Vuodenvaihteessa pakenin perinteiseen tapaan Etelä-Suomen pimeää vesisadetta Lapin lumihangille. Vuoden 2018 alkuun osui vieläpä täysikuu, mikä tarkoitti mahdollisuutta öisiin kuutamoretkiin.
Joulukuun toiseksi viimeisenä päivänä yöjuna saapui Rovaniemelle. Sieltä matka jatkui bussilla vuokramökille Keimiötunturin kupeeseen aivan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston rajalle. Edessä oli viikko kaamoksen taikamaassa.
Pilvisen Hammastunturin vaelluksen jälkeen sää tietenkin kirkastui välittömästi. Pohjoisessa kirkas yö tietää aina jonkinlaista todennäköisyyttä nähdä revontulia. Pohdimme, missä voisimme viettää väliyön matkalla etelään. Sopivia kansallispuistoja ei reitin varrelle oikein osu, mutta vitostien varrella Taivalkoskella sijaitsee Kylmäluoman retkeilyalue. Vain parin kilometrin koukkaus valtatieltä ja samanlainen matka jalkapatikassa lähimmälle laavulle. Erinomainen suunnitelma.
Seitsemännen kerran peräkkäin suuntasin vuodenvaihteen tienoilla hiihtelemään valtakunnan syrjäperille. Epävarmoiksi muuttuneet alkutalvet ovat sysänneet retkiä kohti pohjoista ja itää, mutta menneenä syksynä pysyvä lumipeite satoi Oulun korkeudellekin jo hyvissä ajoin. Retkikohteeksi valikoitui Litokaira, Pudasjärven ja Ranuan välillä sijaitseva suometsäerämaa. Viikkoon osui kerrankin kunnollinen pakkasjakso, joka toi mukanaan kauniita, kirkkaita retkipäiviä.
Pääsiäisenä järjestyi aikaa lähteä neljäksi yöksi Lappiin nauttimaan keväthangista ja kiskomaan ahkiota pitkin metsiä ja tuntureita. Kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuiston pohjoisin osa Ounastunturi, jonne looginen lähtöpaikka on Hetta. Sinne on bussimatkaa Kolarin rautatieasemalta vain parin tunnin verran.
Vuoden takainen kaamosvaellus oli hieno, mutta ahkion päivittäinen liikuttelu vei valokuvauspuuhilta parhaan terän. Lisäksi reilusti napapiirin pohjoispuolella ei päässyt nauttimaan auringon kultaisesta valosta. Varmimmin sekä lunta että aurinkoa on vuodenvaihteessa tarjolla Kuusamon seudulla, minne matkani vei tällä kertaa. Kun majapaikaksi järjestyi upeissa Etelä-Kuusamon vaaramaisemissa sijaitseva Närängän erämaatila, olivat puitteet valokuvaus-hiihtoreissulle paremmat kuin koskaan.
Lokakuu on esitellyt tällä viikolla kauniita aurinkoisia pakkaspäiviä ja kirkkaita öitä. Onnekkaasti samaan aikaikkunaan on sattunut varsin mukavaa revontuliaktiivisuutta. Torstaina 7.10. nähtiin kirkkaudeltaan melkein maaliskuun 17. päivän veroinen näytelmä, joskin paljon lyhytkestoisempi. Katselin ja kuvasin illan parhaat palat Malminkartanon täyttömäeltä. Aktiivisuus jatkui seuraavaan iltaan ja revontulet loimusivat jälleen Helsingin taivaalla. Näytöksen alkaessa seisoin kameroineni Ullanlinnanmäellä.
Yöt alkavat olla taas riittävän pimeitä tähtitaivaan ja revontulien kuvaamiseen. Vielä elokuun alussa Etelä-Suomen taivas on liian vaalea, mutta kuun puolivälin paikkeilla kannattaa jo ulkoiluttaa kameraa öisissä maisemissa. Tänä vuonna elokuu on tarjonnut harvinaisen paljon kirkkaita öitä. Nautin niistä viime viikonloppuna lähes valosaasteettomassa Puulan saaristossa. Samalla reissulla aukesi myös revontulikausi. Auringon aktiivisuus jatkui viikonlopun yli ja maanantai-iltana suuntasin Suomenlinnaan tarkoituksena kuvata revontulia Helsingin siluetin yllä.
Viime yö oli revontuliharrastajien toiveiden täyttymys. Vuosikymmenen voimakkaimman geomagneettisen myrskyn osuminen selkeälle yölle on melkoinen onnenpotku. Revontulia nähtiin Saksassa asti, ja Etelä-Suomessa ne loimusivat tuntikaupalla koko taivaan laajuudelta. Maaliskuun 17. päivä oli onnea täynnä myös kaksi vuotta sitten. Silloin olin puolivahingossa paikalla, kun taivaalla alkoi viuhua kirkkaita revontulinauhoja. Eilisiltana olin valmistautunut paremmin, mutta näytös alkoi aiemmin kuin olisin osannut odottaa. Revontulikorona säkenöi vaalealla iltataivaalla jo puoli kahdeksalta. Äkkiä kuvaamaan!
