Helmikuu meni ohi ilman maastoöitä: motivaatio lähteä lumettomille talviretkille oli kateissa. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppunakaan ei hiihtokeleillä juhlittu, mutta luvassa oli kirkas pakkasyö puolikuun valaisemassa maisemassa.
Lähdimme tutustumaan Siuntion ja Inkoon rajamailla sijaitsevaan Kopparnäs-Störsvikin alueeseen. Olin suunnitellut yhden yön reissua Kopparnäsin rannoille jo ainakin kuusi vuotta, mutta aina aiemmin oli ilmennyt tekosyitä mennä jonnekin muualle.
Jo ennen vuodenvaihdetta näytti vahvasti siltä, ettei talven hiihtoretkiä voisi laskea Etelä-Suomen varaan. Halusin kaamosvaelluksen lisäksi päästä vielä toisen kerran nauttimaan oikeasta talvesta. Kokonaisen viikon loman sovittaminen kalenteriin tuntui hankalalta, eivätkä talvivaelluksen vaatimat mittavat järjestelyt houkuttaneet. Päädyin vastoin tapojani mökkilomalle Ylläksen matkailukeskittymän liepeille. Jotta erämaan tuntu ei olisi täysin kadonnut, majapaikaksi valikoitui autiotupaa muistuttava Kesänkijärven vuokratupa.
Jokainen talvivaellus on olosuhteiltaan ainutkertainen, joten uusia havaintoja omien retkeilyvarusteiden toimivuudesta kertyy väistämättä. Litokairassa mukana oli kokonaan uusiakin varusteita, muun muassa tuunattu pulkka-ahkio. Tässä muutamia varustekokemuksia matkan varrelta.
Seitsemännen kerran peräkkäin suuntasin vuodenvaihteen tienoilla hiihtelemään valtakunnan syrjäperille. Epävarmoiksi muuttuneet alkutalvet ovat sysänneet retkiä kohti pohjoista ja itää, mutta menneenä syksynä pysyvä lumipeite satoi Oulun korkeudellekin jo hyvissä ajoin. Retkikohteeksi valikoitui Litokaira, Pudasjärven ja Ranuan välillä sijaitseva suometsäerämaa. Viikkoon osui kerrankin kunnollinen pakkasjakso, joka toi mukanaan kauniita, kirkkaita retkipäiviä.
Etelärannikollakin nähtiin jo puolentoista kuukauden mittainen talvikausi, johon mahtui useampia lumisia hetkiä ja jonka aikana lämpötila pysyi pääosin nollan alapuolella. Viime sunnuntaina ikkunasta näkyi puhtaan valkoinen maisema kuin talven loppuhuipennuksena. Sen jälkeen lumesta ei ole ollut tietoakaan, eivätkä tulevat päivätkään tuo valkoista maata takaisin. Ikuistin talven viime hetket kotinurkillani Pitäjänmäen, Talin ja Pajamäen maastoissa.
Ensilumen aika on retkeilijän vuodenkierrossa ehdottomia suosikkejani. Suuntasin viikonloppuna noin sadan kilometrin päässä Helsingistä sijaitseviin Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoihin. Niillä korkeuksilla lunta oli tuskin puolta senttiä, vaikka pääkaupungissa melkein jo kahlattiin hangessa. Pienetkin lumen rippeet loivat maisemaan talven tuntua ja yöllä lämpötila laski kunnolla pakkaselle. Talviretkeilykauden voi julistaa avatuksi.
Kirjoittelin ennen pääsiäisreissulle lähtöä muutaman sanan talvivarusteista. Kirjoitus ja siinä mainittu varustelista perustuivat aiemmilla reissuilla hyväksi koeteltuihin ratkaisuihin. Koska en omista läheskään kaikkia talvivaelluksella tarvittavia varusteita, on joka reissulla mukana erilaisia lainakamppeita. Tällä kertaa myös vanhat varusteeni joutuivat uudenlaisiin oloihin, sillä ne on tarkoitettu enemmän metsämaastoon kuin avotunturiin. Tässä muutamia retken aikana havaittuja asioita.
