Syysyö Söderskärin majakkasaarella

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa, sanotaan. Oma tietämykseni purjeveneistä rajoittui vielä pari viikkoa sitten suunnilleen siihen, että niissä on purjeita. Viime viikonloppuna sain tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: kaveri pyysi mukaan purjehdusretkelle Söderskärin majakkasaarelle.

Mikä ihmeen Söderskär?

Söderskär sijaitsee Sipoon ja Porvoon eteläpuolisen saariston uloimmalla laidalla, matkaa Helsingistä kertyy meriteitse noin 25 kilometriä. Siis juuri sopiva kohde vuorokauden mittaiselle reissulle. Saariryhmä koostuu Luotsisaaresta, Majakkasaaresta ja pienistä luodoista. Kumpikin pääsaarista on halkaisijaltaan vain parinsadan metrin luokkaa ja kasvillisuus on niukkaa.

Majakka on valmistunut vuonna 1862 ja se toimi merenkulkijoiden turvana vuoteen 1989. Nykyään se on yksityisomistuksessa ja matkailukäytössä. Saarella on myös muutamia muita rakennuksia, kuten luotsitupa ja majakanvartijoiden talo.

Söderskärillä on maihinnousukielto 1.5.-1.8. eli se on purjehtijoille nimenomaan syksyinen retkikohde. Kesällä saarelle järjestetään kuitenkin yleisöristeilyjä ainakin Helsingistä, eli veneetönkin matkaaja pääsee helposti tutustumaan saareen. Toivottavasti mahdollisuus säilyy jatkossakin, vaikka rakennusten vuokra-asioista on ollut kiistaa.

soderskar_majakkasaari_mml
Söderskärin kartta. Mittakaavan näkee yläreunassa olevista risteistä, joiden väli on 1 km. Aineisto: Maanmittauslaitoksen peruskarttarasteri 10/2015.

Ilta majakalla

Lähdimme matkaan Vartiokylänlahden venesatamasta aurinkoisena lauantaina kello neljän aikoihin. Lähtövalmisteluissa kesti yllättävän kauan, ja ehtiminen valoisaan aikaan perille alkoi näyttää epävarmalta.

20151017_1452-37_008

Putputimme moottorilla ulos sisäsaaristosta heikon länsituulen saattelemana. Saarten kadottua näköpiiristä olin ensi kertaa avomerellä ruotsinlaivaa pienemmällä aluksella. Nostimme purjeet ja pääsimme nauttimaan moottorittoman etenemisen tuomasta hiljaisuudesta. Itse tosin lähinnä tuijotin horisonttia ja yritin taistella matkapahoinvointia vastaan. Veneellä oli juuri purjehdittu kuukauden verran koko Itämeren halki, joten se ei pikku aalloista hätkähtänyt, mutta keinui kuitenkin tottumattomalle liikaa.

20151017_1607-44_050

Auringonlaskun aikaan majakka erottui vasta kaukana horisontissa. Pian hämärtyi, ja tiedossa oli rantautuminen lähes pimeässä. Aluksen kapteenille paikka oli onneksi tuttu eli mahdollisia rantautumispaikkoja ei tarvinnut arpoa.

20151017_1712-32_061

Teoriassa rantautuminen on helppoa. Ankkuri veteen, hidas lähestyminen kohti kalliota ja hyppy köyden kanssa maihin. Sitten kun keulaköysi on solmittu kiinni, liitetään vene kallioon varmuuden vuoksi vielä peräköydellä.

Käytäntö ei mennyt ihan yhtä sujuvasti. Konttasin pahoinvoinnin kourissa ja kylmästä kangistunein jaloin veneen kannelle. Sytytin otsalampun, puristin köyden tiukasti nyrkkiin ja kampesin itseni veneen keulaan. Kapealla lankunpätkällä tasapainoillen olisi pitänyt pystyä loikkaamaan köyden kanssa mustalle, jyrkälle ja kenties liukkaalle kalliolle. Samaan aikaan kultainen kuunsirppi laski saaren rakennusten tummien siluettien taa ja taivaalle syttyi minuutti minuutilta enemmän tähtiä. Vaikuttava hetki.

