöi vaalealla iltataivaalla jo puoli kahdeksalta. Äkkiä kuvaamaan!

(lisää…)

Lue lisää

Tähtikirkas ilta Lauttasaaressa

Pitkä pilvinen jakso päättyi viime sunnuntaina aurinkoiseen pakkaspäivään. Myös illaksi luvattiin kirkasta säätä. Päätin lähteä Lauttasaaren eteläkärkeen kuvaamaan auringonlaskua, hämärtyvää iltaa ja tähtitaivasta. Toiveissa oli myös kiikaroida ja yrittää valokuvata Andromedan tähdistössä majailevaa C/2014Q2 Lovejoy -komeettaa.

Kuvausretkeä suunnitellessani tajusin, etten ollut koskaan yrittänyt kuvata tähtiä Helsingin rannoilta. Lauttasaaren kärki on Suomenlinnan ohella kaupungin pimeimpiä paikkoja. Nyt oli korkea aika kokeilla, miten hyvin tai huonosti tähtikuvaus sieltä käsin onnistuu.

(lisää…)

Lue lisää

Karvalehmien ja kanervien Jurmo

Olin hädin tuskin ehtinyt kotiutua Koilliskairan vaellukselta, kun tavarat oli jo pakattava seuraavaa reissua varten. Elokuun viimeisen viikon matkakohteeksi valikoitui tuttu ja turvallinen Jurmon saari. Olin käynyt saarella aiemmin vain keväisin sekä kerran loppusyksyllä, ja nyt halusin nähdä kuuluisien kanervanummien kesäisen väriloiston.

Alun perin oli tarkoitus viipyä saaressa vain parin mökkiyön verran, mutta sääennusteen luvattua kahdelle ensimmäiselle päivälle karmeaa rankkasadetta, osoittautui järkeväksi venyttää reissua kahdella telttayöllä.

(lisää…)

Lue lisää

Tähtikuvauspaikkoja Etelä-Suomessa

Olen saanut viime aikoina muutamia kyselyitä tähtikuvauspaikoista. Eikä ihme, sillä paras kuvaussesonki on juuri alkanut, yötaivas on jälleen pimeä seuraavat kahdeksan kuukautta. Etelä-Suomessa ei ole aivan helppo löytää kuvauspaikkaa, jossa saisi valotettua tähtitaivaan Linnunratoineen ilman häiritsevää oranssia valosaastepilveä. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole – seuraavassa muutama vinkki. Väliotsikot toimivat karttalinkkeinä kohteisiin.

(lisää…)

Lue lisää