Avainsana meri

Tähtikirkas ilta Lauttasaaressa

Pitkä pilvinen jakso päättyi viime sunnuntaina aurinkoiseen pakkaspäivään. Myös illaksi luvattiin kirkasta säätä. Päätin lähteä Lauttasaaren eteläkärkeen kuvaamaan auringonlaskua, hämärtyvää iltaa ja tähtitaivasta. Toiveissa oli myös kiikaroida ja yrittää valokuvata Andromedan tähdistössä majailevaa C/2014Q2 Lovejoy…

Lue lisää

Talvi käväisi Helsingissä

Syksy on ollut suorastaan epäonnisen pilvinen. Olen viettänyt loka-marraskuussa yhteensä kymmenen yötä hyvillä tähtikuvauspaikoilla eri puolilla Suomea. Yhtenäkään yönä taivas ei ole ollut kirkas. Alkusyksystä hankkimani tähtikuvausobjektiivi Samyang 24mm f/1.4 on kulkenut kameralaukussa lähinnä ylimääräisenä painona, joten…

Lue lisää

Luolien ja jyrkänteiden Kullaberg

Kun kysyin ruotsalaisilta opiskelukavereiltani, mikä on Etelä-Ruotsin hienoin paikka, vastaus oli yksimielinen: Kullaberg. Kyseessä on Skånen läänin luoteisnurkassa sijaitseva pitkä niemi (karttalinkki). Siellä tasainen peltomaisema nousee yhtäkkiä seitsemän kilometriä pitkäksi vuorijonoksi. Luonnonvoimat ovat muovanneet kallioperän…

Lue lisää