Pääsiäisvaellus Ounastunturilla

Pääsiäisenä järjestyi aikaa lähteä neljäksi yöksi Lappiin nauttimaan keväthangista ja kiskomaan ahkiota pitkin metsiä ja tuntureita. Kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuiston pohjoisin osa Ounastunturi, jonne looginen lähtöpaikka on Hetta. Sinne on bussimatkaa Kolarin rautatieasemalta vain parin tunnin verran.

Kahden hengen seurueemme päätyi ottamaan mukaan yhden ahkion, yhden rinkan ja niiden lisäksi päivärepun. Maastossa suurin osa kuormasta lastattaisiin vetämääni ahkioon, ja seuralaiseni voisi hiihdellä kevyen rinkan kanssa. Päiväreppu kulkisi selässäni mahdollisimman kevyenä, ehkä vain taukovaatteilla täytettynä.
20160324_1821-32_002

Talvivaellusten hankalin osa on kaluston saaminen yöjunaan. Matkan ajaksi pyrimme mahduttamaan kaikki tavarat ahkiokassiin, rinkkaan ja päiväreppuun. Siten ahkio jäi tyhjäksi, jolloin sen kantaminen helpottui olennaisesti. Silti tarvitsimme autokyytiä tavaroiden kuljettamiseksi asemalle. Pitkät 240 cm metsäsukset eivät mahtuneet autoon, joten kuljetin ne lähijunassa Pasilaan. Suksivalintana olisi jälkikäteen ajatellen toiminut myös helpommin kuljetettava OAC Kar 147,  mutta metsäsukset tuntuivat vaihteleviin olosuhteisiin varmimmalta valinnalta.

Kaikki tavarat mahtuivat hienosti makuuhyttiin eikä maksulliseen matkatavaravaunuun tarvinnut viedä mitään. Tosin kuulemani mukaan ahkioista ei aina tavaravaunussakaan laskuteta, jos sattuu höveli konduktööri.

Juna kolisteli Kolariin aikataulussa ja siirryimme nopeasti Kilpisjärvelle menevään bussiin. Yllätys oli suuri: ääriään myöten täydestä junasta ei noussut bussiin kuin pari matkustajaa. Ylivoimainen enemmistö matkasi Ylläkselle. Muista vaeltajista ei näkynyt jälkeäkään. Ja tämän piti olla vuoden ruuhkaisin vaellusaika. Palojoensuussa vaihdoimme Hettaan menevään bussiin ja pian jo kannoimme kalustoa Ounasjärven rantaan, josta Hetta-Pallas-vaellusreitti alkaa.

Postitupajärven laavulle

Sääennuste lupasi reissulle lauhaa kevätsäätä. Ensimmäisenä päivänä lämpötila huiteli sentään useamman asteen pakkasella. Hiihtelimme pilvisessä säässä järven yli ja seurasimme pari kilometriä Hetta-Pallas-hiihtoreittiä. Ahkiokaravaanille hymyileviä päiväretkeläisiä tuli vastaan kymmenittäin, mutta muita vaeltajia ei vieläkään näkynyt. Erkanimme hiihtoreitiltä etelään johtavalle kelkkareitille. Kelkkaliikennettä ei näyttänyt olevan, joten hiihtelimme jonkin matkaa reittiä pitkin, vaikka hankikantoa riitti reitin ulkopuolellakin mukavasti.

Loppumatkalla pääsimme jo retkeilyn ja suunnistuksen makuun. Omaa latua matka eteni lähes yhtä nopeasti kuin reiteillä. Väistelimme korkeuskäyriä ja pysyttelimme mahdollisimman pitkään suoaukeilla. Lopulta suot loppuivat ja edessä oli metsäosuus kohti Postitupajärven laavua. Muutamia kumpuja ja tiheitä koivikoita lukuun ottamatta matka eteni metsässäkin joutuisasti, ja yllättävän kevyesti Paris-pulkasta tehty laina-ahkio hinautui perässä ylämäetkin. Eipä sillä painoa mahdottomasti ollutkaan.

Laavu löytyi helposti ladun varresta. Itse asiassa koko matkan olisi päässyt hiihtoreittiä, mutta yritimme leikkiä erämaavaeltajia ja pysytellä mahdollisimman paljon poissa valmiilta urilta.

20160325_1905-32_001

Kuvittelen aina etukäteen hiihteleväni talviretkillä kuunvalossa tähtitaivaan alla ja nauttivani kirkkaasta auringonpaisteesta. Todellisuudessa noin yhtenätoista päivänä kymmenestä on pilvistä ja sataa kökkölunta – siis sellaista pientä hilettä, joka tunkeutuu joka paikkaan ja kastelee kaikki tavarat. Niin tälläkin kertaa.

Laavua ei ollut varsinaisesti suunniteltu yöpymiseen ainakaan kehnommalla säällä, vaan sinne pääsi pyryttämään sisään. Koska laiskuus, ajatus teltan pystyttämisestä ei houkutellut. Puolet yöstä joutui nukkumaan kasvot laavun seinään päin, jotta lumihileitä ei sataisi ikävästi paljaalle iholle. Aamuyöstä sade taukosi ja aamu valkeni pilvipoutaisena. Riekko päkätti herätyksen jo viideltä, mutta nukuimme kahdeksaan.

20160325_2042-15_024

Rautuojan piilopirtti

Yksi retken kohdevalinnan kriteereistä oli löytää autiotupa, joka sijaitsisi riittävän syrjässä ollakseen tyhjillään pääsiäissesonkina. Talvivaelluksella on mukava yöpyä ainakin yksi yö tuvassa, niin pääsee kuivattamaan makuupussin ja muut tavarat kunnolla. Suurin osa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tuvista sijaitsee Hetta-Pallas-reitin varrella, mutta pieni Rautuojan tupa jää aivan kansallispuiston reunalle sivuun reiteistä. Sinne siis!

Ensimmäisen vaelluspäivän reitti kulki kokonaan kansallispuiston ulkopuolella ja toisena päivänä hiihtelimme puiston rajojen sisäpuolelle vasta aivan loppumetreillä. Seurailimme pitkää suojuottia etelään päin ja tulimme lopulta eiliseltä tutulle kelkkareitille. Nyt vauhdikasta liikennettä oli sen verran paljon, että katsoimme parhaaksi hiihdellä parin sadan metrin päässä uralta.

Pienipiirteinen metsämaasto hidasti jonkin verran matkantekoa ja fuskasimme pienen pätkän metsäautotietä pitkin. Tien päästä alkoi nousu kohti Rautuojan autiotupaa. Loivaan nousuun ei kauaa mennyt, ja tupakin löytyi helposti. Saavuimme perille monta tuntia ennen hämärän tuloa, vaikka matkaan lähtö oli aamulla venynyt yhteentoista. Upottavilla sydäntalven hangilla matkavauhti olisi kovin toisenlainen.

20160326_1353-53_030

Vieraskirjan perusteella tuvalla oli ollut yllättävän paljon kävijöitä, maaliskuussa noin joka toinen yö. Ei toisaalta ole ihme, että kodikas piilopirtti houkuttelee muitakin erämaan rauhaa kaipaavia. Tällä kertaa emme kuitenkaan saaneet seuraa.

20160326_1735-35_049

20160326_1846-36_059

Vesipaikka osoittautui haastavan jyrkäksi, mutta suksisauvaan kiinnitetyn ämpärin avulla vedenhaku onnistui ilman ylimääräistä uimareissua. Sulan veden löytämiseksi kannattaa ponnistella, sillä sen lämmittäminen on paljon nopeampaa kuin lumesta sulattaminen. Olomuodon muutos vaatii hurjasti energiaa. Sulankin veden lämmitykseen kuluu huomattavan suuri osa aamu- ja iltatoimien viemästä ajasta. Autiotuvan kaasu sentään hoiti homman kertaluokkaa nopeammin kuin perinteinen Trangia.

Nousu tunturiin

Pääsimme jälleen liikkeelle vasta kello 11, tosin nyt kesäaikaa eli oikeasti tunnin aikaisemmin. Keli oli kääntynyt plussalle ja upottava lumi tarttui alun metsäosuudella suksenpohjiin. Päivä näytti olevan pilalla heti aamusta, mutta onneksi takkala loppui, kun pääsimme puurajan yläpuolelle. Tunturissa näkyvyys vaihteli heikosta white-outiin ja kova tuuli puhalsi nousussa hankitut hiet pois.

20160327_1229-57_055

En oikeastaan ymmärrä, mitä järkeä on kevättalvella vaeltaa metsissä. Komeita tykkypuita ei näy, hanki on roskainen ja ruma, ahkio takertuu risuihin, lumi upottaa ja kaikki on muutenkin vaikeaa. Tunturissa on tilaa hiihtää, hanki kantaa, maisemaan ei silmä tökkää. Valokuvista tulee mukavan pelkistettyjä.

20160327_1222-54_014

20160327_1228-47_015

Kiersimme Rautuvaaran jyrkän etelärinteen ja nousimme loivemmasta kohdasta parikymmentä metriä ylemmäs. Maisema alkoi hiljalleen paljastua pilvipeitteen takaa. Pian aurinko paistoi jo kirkkaasti. Edessä oli mahtava loiva lasku häikäisevillä keväthangilla. Näiden hetkien takia tänne tultiin!

20160327_1600-41_125
20160327_1418-25_102

Pysähdyimme Sillajärven laaksoon ensimmäisen vastaan tulleen männyn kohdalle. Lounastauko sujui mukavasti puun juureen kaivetussa tuulensuojakuopassa. Kylmähän ei auringonpaisteessa tullut, kunhan kovalta viimalta pääsi vähänkin suojaan.

20160327_1431-09_129

Jatkoimme matkaa vielä kilometrin verran. Uhkaavan lähellä näkyi Sioskurun autiotuvalle laskeutuva Hetta-Pallas-reitti. Kansallispuistossa saa telttailla vapaasti vain erämaavyöhykkeellä, joka kattaa lähinnä puiston läntisimmän osan. Retkeilyreitin välitön lähiympäristö kuuluu virkistysvyöhykkeeseen. Jos jatkaisimme matkaa, päätyisimme väistämättä virkistysvyöhykkeelle ja alas tunturista. Koska retken yhtenä tavoitteena oli harjoitella avotunturissa telttailua, ei tuvalle meno ollut vaihtoehto.

Jätimme tavarat puun juureen ja nousimme katsomaan kiinnostavan näköistä syvennystä ylempänä tunturissa, Rautuvaaran ja Välivaaran välisessä laaksossa. Sieltä löytyi riekon tai kiirunan kieppi. Hieman alempaa laaksosta osui kohdalle telttailuun sopiva tasainen paikka, joka ainakin mututuntumalta vaikutti olevan aavistuksen tuulensuojassa. Hetken laskuhupailun jälkeen haimme tavarat ja aloitimme leiriytymistoimet.

Telttaillen avotunturissa

Tuuli oli yltynyt noin 10 m/s lukemiin, puuskissa vähän kovempiin. Sellainen puhuri on tunturissa aivan arkipäiväinen, ja lainassa ollut Fjällräven Akka -telttamme on tarkoitettu kestämään paljon rajumpia myräköitä. Teltan pystytykseen tuuli toi kuitenkin oman mausteensa. Teoriassa homma on helppo: teltta ankkuroidaan tuulen puolelta, pujotetaan kaaret ja vedetään tunneli pystyyn. Sitten ankkuroidaan toinen pää ja loput kiinnistyspisteet.

Käytäntö osoittautui hieman haastavammaksi. Yksi kaarista ei mennyt paikalleen edes väkivalloin, kunnes hoksasimme, että sisäteltta oli kiinnitetty ulkotelttaan yhden tukilistan väärältä puolelta. Omatekoisten lumikiilojen narut irtoilivat, koska solmut oli huonosti tehty. Tällaiset asiat pitäisi tarkistaa kotona. Kaiken sählingin keskellä teltta lipsahti noin 30 astetta väärään kulmaan. Sen seurauksena tuuli pääsi puhaltamaan telttaan viistosti eikä päädystä päin, kuten olisi tuulenkeston kannalta optimaalista. Eipä moinen kauneusvirhe vielä näissä tuulilukemissa toki haitannut.

20160327_1759-51_152

Surkeista naruista huolimatta lumikiilat toimivat hienosti. Loput kiinnityspisteet ankkuroimme suksisauvoilla. Sen jälkeen lapioimme teltan liepeet lumen peittoon, jotta tuuli ei tuiskuttaisi lunta teltan sisään. Sitten edessä oli enää montun kaivaminen absidiin ja vedenlämmitysurakka.

Oikeat talviretkeilijät käyttävät bensakeittimiä teltan sisään sijoitetussa keitinlaatikossa, jolloin teltan saa mukavan lämpimäksi. Tehokas bensakeitin myös sulattaa lunta nopeasti. Me sen sijaan kokkailimme trangialla turvallisesti absidin puolella. Sinol-polttimen katku tunkeutui ikävästi nenään ja päivällisen valmistus vei ikuisuuden, mutta pääsimme sentään lopulta ruuan makuun. Järkevät ihmiset lämmittäisivät illalla kaikki termarit täyteen kuumaa vettä, jotta aamutoimet nopeutuisivat. Vähemmän järkevät kaivoivat ahkiosta pari jalustaa ja suuntasivat ulos kuvaamaan. Tilaamiani revontulia ei näkynyt, mutta pari tähteä sentään tuikki elävöittämässä maisemaa.

20160327_2120-53_225

Yöllä tuuli jatkoi yltymistään ja telttakangas paukkui rajusti korvissa. Nukuin huonosti meluisissa ja talvimakuupussille liian lämpöisissä oloissa. Teltta ei tuulta hätkähtänyt: kaaret eivät edes juuri huojuneet.

Aamu valkeni puolipilvisenä ja lämpimänä. Saimme tuhlattua aamutoimiin lähes neljä tuntia, josta suurin osa kului lumen sulattamiseen. Teltan purkamista tuuli ei haitannut oikeastaan lainkaan, vaan se sujahti hetkessä nätiksi kääröksi ahkion päälle. Laskuvarjojääkärikillan naparetkillä kehittämässä tekniikassa teipatut kaaret jätettäisiin osittain tunneleihin, jotta teltan pystytys ja purku olisi nopeaa vaikeassakin kelissä. Me poistimme kaaret tunneleista, koska seuraavalle yölle oli tiedossa todennäköisesti tupayö, ja mahdollinen teltan pystytys tapahtuisi joka tapauksessa suojaisassa maastossa.

20160328_0816-57_007

20160328_1042-53_019
WC-monttu. Kuopassa näkyvä tumma asia ei ole sitä miltä näyttää, vaan hangen alta pilkistävä variksenmarjan varpu.

Paluu turistimaailmaan

Kun vihdoin puoliltapäivin pääsimme matkaan, aurinko porotti kuumasti lähes pilvettömältä taivaalta. Nousimme loivaa rinnettä Välivaaran pohjoispuolelle. Raju sivutuuli vaikeutti vähän pystyssä pysymistä. Silti tunturista ei olisi millään malttanut lähteä.

Pitkät metsäsukset eivät ole mäenlaskuun ihan ketterimmät välineet. Kiersimme jyrkimmän kohdan ja sujuttelimme loivaa siksakkia alas tunturista. Tästä ei enää kevättalven hiihtoretki parane! Ymmärrän taas hieman paremmin niitä, jotka viettävät lomansa laskettelukeskuksissa. Kyllä mäen tuleminen alas on kertaluokkaa hauskempaa kuin ylös kapuaminen.

20160328_1142-17_026

20160328_1157-16_032

20160328_1221-25_064

Olin katsonut kartalta lähellä latu-uraa kulkevan puron, joka saattaisi olla sula. Laskettelimme sen varteen ja aivan oikein, heti löytyi sulana virtaava koskipaikka. Lounastauon ja juomavesitäydennyksen paikka. Retken aikana yritin kehittää sääntöä, jonka mukaan kartalta voisi päätellä sulat purot. Pienen otoksen perusteella melko hyvään tarkkuuteen näytti pääsevän seuraavalla säännöllä: kartalla kohdeluokkaan “virtavesi alle 2 m” kuuluvat purot olivat lähes poikkeuksetta jäässä, mutta luokan “virtavesi 2-5 m” puroista löytyi aina vähintään yksi sulapaikka.

20160328_1235-41_099

Puron varren hanki oli jo paikoin sulanut upottavaksi soseeksi, johon jopa metsäsuksella upposi kymmeniä senttejä. Onneksi vieressä kulki hiihtoreitti, joka yhtyy muutaman kilometrin päässä Hetta-Pallas-valtaväylään. Ennen reittien yhtymäkohtaa emme tavanneet ihmisiä, mutta pääreitillä hiihtäjiä viuhui ohi edestä ja takaa. Meno oli välillä kuin Paloheinän peltoladuilla aurinkoisina helmikuun viikonloppuina. Seuraava kuva ei nyt kyllä ihan tue väittämää:

20160328_1423-57_082

Loppumatka Pyhäkeron autituvalle oli pelkkää loivaa laskua ja ehdimme perille jo neljän korvilla. Viimeisetkin erävaelluksen elementit katosivat latukahvilan puolukkapiirakan mutusteluun. Kuukkelit ja lapintiaiset viihtyivät piharuokinnalla, aurinko paahtoi entistäkin kuumempana.

Pyhäkeron tuvalla oli käynyt päivän aikana kymmenittäin hiihtäjiä, mutta muita yöpyjiä ei näkynyt. Asetuimme taloksi – viimeisen yön viettäminen tuvalla helpottaisi olennaisesti lähtölogistiikkaa. Illan edetessä saimme seuraksi puoliksi tutun kaksikon – vaeltajapiirit ovat pienet. Myöhemmin tuvan pihalle ilmestyi telttailemaan pari yli-ihmistä 5-vuotiaan poikansa kanssa. Nostan retkipipoa korkealle, ihan jokainen tavisperhe ei pystyisi lähtemään pienen lapsen kanssa telttareissulle talviseen tunturiin.

20160328_1544-32_088

Loppuhuipennus

Kahdella edellisellä pohjoisen reissulla revontulet ovat näyttäytyneet kunnolla vasta viimeisellä mahdollisella hetkellä. Ei kahta ilman kolmatta: tälläkin kertaa ensimmäinen kirkas ilta nähtiin viimeisen päivän painuttua mailleen. Revontuliennuste ei ihmeitä lupaillut, mutta näillä leveyksillä vaatimattomatkin lukemat voivat tarjota katsomisen arvoisia näytöksiä. Heti illan hämärryttyä käväisin ulkona tarkistamassa tilanteen. Kirkas ja eläväinen revontulivyö kaartui pohjoisen taivaan yli.

Huutelin muut tupalaiset katsomaan ja viritin jalustan pihalle. Muutaman vähän kirkkaamman hulmahduksen jälkeen näytelmä näytti hiipuvan ja ajattelin käväistä sisällä. Kuten aina, juuri kun olin nostanut kameran pois jalustalta syttyi taivas kertaluokkaa kirkkaampaan roihuun. Puolen taivaan laajuiset tulet huipentuivat kirkkaaseen, paikoin mustekalan lonkeroita muistuttavaan koronaan. Hienompaa päätöstä kevättalviselle vaellukselle ei voisi toivoa!

20160328_2124-32_105

20160328_2143-13_131

20160328_2157-53_142

20160328_2207-03_171

20160328_2210-51_179

Yhteenveto

  • 5 vaelluspäivää, 4 yötä 25.-29.3.2016
  • 2 yötä autiotuvissa, 1 yö laavussa, 1 yö teltassa
  • Hiihtoa 44 km tavaroiden kanssa + 2 km ilman tavaroita

Reitti:

  • Hetta – Postitupajärven laavu (11 km)
  • Postitupajärven laavu – Rautuoja at (10 km)
  • Rautuoja at – Välivaara (7 km + 2 km ilman tavaroita)
  • Välivaara – Pyhäkero at (8,5 km)
  • Pyhäkero at – Hetta (7,5 km)

Kevättalvinen Ounastunturi tarjosi uusia elämyksiä ja toimi hyvänä harjoituksena mahdollisille tuleville avotunturivaelluksille. Kipinä puuttomilla alueilla talviretkeilyyn syttyi aiempaa voimakkaampaan hehkuun. Saapa nähdä mitä tästä vielä tulevina talvina seuraa…

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

7 kommenttia kirjoitukseen “Pääsiäisvaellus Ounastunturilla

  1. Olipas hieno reissu ja loppuhuipennus kerrassaan verraton. Kyllä tuollaisten asioiden takia kannattaa matkustaa Suomi päästä päähän!

    1. Kyllä vaan, vaikka neljä yötä on lyhyt aika olla Lapissa, niin sinne lähtö kannattaa aina!

    1. Niinpä, talviteltta, tunturisukset, monot, pari ahkiota, bensakeitin… onneksi lainatavaroita löytyy. 🙂

    1. Upeita kuvia Käsivarresta! Nuo seudut olivat tälle reissulle toinen vaihtoehto, ehkäpä ensi vuonna täytyy kokeilla niitä. Haltille vievä merkitty reitti ja sen kelkkaliikenne eivät houkuttele, mutta onhan tuolla lääniä hiihdellä muuallakin.

Kommentoi