Ensimmäinen lähestyminen ei onnistunut, vene jäi liian kauas ja alkoi kääntyä sivuttain ilmeisesti virtausten mukana. Pakki päälle, ankkuri ylös ja uutta vauhtia hakemaan. Toinen yritys päättyi yhtä huonolla menestyksellä. Taas ankkuri ylös ja pieni kierros takaisin. Nyt rantautumiskohta oli ainakin tiedusteltu metrin tarkkuudella. Tarkalla ohjauksella pääsimme vihdoin lähes kiinni rantaan, ja pystyin loikkaamaan alle metrin päässä häämöttävälle tasaiselle kalliolle. Huh!

Seuraava haaste oli kiivetä liukasta ja sileää kalliota ylemmälle tasanteelle, missä odotti köyden kiinnitykseen soveltuva jykevä metallirengas. Parin säälittävän kiipeily-yrityksen jälkeen katsoin tarkemmin ympärilleni. Yhdessä kohdassa kalliota oli puolen sentin levyinen pystysuora halkeama, josta oli mahdollista saada pientä tukea. Sain jalan tuettua kapealle listalle, nojasin karhealla housunlahkeella kallioon ja ponnistin sormivoimilla itseni halkeamaa pitkin ylös. Solmin köyden renkaaseen ja hengähdin hetken kalliolla.

Keskittymistä vaatinut suoritus vei pahoinvoinnin mennessään ja olin taas valmiina kuvaamaan. Hain kamerakaluston veneestä ja kuvasin Linnunrataa saaren rakennuksilla höystettynä. Vaikka majakkasaari sijaitsee kaukana merellä, ei siellä pääse pakoon pääkaupungin valosaastetta. Pystysuoraan kohti lounasta kaartuneen Linnunradan kirkkain kohta sattui onneksi taivaan pimeimmälle puolelle.

20151017_1940-05_094

20151017_1930-38_074

Hetken päästä majakkaan osui voimakas valokeila. Mystinen moottorivene ajoi lähelle majakkaa ja sohi ympäriinsä superkirkkaalla valoheittimellä. Tajusin kuvaustilaisuuden tulleen ja käänsin kameran kohti venettä ja majakkaa.  Lyhensin valotusajan pariin sekuntiin ja ammuin sarjaa kohti venettä ja majakkaa. Hetken päästä vene kääntyi pois ja katosi aavalle merelle. Kyse ei tainnut olla huviajelusta, vaan ehkä todennäköisemmin pimeäajokoulutuksesta.

20151017_1935-48_086

Jatkoimme huojuvaa riippusiltaa pitkin varsinaiselle majakkasaarelle, joka vaikutti täysin autiolta. Paras kuvakulma löytyi aivan vedenrajasta majakan takaa, mistä Linnunradan sai mahtumaan tornin kanssa samaan ruutuun. Muutaman kuvan jälkeen taivaalle hiipi pilviä, jotka valosaaste sai hehkumaan ruman keltaisina. Oli aika palata veneelle nauttimaan päivällismunakas.

20151017_1955-49_097

Sumukelissä kaupunkiin

Vene keinui yöllä jonkin verran, mutta sain nukuttua yllättävän hyvin. Aamulla tuuli oli lähes tyyntynyt ja näkyvyyttä riitti hädin tuskin majakalle saakka. Se aamuvaloista, ei ollut syytä lähteä kuvaamaan. Irtauduimme saarelta heti aamiaisen jälkeen.  Liki tuulettomissa oloissa oli pakko turvautua moottoriin. Eipähän ainakaan tarvinnut kärsiä pahoinvoinnista, kun ei ollut aaltoja keinuttamassa venettä.

20151018_0741-25_012

20151018_0806-36_077

Lähempänä mannerta sää alkoi kirkastua. Sumuverhon takaa paljastui ruskan värjäämä saaristo koko komeudessaan. Ymmärrän hyvin, miksi veneily Helsingin edustalla on suosittu harrastus. Merellä voi nauttia saariston rauhasta ja upeista maisemista, kokea vapauden tunteen ja unohtaa asuvansa maan suurimmassa kaupungissa.

20151018_1047-43_172

Jäinkö koukkuun, onko edessä purjeveneen hankinta? Ei sentään. Vene avaisi uusia mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen, mutta avomerellä purjehtiminen ei selvästikään sovellu kaltaiselleni maakravulle. Lisäksi harrastus vaatii valtavasti osaamista. Pelkästään erilaisia köysiä on niin paljon, että heikompaa hirvittää.

Purjehdus ei toki ole ainoa keino päästä merelle. Sisäsaaristoon voisi hyvällä säällä tutustua vaikka kanootilla tai pienellä kumiveneellä. Ehkäpä joskus…

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *