Kuvausretkiä Etelä-Kuusamon vaaramaisemissa

Kirjoittelin edellisessä tekstissä tarinaa lammaspaimenviikolta Närängän erämaatilalta Kuusamosta. Lampaiden vahtimisen ohella aikaa retkeilyyn ja valokuvaukseen jäi runsaasti. Kiertelimme kuvauskavereideni kanssa Närängänvaaran lähimaastoissa. Säät suosivat ja hyviä kuvaustilanteita mahtui viikkoon useita. Reissun huipentumana kävimme Iivaaran yöttömässä yössä etsimässä vaarametsien harvalukuista koristusta, sinipyrstöä.

Saavuimme Närängän tilalle aurinkoisessa, lähes helteisessä säässä. Tuskin ehdimme lampaita tervehtiä, kun vaaramaisemat jo kutsuivat. Tila sijaitsee varsin korkealla vaaran rinteellä, joten lakialueen näköalapaikoille ei ole pihapiiristä enää pitkä matka. Suuntasimme ensin Kirkkokalliolle, josta näkymä aukeaa pohjoiseen ja itään. Valot eivät vielä olleet parhaimmillaan.

Rajavyöhykkeen keltaiset tolpat halkovat Laattaja-järveä.

Parin sadan metrin päässä Kirkkokalliolta, toisella puolen vaaraa, sijaitsee vähintään yhtä komea maisemapaikka, Yhdeksänsylenkallio. Sinne ei kesäöinä aurinko paista, mutta edessä aukeavaan vaikuttavaan maisemaan valonsäteet yltävät. Katsojan näkökenttään levittäytyvät suuri Hyöteikönsuo sekä Peurojärvi ja Suojärvi.

Edellisen kerran kävin kalliolle kesäaikaan viisi vuotta sitten, jolloin hetken kruunasi läheisen kelon latvassa laulava sinipyrstö. Silloin mukana ei ollut kunnon lintukuvauskalustoa. Nyt kun raahasin reissuun koko arsenaalin, ei sinipyrstöä tietenkään vaaralla näkynyt.

Palasimme vielä lähempänä keskiyötä takaisin Kirkkokalliolle valottamaan yöttömän yön valoa. Nyt aurinko hehkui lähellä horisonttia entistä punaisempana. Tähän maisemaan ei kyllästy!

Iivaaran-Penikkavaaran siluetti

Päiväretki vaaralle

Palasimme vaaralle seuraavan päivän paahteessa. Lämpötila huiteli lähellä 25 astetta. Sopiva sää lampaiden rapsutteluun, mutta kamerakaluston kanniskeluun mäkisessä maastossa aavistuksen turhan lämmin. En kuitenkaan voi valittaa, sillä edellisen kerran samoissa maisemissa kärvistelimme rinkat selässä yli 30 asteen helteessä ja mäkäräpilvessä. Nyt ötököitä oli useimmiten niukasti ja pahimmillaankin aivan siedettävä määrä.

Valaistus ei maisemakuvausta suosinut, joten keskityin lintuihin. Kameran eteen tarjoutuivat metsäkirvisen poikanen ja järripeippo.

Sen verran komeita olivat vaaran lakimetsät, etten malttanut olla ikuistamatta muutamaa keloa.

Ilta Hyöteikönsuolla

Iltasella pohdimme, mihin kannattaisi lähteä, jos ei halua joka ilta kuvata samaa vaaramaisemaa. Päädyimme kokeilemaan Hyöteikönsuota. Vaikka suon halki kulkeva merkitty reitti on virallisesti suljettu huonokuntoisten pitkospuiden vuoksi, arvelimme että ainakin suon reunarämeille pääsisi vaivatta.

Maastossa odotti iloinen yllätys: uusia pitkospuita oli jo alettu tehdä ja työ oli edennyt hyvän matkaa avosuon puolelle. Jäimme pitkäksi toviksi ikuistamaan ilta-auringon valossa hehkuvia tupasvillamättäitä.

Jatkoimme matkaa vielä muutaman sata metriä. Paria vuorokautta vajaa täysikuu nousi hailakkana valoisalta taivaalta.

Saavuimme aapasuon rimmikkoisimpaan osaan. Tyynet lampareet kelpasivat mainiosti maisemakuvauksen kohteeksi. Käytimme illan viimeiset valonsäteet niiden ikuistamiseen.

Valonsäteet olivat illan viimeiset vain Hyöteikönsuon näkökulmasta. Närängän tilalle palattuamme aurinko paistoi vielä hienosti pihapiiriin.

Iivaaran sinipyrstöt

Iivaara sijaitsee parisenkymmentä kilometriä Närängältä pohjoiseen. Automatkaa kertyy kuitenkin kolminkertaisesti ja pieniä hiekkateitä ajellen siihen kului yli tunti. Lähdimme alkuillasta matkaan kolmen hengen voimin.

Pysäköin auton parkkipaikalle, josta lähtee vaaramaisemissa kulkeva 9 kilometrin pituinen merkitty reitti Iirinki. Keskiyön valoihin oli vielä tuntikausia aikaa, joten talsimme rauhassa reitin varrella sijaitsevalle Näätälammen autiotuvalle kokkailemaan. Alkumatkasta sattui ravakka sadekuuro, sen jälkeen sää alkoi ennustetta mukaillen kirkastua.

Metsän keskeltä paljastui oikein mukava pikku kämppä, jonka vesipaikkana toimii pulppuava lähde. Päiväkävijöitä näytti vieraskirjan perusteella riittävän runsaasti, yöpyjiä satunnaisemmin.

Autiotuvalta polku lähti nousemaan loivasti kohti vaaran huippua. Emme vieläkään pitäneet kiirettä, vaan jäimme kuvaamaan naavakuusia ja muita metsän yksityiskohtia.

Vähän ylempänä rinteellä höristin korviani: tuttu, lyhyt, kirkas sävelmä kuului rinnekuusikosta. Se ei voinut olla muu kuin sinipyrstö. Tarkemmin kuunneltuna ääni kantautui kahdesta eri suunnasta: lintuja täytyi olla ainakin kaksi. Hetken päästä toinen osui kiikariin tyypillisestä paikasta, rinteen korkeimman kuusen latvasta. Etäisyyttä oli vain aivan liikaa kuvattavaksi.

Kävin vaaran huipulla kurkkaamassa maisemaa. Sieltä paljastui hulppea näkymä kohti Iijärveä ja Naamankajärveä, joiden takana väistyvät sadepilvet vielä liehuivat tummina verhoina.

Maisemia kuvatessani toinen sinipyrstö oli tullut lähemmäs. Kuusen latvassa keikkui komea vanha koiras, jonka höyhenpuku hehkui hohtavan sinisenä. Hetken hiiviskelyn jälkeen onnistuimme kuvaajakaverini kanssa pääsemään melko hyvälle kuvausetäisyydelle. Kaiken kruunasi lintua valaiseva ilta-aurinko. Kuvaustilanteena yksi vuoden kohokohdista, vaikka mestariotos jäikin ottamatta.

Linnun siirryttyä kauemmas palasin taas vaaran huipulle jatkamaan maisemakuvausta. Pyöriskelin parhaiden valojen ajan ympäri vaaran huippua ja kuvasin jalustalta eri suuntiin. Iivaara osoittautui mainioksi maisemakohteeksi: näkymiä pystyy kuvaamaan useisiin suuntiin ja läheiset järvet ovat kuin piste i:n päällä – vai pitäisikö sanoa Iivaaran alla 😉

Palasimme autolle vasta yömyöhällä – tai teknisesti ajatellen varhain aamulla. Aurinko vain käväisi horisontin alapuolella noin tunnin ajan ja nousi uudestaan jo puoli kahdelta.

Paluumatkalla äkkäsimme kalasääsken kaartelevan pienen hiekkatien yllä. Nousimme autosta kuvaamaan aamuvaloissa lentelevää petolintua. Hetken kiikaroinnin jälkeen pesäkin löytyi läheisen hakkuuaukean keskeltä, emmekä jääneet pitemmäksi aikaa häiritsemään lintua.

Palasimme Närängälle väsyneinä ja tyytyväisinä puoli neljän aikaan aamuyöllä. Pohjoisen kesässä vuorokauden parasta aikaa ei pidä hukata nukkumiseen.

Paluu vaaran laelle

Retken loppuvaiheissa halusin vielä kerran käydä Närängänvaaran maisemakallioilla. Kiersimme kaverini kanssa vaaralla kulkevan merkityn reitin, 4 kilometrin mittaisen Vaaranpolun.

Rinnemetsistä löytyi erityisen näyttävä naavakuusi pienen jyrkänteen alta.

Yhdeksänsylenkalliolta paljastui jälleen tuttu auringon valaisema suomaisema. Siihen oli hyvä päättää retken maisemakuvaukset ja keskittyä hetkeksi vain katselemaan edessä aukeavaa näkymää. Olin jo saanut Kuusamon maisemilta kaiken, mitä osasin toivoa.

 

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *