Kuukuvauksen anatomiaa

Kuu on kiehtonut valokuvaajia kautta historian. Sen liikkeet tunnetaan täsmällisesti, joten oikeaan aikaan kuvauspaikalle osuminen on helppoa. Hyvät sääolosuhteet ovat kuitenkin pilvisessä maassamme yllättävän harvassa, eikä itse kuvaustilannekaan ole aivan haasteita vailla.

Olen yrittänyt kuvata etenkin Kuun täyttä vaihetta vuodesta 2006 kymmeniä kertoja. Yritysten joukkoon on mahtunut noloa tunarointia tekniikan kanssa, täydellisen väärää sijoittumista ja taivaalle ratkaisevalla hetkellä hiipineitä pilviä, mutta myös muutamia käsikirjoituksen mukaan sujuneita kuvaussessioita.

Tässä kirjoituksessa paljastan vinkkejä täysikuun nousun ja laskun kuvaamiseen. Case-esimerkkinä toimii huhtikuun 2013 yritys, joka sujui poikkeuksellisen yllätyksettömästi. Lauantaina on jälleen täysikuu, joten ei muuta kuin kokeilemaan!

Ajoitus on tärkein

Jotta Kuun ja maiseman pystyy valottamaan yhteen ruutuun, ei Kuu saisi nousta montaa minuuttia auringonlaskun jälkeen. Valoisina kesäöinä tässä on enemmän pelivaraa.Toisaalta Kuun ei pitäisi nousta myöskään liiaksi ennen auringonlaskua: muuten se ehtii kivuta korkealle horisontin ylle ennen kuin alkaa erottua kunnolla hämärtyvältä taivaalta.

Täysikuun kuvaaminen on kiitollista, sillä sen nousu ajoittuu lähelle auringonlaskua. Käytännössä Auringon ja Kuun aikataulut voivat täsmätä parhaiten edeltävänä tai seuraavana iltana täysikuusta lukien. Aikataulujen tarkistaminen käy esimerkiksi ilmaisella NightCal-ohjelmalla.

nightcal
Kuvakaappaus NightCalista: Huhtikuussa 2013 paras hetki kuvata täysikuuta osui 25. päivän iltaan.

Täysikuun lasku saattaa ajoittua sopivasti aamuhämäriin. Suurimman osan vuodesta sen kuvaaminen vain vaatii epäinhimillisen aikaista herätystä, joten siitä näkee kuvia paljon harvemmin kuin nousevasta täysikuusta.

20120408_0521-36_057Täysikuu nousee Jurmon saaren ylle viiden aikaan huhtikuisena aamuna.

Paikkatietoa etsimään

Pelkkää Kuuta voi toki kuvata, mutta pidemmän päälle kuvat alkavat toistaa itseään. Siispä mukaan olisi saatava joko rakennettua ympäristöä tai luonnonmaisemaa. Korkeat mäet ja vesistöjen rannat ovat luonnollisia valintoja kuvauspaikoiksi.

20130327_2038-40_096Ei näin. Tunturinrinteestä löytyi hyvä kuvauspaikka, mutta vastapäinen kukkula peitti nousevan Kun taakseen. Kuu tuli näkyviin vasta illan pimennyttyä niin, ettei sitä enää voinut valottaa maiseman kanssa samaan kuvaan. Muonio 3/2013.

Täysikuun summittaisen suunnan voi helposti päätellä, sillä se sijaitsee vastapäätä Aurinkoa. Aurinko on talviaikaan Joensuun pituuspiirillä (30°) etelässä klo 12, lännessä klo 18, pohjoisessa klo 24 ja idässä klo 6. Helsingissä vastaavat ajat ovat reilun vartin myöhemmin, mutta käytännössä ero on harvoin merkitsevä. Jos Kuu siis nousee esimerkiksi kello 15 talviaikaa, voidaan sen päätellä olevan silloin koillisella taivaalla.

Joskus voi kuitenkin olla tarpeen hakea täsmällistä kuvaussektoria. Hyvä työkalu on The Photographers Ephemeris -ilmaisohjelma (TPE), joka kertoo Kuun ja Auringon nousu- ja laskuajat sekä näyttää kartalla tarkat suunnat käyttäjän määrittelemässä paikassa.

Huhtikuun 25. päivän iltana Kuun nousu ajoittui kello 21 tienoille. Halusin saada etualalle kuvauksellisen rakennuksen ja ensimmäisenä mieleen tuli Suomenlinnan majakkakirkko, jota arvelin pystyväni kuvaamaan Kaivopuiston rannasta Kuun noustessa itäkaakosta. Tarkan noususuunnan määritys TPE:llä ja kas vain, täydellinen kuvauspaikka Ehrenströmintien varrelta selvisi hetkessä. Vieraammassa paikassa olisin tallettanut koordinaatit GPS-laitteeseen, nyt sitä ei tarvinnut tehdä.

tpe
Kuvakaappaus TPE:stä. Huhtikuisen kuvausretken suunniteltu paikka näkyy punaisella merkillä ja Kuun noususuunta vaaleansinisellä viivalla.

Kalusto kuntoon

Kuuta voi kuvata millä tahansa kameralla ja polttovälillä alkaen peruspokkareista. Kuitenkin, mitä pidempi polttoväli, sitä näyttävämmän kokoisena Kuu mollottaa kuvassa.

20081014_1821-49_084Tyyni ruskamaisema oli itsessään kuvauksellinen, joten halusin jättää Kuun ympärille sopivasti tilaa. Niinpä valitsin 50mm f/1.8 -objektiivin. Hirvensalmi 10/2008.

Arvioin Kaivopuiston rannasta olevan Suomenlinnaan tarpeeksi matkaa, jotta haluamani rakennukset mahtuisivat kuvaan 420mm polttovälillä. Pitkillä teleobjektiiveilla iltahämärissä sohiessa tarvitaan tukevaa jalustaa. Esimerkiksi kevyehkö Velbonin hiilikuitujalustani ei täydessä mitassaan kykene pitämään kameraa vakaana, joten teleskooppijalkojen alimmat osat on jätettävä avaamatta.

Kaukolaukaisin voisi vähentää kameran laukaisusta syntyvää tärinää, mutta itse olen pitänyt riittävänä kameran 2 sekunnin itselaukaisinta ja peilin lukitusta. Joidenkin objektiivien kuvanvakaaja on kytkettävä pois jalustalle asetettaessa tai muuten seurauksena voi olla suttuista jälkeä.

Reppuun kannattaa pakata kameroiden lisäksi ainakin lämmintä vaatetta ja evästä.Termospullollinen kuumaa juomaa maistuu etenkin hyytävissä talvioloissa, vaan eivät kesäillatkaan aina järin lämpöisiä ole. Nälkäisenä ja kylmissään huomio kiinnittyy vääriin asioihin ja tunarointikerroin kasvaa.

Toimintaa kuvaustilanteessa

Huhtikuun 25. päivä oli kauttaaltaan selkeä ja pari tuntia ennen H-hetkeä taivas näytti yhä kirkkaalta. Saavuin Kaivopuistoon puoli yhdeksältä – parahiksi iltavalojen aikaan. Puolen tunnin aikana ehdin testailla polttovälin sopivuutta, kameran asetuksia ja jalustan tukevuutta sekä säätää tarkennuksen LiveView:n avulla tarkasti kohdalleen. Kuvauspaikalle kannattaakin aina mennä hyvissä ajoin, jotta ehtii varautua yllätyksiin ja etsiä tarvittaessa vaikka uuden kuvaussektorin.

Aurinko katosi Kaivopuiston kukkuloiden taa. Muutaman minuutin odotuksen jälkeen Kuun oranssi reuna kurkisti Suomenlinnan rakennusten takaa täsmälleen oikeasta suunnasta.

20130425_2013-04_019Sieltä se nyt nousee.

Kuu liikkuu taivaalla huimaa vauhtia ja yllättää joka kerta.  Parin minuutin päästä se oli jo noussut kokonaan rakennusten yläpuolelle ja vierinyt samalla hyvän matkaa oikealle. Jalustaa oli heti siirrettävä muutama metri. Kuun sijaintia ympäristöön nähden pystyy onneksi muuttamaan varsin vähäiselläkin siirrolla.

Kuun nopea liikkuminen aiheuttaa myös toisen haasteen: valotusaikaa ei voi loputtomiin pidentää ilman liike-epäterävyyden syntyä. Onneksi täysikuu on kirkas, joten harvemmin tarvitaan pidempiä valotusaikoja. Edellisessä kuvassa valotusaika on 1/8 sekuntia ja herkkyys ISO 400.

Säädöt on parasta haarukoida kohdalleen manuaalitilassa, kuten yleensäkin haastavissa valaistusoloissa. Samoin RAW-kuvauksen hyödyt ovat merkittävät paremman jälkikäsittelyvaran vuoksi. (Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei järjestelmäkameralla kannata missään olosuhteissa kuvata muuta kuin RAWia, mutta perusteltuja vastakkaisia näkemyksiäkin kuulee välillä.)

Huhtikuinen kuvaussessio eteni täysin käsikirjoituksen mukaan. Vaikeusastetta lisätäkseni yritin saada kuvaan myös majakan välähdyksen. Joitakin kymmeniä ruutuja myöhemmin tuli osuma. Lopputulos näyttää tältä:

20130425_2121-42_040

Loppusilaus kuvankäsittelyssä

Maiseman mukaan valotettaessa käy helposti niin, että luonnossa syvän oranssina loimottava Kuu näyttää kuvassa hailakan keltaiselta. Vastaavasti alivalotetussa kuvassa Kuu kyllä toistuu oikein, mutta maisema on pilkkopimeä. Lisäksi kamera arpoo valkotasapainon todennäköisesti pieleen.

Oma säätöprosessini Adoben Lightroomilla menee suunnilleen seuraavasti:

  1. Rajaus ja horisontin suoristus, kennon roskien poisto.
  2. Valkotasapaino kohdalleen (RAW-kuvalle voidaan tehdä helposti kuvankäsittelyssä).
  3. Kontrasti ja värisäädöt siten, että maiseman valoisuus näyttää luonnolliselta.
  4. Tarvittaessa keltaisen värisävyn säätöä oranssin suuntaan.
  5. Alivalotusta pelkästään Kuulle (adjustment brush).
  6. Kohinan poisto ja terävöitys.

Tässä esimerkkinä ennen-jälkeen-kuvapari:

kuuesimerkki

3 kommenttia

  1. Jukka Kuusela toukokuu 23, 2013 at 18:34

    Informatiivinen kuvaus kuun kuvaamisesta. Kiitos.
    Ei välttämättä helppoa – ei. Vaikka tekniikka on mennyt oman aktiiviaikani ohitse (hyvä niin), tunnistan kertomastasi saman perehtymisen välttämättömyyden kuin filmille kuvatessa. Jos haluaa onnistua on hallittava laitteet ja omattava hieman onneakin.
    Huomioni kiinnitti kuitenkin varoituksesi vakaajan käytöstä. Itse en ole (vielä) moiseen ongelmaan törmännyt, kun en omista vakaajalla varustettua telettä. Voitko jossain vaiheessa kertoa vakaajaan liittyvistä riskeistä. Periaatteessahan sen pitäisi olla “pelastaja”.

    (Niin, aktiivityöni suoritin filmillä kuvaten ja vasta ihan loppuvaiheessa tutustuin digitekniikkaan – jota nyt harrastan)

    Jukka Kuusela

    Vastaa
    1. Teemu toukokuu 23, 2013 at 21:59

      Vakaajakysymys olikin hyvä, sillä nyt sain tekosyyn tarkistaa, miten asian laita todella on. Löysinkin seuraavanlaisen selityksen useammasta lähteestä:

      Vakaajan tarkoituksena on vähentää kameran heilumisesta syntyvää tärinää. Kun objektiivi on jalustalla, tärinää ei ole tai ainakin se on niin vähäistä, ettei vakaaja pysty sitä havaitsemaan. Vakaajan ollessa pois päältä objektiivin linssielementit ovat lukittuna paikalleen. Sen sijaan kun vakaaja on päällä, linssielementit ovat “kelluvassa” tilassa ja niiden liike voi aiheuttaa kuvaan epäterävyyttä.

      Edellinen koskee kuitenkin lähinnä vanhempia objektiiveja, esim. omistamaani Canonin 300mm f/4 IS:ää. Uudemmat vakaajat osaavat havaita olevansa jalustalla ja kytkevät automaattisesti itsensä lepotilaan.

      Käsivaralta kuvattaessa vakaajaa voi hyvin kutsua vaikka “pelastajaksi”, lukemattomia kuvia se on ainakin pelastanut. Monissa luontokuvaustilanteissa jalustan käyttö rajoittaa liiaksi toimintaa, mutta valoa on niin vähän, että jotain vakautusta tarvitaan. Silloin vakaajan tuoma 2-4 aukon hyöty voi olla ratkaiseva tekijä. Vakaajallisten teleobjektiivien käyttö on miellyttävää myös siksi , että etsinkuvakaan ei heilu.

      Vastaa
  2. Jukka Kuusela toukokuu 24, 2013 at 14:56

    Kiitos selvityksestä – näin sitä “vanhakin” oppii 😉

    Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *