Pilvinen pyöräretki Linlon saarelle

Toukokuun lopulla sattui harvinainen tilanne: viikonloppu ilman etukäteen suunniteltua ohjelmaa. Edellisestä maastoyöstä oli vierähtänyt yli kuukausi, joten kaipuu telttamajoitukseen alkoi olla suuri. Kun retkiseuraa ei järjestynyt, päätin lähteä pitkästä aikaa sooloretkelle. Kohteeksi valikoitui arvoituksellinen Linlon saari, joka sijaitsee Kirkkonummella Porkkalanniemen ja Upinniemen välissä. Päädyin lähtemään matkaan polkupyörällä kokeillakseni ajokkini toimivuutta retkilastissa.

Mikä ihmeen Linlo?

Linlo (karttalinkki) sijaitsee hieman syrjässä kaikesta. Suuret retkeilijämassat ohjautunevat läheiseen Porkkalanniemeen, joka on Etelä-Suomen upeimpia paikkoja millä tahansa mittarilla. Internetin tarjoamat tiedot Linlosta ovat varsin niukkoja. Saari on Kirkkonummen kunnan omistama ulkoilualue, mutta edes kunnan nettisivuilla ei ole tämän kummempaa kuvausta:

“Linlon saareen johtaa mantereelta kävelysilta. Alueella on pysäköintipaikka, keittokatos, nuotiopaikkoja, käymälä sekä huvivenesatama”

Telttailun voi olettaa sallituksi, sillä siitä ei mainita sanaakaan Internetissä eikä saaren porteilla sijaitsevassa infotaulussa. Suomessa yleensä osataan kertoa varsin näkyvästi kielletyt asiat.

Googlen hakutuloksista päätellen saari ja sen ympärillä sijaitsevat vesialueet ovat kalastajien suosiossa, mutta muu käyttö lienee vähäistä.

Pitkästä aikaa pyöräretkelle

Hankin nykyisen pyöräni kaksi vuotta sitten palattuani vaihto-opintomatkalta Ruotsista. Edellisen kerran olen pyöräillyt retkivarustuksessa samana keväänä Tanskassa. Silloin alla oli kolmivaihteinen painava pappa-Crescent, joka toimi arkipyöränäni Ruotsissa.

Nykyinen menopelini on  viitisen kiloa kevyempi cyclocross-henkinen Tunturi International. En hankkinut pyörää retkeilykäyttöön vaan työmatkoja ja lenkkejä varten, mutta cyclocrossarit ovat sinänsä fiksuja vempeleitä retkipyörinä. Käyräsarvinen ohjaustanko tarjoaa useampia otevaihtoehtoja, ja maantiepyörää hieman leveämmät renkaat toimivat myös hiekkateillä ja huonokuntoisella päällysteellä. Pyörässäni on kiinnityspaikat oikealle tarakalle, mutta käytän tällä hetkellä satulatolppaan kiinnitettävää melko heppoista mallia.

Lastasin suurimman osan tavaroista Ortliebin sivulaukkuihin. Teltan köytin tarakan päälle ja makuupussin kuivasäkkiin pakattuna ohjaustankoon. Kameravarusteet kulkivat selässä, mikä ei ole pyöräretkeilyssä optimaalisin ratkaisu. Yhden yön reissulla pieni epämukavuus on vielä siedettävissä. Itse asiassa testasin samaa pakkaustekniikkaa huhtikuussa vähän kevyemmällä lastilla, eikä ongelmia ilmennyt.

20160528_2125-23_030

Pyörääni oli aiemmin samalla viikolla vaihdettu Shimanon SPD PD-M324 -lukkopolkimet. Polkimissa on lukko vain toisella puolella, joten tavallisten kenkien käyttäminen on mahdollista, mutta halusin testata lukkopolkimien ja pyöräilykenkien toimivuutta retkikäytössä.

20160528_2032-08_008

Patikkaretkillä en suunnista koskaan GPS:n avulla, mutta pyöräillessä sähköisistä kartoista ja navigaattorista on suuri apu. Vaikka pyörään saisi paperikartalle järkevän telineen, joutuisi karttalehteä vaihtamaan jatkuvasti matkan edetessä. Käytän pyöräillessä navigointiin älypuhelinta ja OsmAnd-sovellusta, johon tuon etukäteen suunnittelemani reitin GPX-tiedostona. En siis hyödynnä sovellusta varsinaisesti navigaattorina, vaan ainoastaan seuraan etukäteen tallennettua reittiä. Karttapohjana OpenStreetMap toimii pääkaupunkiseudulla hyvin, pyörätieverkosto on kattavasti ja melko luotettavasti kuvattu.

Puhelin pysyy kiinni pyörän ohjaustangossa kumisella Finn-pidikkeellä, joka yllättäen pitää puhelimen riittävän tukevasti paikallaan. Maastoajoon en sitä ottaisi, mutta tiellä puhelin ei pahemmin tärise.

20160417_1329-10_012

Lähdin matkaan pilvisenä lauantai-iltapäivänä viiden aikoihin. Loogisin reitti Länsi-Helsingistä Kirkkonummelle kulkee Turuntietä (110) seuraillen Espoon IKEAn nurkille, mistä matka jatkuu karkeasti radan vartta seuraillen Kauklahden ja Masalan kautta Kirkkonummen keskustaan. Viimeiset kymmenen kilometriä Linlon saarelle on ajettava ajoradalla mutkaista ja aika kapeaa tietä.

DSCN1192
Viimeinen kymppi alkaa.

Lukkopolkimien kanssa ajaminen sujui hyvin Masalaan asti, kunnes kävi juuri niin kuin kokemattomille ajajille käy. Olin pysähtymässä tienvarteen tauolle, mutta toinen poljin ei irronnutkaan jalasta. Painava lasti alkoi kallistua juuri sille puolelle, eikä siinä muuta voinut kuin kaatua paikaltaan tonttiin. Polvi auki ja pyörään naarmuja.

Pikaiset ea-toimet ja takaisin satulaan. Kaatumisen syyksi paljastui liian löysästi kenkään kiinnitetty klossi. Kun yritin irrottaa jalkaa polkimesta kääntämällä kantapäätä sivulle, kääntyi klossi mukana. Sopiva työkalu klossien kiristykseen oli mukana, mutta päätin ajaa loppumatkan polkimien flättipuolta käyttäen.

Jo lyhyen testin perusteella tuli selväksi, että lukkopolkimilla saa ajamiseen lisäpotkua. Pyörässäni on maantieajoon tarkoitetut välitykset, jotka eivät retkilastissa oikein tarjoa riittävän kevyitä vaihteita. Lukkopolkimien ansiosta ylämäkiä jaksoi runtata vähän liian raskaillakin vaihteilla ylös. Myös tasaisella hyöty oli selvästi havaittava.

Viimeisten kilometrien kuluessa pyörästä alkoi kuulua outoa huminaa ja ajaminen muuttui raskaaksi. Pysähdyin tarkistamaan tilanteen: tarakan sivuraudat olivat taipuneet sisäänpäin. Pyörälaukut pääsivät siksi hankaamaan takarengasta. Ei ihme, että tuntui vaikealta ajaa. Taivuttelin raudat takaisin ja loppumatkan ne kestivät taas hyvin.

Vielä pari kilometriä ennen maalia olin vähällä kaatua. Ajauduin jyrkässä sisäkaarteessa lähelle huonokuntoista päällysteen reunaa ja 15 cm pudotusta kapealle hiekkapientareelle. Ehdin aavistaa tilanteen pari sekuntia aiemmin ja loikkasin pois pyörän päältä. Fillari otti vähän lisää osumaa, mutta vaurioita ei syntynyt. Onneksi ei ollut lukkopolkimet kiinni.

Leiripaikan etsintää

Vajaat kolme tuntia lähdön jälkeen Linlon satama häämötti vihdoin näköpiirissä. Matkamittariin oli kertynyt 44 kilometriä.

Talutin pyörän siltaa pitkin saareen ja lähdin etsimään sopivaa leiripaikkaa. Itärannalla näytti kartan mukaan olevan pelkkä nuotiopaikka ilman keittokatosta. Ehkä se ei houkuttelisi bilettäviä seurueita.

Saaren polut olisivat olleet pääosin ajettavissa maastopyörällä. Täydessä retkilastissa ja 30 mm levyisillä kumeilla ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin tunkata, kuten maastopyöräilijät sanovat. Siispä pyörää taluttaen ja kantaen eteenpäin.

Pääreiteistä erkani kapea polku kohti itärannan nuotiopaikkaa. Tiheän kuusikon jälkeen polku nousi kalliolle. Puiden välissä vilahti jotain ruskeaa. Laskin pyörän mättäikköön, kaivoin kameran repusta ja kurkkasin näreikön takaa. Metsäkaurishan se siinä! Parin kuvan jälkeen kauris äkkäsi valkoisella putkella sohivan kuvaajan ja asteli tiehensä. Mukava kohtaaminen, vaikka kuvat jäivät kehnoiksi.

20160528_2012-22_001

Leiripaikka löytyi merenrannalta pieneltä kallionyppylältä. Kodikas paikka, joskin hieman altis tuulelle.

Olin ottanut mukaan virvelin, mutta nälkä oli liian kova kalansaaliin odotteluun. Popsin eväsleivät ja heittelin muodon vuoksi muutaman heiton rantakallioilta. Ei tulosta. Harmaa hämärä alkoi laskeutua saarelle ja hyttyset hiipivät viereisestä kuusikosta kimppuun. Teltta pystyyn ja unten maille.

Lyhyt saarikierros

Aamu valkeni pilvisen harmaana, nukuin suosiolla pitkään. Aamupalan jälkeen lähdin kiertämään saaren eteläosia.

20160529_1025-27_052

Kuusimetsien keskellä mutkitteli mukava neulasmattopolku, joka johdatteli kulkijan välillä avarammille kallioille. Saaren sisään kätkeytyi myös valtava siirtolohkare, joka tosin kuvassa näyttää aika pieneltä.

20160529_0946-03_017

20160529_0950-52_024

Päädyin etelärannan keittokatokselle, joka sekin oli autio. Varsin komea rakennus, yöpymäänkin mahtuisi.

20160529_0959-21_034

Monipuolisen saaren rannat tarjosivat monenlaisia ympäristöjä suojaisista, matalista lahdista jyrkkiin kallioihin. Ankean pilvinen sää ei innostanut kuvaamaan, mutta ikuistin väkinäisesti yhden rantamaiseman.

20160529_1007-17_043

Leiripaikan ympäristössä kasvoi sadoittain metsätähtiä. Kaivoin loittorenkaat esiin ja napsin ajankuluksi muutaman kasvikuvan.

20160529_1032-44_076

20160529_1028-33_055

Päivällä leiripaikan ohi kulki kalastaja, joka oli narrannut saarelta parikiloisen hauen. Omat kalasteluni olivat jälleen tuloksettomia. Lounaaksi oli pakko syödä pahaa papumössöä.

Paluutunkkaus keskeytyi, kun huomasin rantaruovikossa ruskean hahmon. Metsäkauris, lähes samassa paikassa kuin illalla! Taas pyörä pusikkoon, reppu selästä ja teleobjektiivi kameraan. Kauris huomasi kuvaajan, muttei lähtenyt karkuun. Nyt sain rauhassa sommitella haluamani kuvan ennen kuin kauris jatkoi matkaa verkkaisesti astellen. Etäisyyttä vain oli vähän liikaa 200 mm objektiiville.

20160529_1216-44_110

Paluupyöräily Espoon halki

Saman reitin polkeminen edestakaisin on tylsää. Joskus se olisi kuitenkin järkevää. Koska reitinvalintani eivät ennenkään ole perustuneet järkeen, lähdin nytkin kehittelemään uutta “parempaa” paluureittiä. Kirkkonummelta suuntasin Länsiväylän varteen, sieltä Suomenojan kautta Espoon rantaraitille ja lopulta Keilaniemen läpi Lehtisaari-Kuusisaari-Munkkiniemi-reitille.

Valitettavasti Espoo on Suomen kehnoimpia pyöräilykaupunkeja, eikä sen läpi kulje kuin yksi siedettävä pyöräreitti – Turuntien varsi. Muualla pyörätiet ovat täynnä teräväreunaisia kanttikiviä, jalankulkijoiden kanssa jaettuja kapeita väyliä, pitkiä kiertoteitä ja muita yllätyksiä. Liikennevaloissa on usein painonapit vain väärällä puolella. Mainitsinko jo kanttikivet? Niihin on mukava täräyttää 7 barin rengaspaineilla täydessä retkilastissa. Tyypillisesti ison risteyksen ylittäminen vaatii kahdeksaan kanttikiveen töksäyttämistä. Siinä missä Helsinki ottaa pyöräliikenteen suunnittelussa kovaa vauhtia käyttöön parhaita eurooppalaisia käytäntöjä, kestää Espoossa ikuisuuden tehdä edes pieniä parannuksia.

Länsiväylän varren pyörätietä ajeli mukavasti Kivenlahteen saakka, jossa tietyö katkaisi pyörätien. Päädyin ensin nelikaistaiselle ajoradalle, sitten pystysuoraan ylämäkeen ja lopulta panssarivaunu-uralle, joka johti multapenkkiin ja metrin pudotukseen. Pyörä olalle ja eteenpäin. Tuhannen kanttikiven jälkeen horisontissa näkyi vihdoin pelastava teksti: Helsinki – Helsingfors

Sen verran täytyy Espoota kehua, että merenrantaa pitkiä matkoja seuraileva rantaraitti on kertakaikkisen upea. Nostan hattua, että se on kyetty toteuttamaan varsin yhtenäisenä huolimatta pirstaleisesta maanomistuksesta. Pyöräväyläksi rantaraitti on turhan ruuhkainen, mutta rauhallisesti ajamalla sinne mahtuu. Espoossa asuessani käytin raittia enemmän juoksulenkeillä ja siihen tarkoitukseen se onkin parhaimmillaan.

Yhteenveto

Retki oli kuvauksellisesti surkea ja pyöräilyelämyksenä vielä surkeampi. Pyöräilyn, retkeilyn, valokuvauksen ja kalastuksen yhdistämisessä ei ole mitään järkeä. Pyöräily painavan lastin ja kamerarepun kanssa on epämukavaa. Valokuvaamaan on hankalampi pysähtyä kuin kävellessä. Kalastaa ei jaksa, koska pyöräillessä tulee nälkä. Maastossa retkeily jää pintapuoliseksi, jos raahaa pyörää mukana.

Ehkäpä keskityn jatkossa pyöräretkeilyyn kevyemmällä kuormalla. Päiväretkilläkin ehtii polkea kauas ja matka etenee huomattavasti mukavammin.

Linlo oli kaikesta huolimatta käymisen arvoinen paikka. Sää ei tällä kertaa suosinut, mutta saaresta jäi silti positiivinen kuva. Valokuvausta ajatellen Linlo voisi kelvata mainiosti myös talviretken kohteeksi.

4 kommenttia

  1. Hanna kesäkuu 21, 2016 at 06:09

    Haha, ihanaa masokistiretkeilyä! 😀

    Vastaa
  2. akpoika kesäkuu 23, 2016 at 07:28

    Voisi mennä itsekin tuolla joku kerta pyörähtämään.. 🙂

    Kätevän oloinen pidike puhelimelle tuo Finn. Olen pohtinut pyörälenkeille/-retkille jotain ohjaustankokiinnikettä ja tuo voisi olla sopivan simppeli ratkaisu.

    Vastaa
  3. Julija helmikuu 5, 2017 at 15:01

    Linlo oli hieno kyllä myös näin talvikautena!

    Vastaa
    1. Teemu helmikuu 11, 2017 at 19:46

      Jep, pitäisi kyllä käydä talvellakin siellä!

      Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *