Kroppirungosta täyskennoon: Kannattiko 6D:n hankinta?

Hankin viime maaliskuussa Canon EOS 6D:n ja siirryin siten samalla täyskennoisten kameroiden maailmaan. Kuukautta myöhemmin kirjoittelin kamerasta ensivaikutelmat. Nyt kun täyskennoilua on takana kymmenen kuukautta, on aika vetää johtopäätöksiä, kannattiko 6D:n hankinta ja kennokoon vaihto.

Herkkää menoa

Pohjoinen maamme pitkine, pimeine talvineen ja synkkine metsineen on valokuvaajalle haastava ympäristö. Kesällä, jolloin valoa on näennäisesti paljon, estää kaikkialle tunkeva kasvillisuus auringonvaloa pääsemästä metsän siimekseen. Puhumattakaan siitä, että moni kiinnostava asia tapahtuu kesäöiden hämärissä. Valoa ei siis koskaan ole liikaa vaan pikemminkin siitä on pulaa aina, kun jotain mielenkiintoista tapahtuu.

Valovoimaiset objektiivit ovat kalliita, ja moni niistä ei sovi retkeilevälle valokuvaajalle myöskään painonsa vuoksi. Ainoa keino selviytyä hämäristä tilanteista on siis nostaa herkkyyksiä. Olen kuvannut 6D:llä surutta herkkyydellä ISO 6400, eikä tarpeen tullen ole ollut ongelma nostaa herkkyyttä jopa pykälää ylemmäs lukemaan 12 800. Sillä pärjää jo lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Esimerkiksi tämä kiiltomato on kuvattu käsivaralta synkässä laaksossa kesäyön pimeimmällä hetkellä:

20130622_0121-22_0376D + 17-40mm f/4L @17mm, f/4, ISO 12 800, 1/8 s. Nuuksio, Espoo 6/2013. (Vaakakuvat aukeavat suuremmiksi klikkaamalla.)

Korkeista herkkyyksistä on hyötyä hämärien olosuhteiden lisäksi myös silloin, kun halutaan pysäyttää liike. Luontokuvauksen ohella asialla on merkitystä ihmiskuvauksessa, harvoin kukaan pönöttää sekuntikaupalla jähmettyneenä kuin patsas.

Uskomattoman hyvästä kuvanlaadusta seuraa eräs valitettavakin ilmiö. Se nimittäin kannustaa laiskuuteen eli jalustan käytön laiminlyöntiin. Esimerkiksi hieman väsyneenä vaelluspäivän jälkeen ei aina jaksa viritellä jalustaa, kun tietää saavansa lähes yhtä laadukkaita kuvia käsivaralta herkkyyksiä nostamalla. Elokuun Lapin-vaellukselle en ottanut jalustaa lainkaan mukaan, koska sen tuoma lisäpaino (1,6 kg) olisi ollut kuvanlaadulliseen hyötyyn nähden suurehko. Huolestuttavaa kehitystä, olenkohan tulossa vanhaksi?

Tähdet, tähdet

Pimenevinä syysiltoina pääsin viimein kunnolla tähtikuvauksen makuun. Jotta Linnunradasta saa reilusti detaljeja irti, tarvitaan 4-valovoimaisella objektiivilla suunnilleen asetukset ISO 12 800 ja 30 s. Mikäli rungon suurin käyttökelpoinen herkkyys on esimerkiksi ISO 1600, pitäisi objektiivin valovoiman olla 1.4, jotta päästäisiin samaan lopputulokseen.

20130831_0017-07_009

Esimerkki edellä kuvatuilla asetuksilla: 6D + 17-40mm f/4L @17mm, f/4, ISO 12 800, 30 s, jalusta. Puula, Hirvensalmi 8/2013.

Toisaalta aukkoa tai paria valovoimaisempi objektiivi kelpaisi itsellenikin vielä räjäyttävämpien tulosten saamiseksi.  Pimeässä paikassa kuvattu tähtitaivas ei mainitsemillani asetuksilla pala merkittävästi puhki, joten yksityiskohtia on saatavissa irti vielä enemmän valovoimaa parantamalla. Puhumattakaan valovoiman hyödyistä revontulikuvauksissa.

Eläinkuvaajan huolia

Monen luontokuvaajan mielessä suurin este täyskennoisen kameran hankinnalle saattaa olla telepään ulottuvuuden menettäminen. Miten sitä enää saa pikkulintuja taltioitua näennäisesti lyhyemmällä putkella?

Tässä kohtaa on olennaista miettiä, millä tyylillä haluaa eläimiä kuvata. Jos tavoitteena ovat ruuduntäyttävät potretit kirkkaassa päivänvalossa, saattaa täyskennosta olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos taas haluaa esittää eläimet osana elinympäristöään kaikissa valoissa ja sääolosuhteissa, on korkeista herkkyyksistä saatava etu niin iso, ettei telepään ulottuvuus paljon vaakakupissa paina. Koska kuulun itse enemmän jälkimmäiseen kategoriaan, on täyskenno pelkästään parantanut mahdollisuuksiani eläinkuvien saamiseen.

20130629_1502-42_004Orava maisemassa varjoisan kuusimetsän keskellä. 6D + 70-200mm f/4L IS @200mm, f/4, ISO 2000, 1/100s. Kivinokka, Helsinki 6/2013.

Muistan erään tunnetun lintukuvaajan tähdentäneen, kuinka polttovälin merkitys on oikeasti paljon pienempi kuin yleensä ajatellaan. Jopa 600mm telellä pitää päästä muutaman metrin päähän linnusta, jos haluaa kunnollisen lähikuvan. Helpompaa kuin kasvattaa polttoväliä (ja samalla hintaa ja painoa) on järjestää kuvausolosuhteet niin, että lintu ei tiedosta kuvaajan läsnäoloa. Silloin riittää lyhyempikin tykki ja kuvista tulee todennäköisesti muutenkin parempia.

20130628_2157-57_039Ei lintukuvausta ole tarvinnut 6D:llä kokonaan lopettaa, tämäkin kalatiira pysähtyi helposti lennosta. 6D + 300mm f/4L IS + 1.4X jatke, @420mm, f/5.6, ISO 1000, 1/1250 s. Lauttasaari, Helsinki 6/2013.

Maisemakuvaajan murheita

Aluksi pohdin, miten tulisin sopeutumaan erityisesti 70-200mm objektiivin erilaiseen kuvakulmaan. Huoli oli turha, sillä täyskennollakin 200mm riittää yleensä maisemakuvaukseen, ja toisaalta 70mm pää on huomattavasti käyttökelpoisempi kuin kroppirungolla.

20130811_0647-55_109Lyhyt tele on mainio peli tietynlaisten maisemien kuvaamiseen. 6D + 70-200mm f/4L IS @75mm, f/11, ISO 400, 1/50 s. Kirkkonummi 8/2013.

Kroppirungon kanssa vaeltaessani en useinkaan käyttänyt 70-200mm objektiivia muualla kuin tunturissa. Sen sijaan täyskennolla sille on löytynyt käyttöä myös vähemmän avarissa maisemissa. Viime kesän Lapin-vaelluksella kannoin mukana lisäksi 1.4X telejatketta, jonka avulla telepään ulottuvuutta pystyi tarvittaessa lisäämään.

Suurin tappio täyskennoon siirtymisessä oli Canonin erinomaisesta (pelkästään kroppirungoille sopivasta) EF-S 10-22mm f/3.5-4.5 -objektiivista luopuminen. Sillä sai nurkasta nurkkaan terävää jälkeä ja muutenkin kuvanlaatu oli erittäin hyvällä tasolla.

Täyskennoisille on huomattavasti vaikeampaa valmistaa kunnollista laajakulmaa ja parhaat vaihtoehdot maksavat maltaita, joten jouduin tyytymään kuvanlaadultaan korkeintaan keskinkertaiseen Canon EF 17-40mm f/4L -objektiiviin. Nurkat ovat himmennettynäkin hieman suttua ja tynnyrivääristymää on paljon. Toki äärimmäisten nurkkien piirtokyvyllä ei oikeassa elämässä ole mitään väliä ja vääristymät korjaa napin painalluksella Lightroomissa. Mutta silti, saavutetuista eduista luopuminen on aina katkeraa.

20130322_1840-23_069Nettikoossakin näkyy pientä pehmeyttä nurkissa. 6D + 17-40mm f/4L @17mm, f/16, ISO 100, 0.5 s, jalusta. Lauttasaari, Helsinki 3/2013.

Yksi sana kuitenkin korvaa menetyksen moninkertaisesti: dynamiikka. Täyskennolla saa maisemasta irti enemmän sävyjä ja kuvatiedostojen jälkikäsittelyyn on paremmat lähtökohdat. Suomeksi siis suuria valaistuseroja sisältävistä maisemista on huomattavasti helpompaa saada kuva, jossa varjot eivät ole aivan tukossa ja kirkkaat alueet puhki.

20130623_2158-21_041Hankala valaistus: etualalla tummia hanhia ja taustalla usvan läpi paistava aurinko. Tässä kohtaa edes 6D:n dynamiikka ei enää riittänyt, vaan taivas paloi auttamatta puhki. Tosin asetuksetkaan eivät ole aivan optimaaliset. 6D + 70-200mm f/4L IS @70mm, f/11, ISO 800, 1/80 s. Kaivopuisto, Helsinki 6/2013.

Suhteellisen matalan pikselitiheyden vuoksi myös diffraktio vaikuttaa 6D:llä vähemmän kuin esimerkiksi kroppirunkoisella 7D:llä, jolla kuvanlaadun heikkeneminen näkyy tietojeni mukaan selvästi pieniä aukkoja käytettäessä.

Yhteenveto

Muutaman kuukauden käytön jälkeen voin todeta, että 6D:stä saamani ensivaikutelma on pitänyt hämmästyttävän tarkasti paikkansa. Tarkennuksen toimivuudesta on toki kertynyt enemmän dataa. Tarkennus voisi olla nopeampikin, mutta itselleni kriittisempi toimintavarmuus on erinomaisella tasolla. Kun tarkennus kerran napsahtaa kohteeseen, se ei helposti enää sitä hukkaa, mikä on mukava ominaisuus vaikkapa lentävää lintua kuvattaessa. Lisäksi keskimmäisen tarkennuspisteen toiminta hämärässä on hämmästyttävän tarkkaa.

20130712_1918-42_136Tarkennusnopeus riittää tarvittaessa vaikka lentävien sudenkorentojen kuvaamiseen. 6D + 300mm f/4L IS + 1.4X jatke @420mm, f/8, ISO 2000, 1/1000 s.

Hetkeäkään ei ole tarvinnut hankintaa katua eikä takaisin kroppirunkojen pariin haikailla. Olen kyennyt vihdoin taltioimaan itselleni tärkeitä aiheita kuvanlaadulla, johon sisäinen perfektionistini voi olla tyytyväinen. Vain taivas on kehityksen rajana; nyt käsissäni on kamera, joka ei jätä selittelyille sijaa.

Tässä vielä yhteenveto hyvistä ja huonoista puolista:

Hyvää

  • Erinomainen kuvanlaatu korkeillakin herkkyyksillä
  • Kevyt ja pienikokoinen, mutta istuu silti hyvin keskikokoiseen käteen
  • Akkukesto ja akun toimintavarmuus kylmässä
  • Tarkennuksen varmuus ja keskimmäisen tarkennuspisteen hämärätoimivuus

Huonoa

  • Vain 11 tarkennuspistettä
  • Tarkennusnopeus ei päätä huimaa, vertailtavissa 40D:hen
  • GPS-vastaanottimen teho ei riitä pitämään yllä signaalia tiheissä metsissä
  • Kuvien selaustoiminto on käyttölogiikaltaan huonompi kuin 10-sarjalaisissa (henk.koht. näkemys, joku muu voi olla eri mieltä)
  • Vain yksi paikka SD-muistikortille

18 kommenttia

  1. Jukka Kuusela tammikuu 16, 2014 at 11:17

    Kiitos selonteosta. Vaikka en kuulukaan Canon-heimoon, olivat kommenttisi varmaan päteviä muillakin merkeillä. Näyttäisi siltä, että koolla on merkitystä myös digiaikana. Elämäntyöni filmille tehneenä tunnistin samat kuviot kuin filmilläkin; mitä isompi filmi, sitä enemmän dynamiikkaa ja terävyyttä yksityiskohdissa. -Vaikka digikameroiden markkinoijat alkuun innokkaasti painottivatkin softan merkitystä.
    Mutta, mutta, minkä laadussa voittaa sen painossa ja kätevyydessä häviää.
    Kuvaan nykyään “kroppirungolla” (harrastuksena) ja pidän sen keveydestä. Kun vuosikymmenet ovat painaneet hartiat lysyyn ei keveyttä voi olla arvostamatta. Ennen olivat kamerat rautaa ja linssit lasia.
    Toisaalta ison dian tuoma laatu jää kroppirungolla monesti kuvankäsittelyn varaan.
    Aiheesta ei varmaan kannata kinata, sillä jokainen valitsee omiin tarkoituksiinsa sopivan kaluston.

    Vastaa
    1. Teemu tammikuu 16, 2014 at 16:56

      Niinpä, kalusto tarkoituksen mukaan. Täyskennoiset kamerarungot eivät sinänsä välttämättä paina juuri kroppirunkoja enempää, esim. 6D:n 770 g on varsin kohtuullinen paino. Markkinoiden kevein täyskennoinen, peilitön Sony Alpha 7 painaa vain 474 g.

      Mutta täyskennoille sopivat objektiivit painavat helposti kertaluokkaa enemmän. Esimerkiksi Tamronin mallistosta löytyy kropille 570 g painoinen 17-50mm f/2.8 -objektiivi ja täyskennolle suunnilleen vastaavan kuvakulman antava 24-70mm f/2.8, joka painaakin sitten jo 825 g. Omista linsseistäni suurin osa oli jo täyskennolle suunnattuja, joten itse asiassa täyskennoon siirtyminen jopa kevensi kameralaukkuani aavistuksen rungon kevennyttyä 130 g.

      Pari vuotta sitten pohdin vakavasti jopa Micro Four Thirds -järjestelmään siirtymistä painonsäästön vuoksi. Peilitön järkkäri ilman kunnon etsintä ei kuitenkaan toistaiseksi innosta, eikä kuvanlaatu yllä haluamalleni tasolle. Monelle kuitenkin hyviä vaihtoehtoja, jos haluaa merkittävästi pokkaria paremman laitteen, mutta tavalliset järkkärit tuntuvat liian massiivisilta.

      Vastaa
  2. Mikko Saxberg tammikuu 31, 2014 at 13:13

    Hei Teemu

    Olen oppinut paljon kirjoituksistasi, kiitos siitä. Itse aloittelen tähtitaivaan kuvauskokeiluja ja näistä teksteistä on erityisesti siihen ollut paljon apua.

    Itse kuvaan kepeällä kroppirungolla (100d) ja öisin ja talvisin siinä on enimmäkseen kiinni sigman 30mm/1.4. En tiedä miksi, mutta kun olen ensimmäisiä kertoja yrittänyt kuvata tähtiä, asetuksilla f/1.4 aika:30 s ja ISO 1600 saan vain ylivalottuneen ruudun. Jatkan harjoituksia. Pitänee mennä syvemmälle valosaasteen ulottumattomiin.

    On myös sikäli ollut mukava lukea kirjoituksiasi, että olen itse tällainen syväterävyys fanaatikko ja ollut ehkä liiankin epäluuloinen tuon ISO:n suhteen kun en voi kohinaa juuri sietää. Siksi olen myös itselleni etsinyt tuon kohtuu huokean talvilinssin, jossa valovoimaa on tarpeeksi, etten joutuisi ISO-arvoa nostamaan. Pidän sen yleensä auto-ISOllakin alle 800:ssa. Nyt kuitenkin sitten teen ISO-myönnytyksiä tuon tähtitaivaan alla. Katsotaan miten kroppirunko sietää kohinaa.

    Blogiasi lukiessani olen kuitenkin miettinyt mitä mahtaisitkaan saada tuosta hämäräkuvauksesta irti jos sinulla olisi 1.4 tai 1.2 aukon linssi. Luulen, että se olisi sinulle aikamoista juhlaa. Nehän ovat kalliita jos L-sarjaakin tavoittelee, mutta valovoima on aikapoikaa.

    Jurmossa olen itse käynyt monet kerrat kesällä, mutta ilmeisesti sinne pitää vielä lähteä joskus marraskuussakin. 🙂

    Kiitos hyvästä blogista.

    Vastaa
    1. Teemu tammikuu 31, 2014 at 13:44

      Kiitos kommentista! Mukavaa, että blogista on ollut hyötyä.

      Ylivalottuminen on tähtikuvissa ihan mahdollista valosaasteisessa ympäristössä ja talvella, kun lumi heijastaa valoa. Silloin riittää vähän alhaisempikin herkkyys. Tähtikuvissa kohina onneksi hukkuu tähtien sekaan, mutta jos kuvassa on mukana tasaisia pintoja, silloin se toki häiritsee. Kuvankäsittelypuolella kohinanpoistomenetelmät ovat vuosien varrella kehittyneet, esimerkiksi Lightroomin työkalu siihen on varsin edistynyt.

      Valovoimaiseksi objektiiviksi yksi vaihtoehto Samyangin manuaalinen 24mm f/1.4, joka maksaa “vain” reilut 500 €. Rapakon takana kehuvat täyden aukon kuvanlaatua paremmaksi kuin Canonin vastaavalla lasilla, joka maksaa nelinumeroisen summan. Automaattitarkennuksen puutekaan ei maisemakuvauksessa juuri haittaa. Katsotaan, josko viimeistään ensi talveksi saisin tuon hankittua. 🙂

      Vastaa
      1. Jason77 maaliskuu 10, 2014 at 20:17

        Heips,

        Tuosta Mikon tähtitaivaan ylivalottumisongelmasta tuli vain mieleen tuo 30 s valotus aika. Kroppirunkoisen polttoväli kerroinhan Canonilla taitaa olla kaikissa tuo 1,6, joten tuo 30mm vastaa siis 48mm lasia. Ja siitä taas päästään tähtiin ja niiden “venymiseen” mikäli käytetään noin pitkää valotusaikaa johtuen maapallon pyörimisestä.
        Jostain muistan lukeneeni nyrkkisääntönä laskukaavan maksimi valotukseen jos haluaa saada tähdet terävinä ja se oli 600/polttovälillä ja siis tuolla laskukaavalla 48mm lasilla olisikin vain 12,5 s…

        Ja Teemulle kiitos mielenkiintoisesta blogista, joka varmaan ainakin osittain myös vaikutti siihen, että viime perjantaina tuotiin ovelleni ikioma 6D 😀

        Vastaa
        1. Teemu maaliskuu 10, 2014 at 20:38

          Totta turiset, Jason, tosiaan polttoväli vaikuttaa paljon siihen, miten pitkää valotusaikaa tähtikuvauksessa voi käyttää. Tuo laskukaava antaa ihan hyvän käsityksen millaisista maksimiajoista puhutaan. Pidemmillä polttoväleillä alkaa vaikuttaa lisäksi se, minkä osan taivaasta rajaa kuvaan. Kaukana taivaannavasta tähtien näennäinen liike on suurimmillaan.

          Onnittelut hyvästä hankinnasta! 🙂

          Vastaa
    1. Teemu maaliskuu 18, 2014 at 10:23

      Hienoa! Yökuvauksen makuun on näköjään jo päästy, siinähän 6D on parhaimmillaan.

      Vastaa
      1. Raimo Pitkänen tammikuu 26, 2019 at 18:21

        Vaihdoin EOS 7 Mark II , 6 D Mark ll. Vuoden vaihteessa, 2109. Siis eka täyskenno. Objektiivi on 70- 200 L malli .
        Kyllä olen tyytyväinen uuteen tulokkaaseen. Vielä telejatkeella 2×, saa hyviä kuvia hämärässäkin. Nyt täytyy vaihtaa 17- 50 DC pois, tilalle G malli ä, joka sopii täyskennoon. Sitten olen valmis Etelä-Afrikkaan helmikuussa.

        Vastaa
        1. Teemu tammikuu 26, 2019 at 18:26

          Onnittelut uudesta hankinnasta, II-versio 6D:stä on kelpo laite, muutamia hyviä uudistuksia vanhaan kutoseen on tehty.

          Vastaa
  3. Samppa toukokuu 26, 2014 at 10:16

    Kiitos hyvästä blogista. Hienoja kuvia sinulla. Dynamiikan laajuutta ihmettelin noissa kuvissa. Esim. hanhikuvassa on ainoastaan taivas palanut hieman, ei tosin häiritsevästi, puhki. Silti hanhet eivät ole alivalottuneet. Käytätkö hdr:ää vai onko kyse yhdestä ainoasta ruudusta
    Muutenkin kattava kädestä piräen esittely kinokennon eroista kroppikennoon!

    Vastaa
    1. Teemu toukokuu 26, 2014 at 14:02

      Kiitti kommentista! Hanhikuva on yksi valotus, RAW-kuvasta on avattu tummia sävyjä aika paljon Lightroomin Shadows-säätimellä. Vanhalla rungollani vastaava käsittely olisi aiheuttanut rumaa raidallista banding-kohinaa, mutta 6D:n dynamiikka antaa huikeasti käsittelyvaraa tällaisissa tilanteissa.

      Vastaa
  4. Erkki Krekilä lokakuu 25, 2014 at 12:18

    Edullinen suositeltava seurantakoneistolla varustettu kamerajalusta löytyy Ursasta, SynScan AZ GoTo jalusta kustantaa n. 300€geä, on tukeva eikä edes kovin painava…
    Haittapuolena tietenkin on että suuret esim Canonin 5 mark III ei jalustaan sovi mutta pienemmät täyden kennon kamerat sopivat, seuranta on yllättävän takka, olen itse kuvannut ko. jalustalla Canonin EOS 600D 18-55 kittiobjektiivillä jopa 3min valotuksia eikä minkäänlaista “piiruttumista” tähdissä ole havaittavissa.
    Samaan jalustaan voi kiinnittää myös pienempiä kaukoputkiakin tai pokkarin/kompaktikameran tai järkkärin (huom. rajoitus yllä!)

    – Erkki –

    Vastaa
    1. Teemu lokakuu 26, 2014 at 18:16

      Kiitos vinkistä! Tuohan kuulostaa varsin kohtuuhintaiselta vaihtoehdolta. Olen itse kuvaillut tähtitaivasta yleensä osana maisemaa, jolloin kameran täytyy pysyä paikallaan. Mutta jos keskittyisi nimenomaan tähtien kuvaamiseen, niin seurantajalustalla saisi kyllä huikeasti lisää mahdollisuuksia.

      Vastaa
  5. Konttainen tammikuu 3, 2015 at 18:07

    Kiitos Teemu hienosta artikkelista koskien täyskennoa!

    Itselläni on pian edessä sekä laajakulman (ef-s 18-55 is) ja rungon (1100D) vaihtaminen uudempaan kalustoon, mutta asia ei sittenkään ole ollut niin helppoa kuin kuvittelin. Olen jo pitkään kuolannut Sigman 18-35 f1.8 laajakulmaobjektiivia, mutta ongelmana on, ettei se käy täyskennoon, jonka myös haluaisin. Kuvaan pääasiassa maisemia ja tähtiä eli juuri niitä kohteita, joissa täyskenno loistaa eli kumpi on järkevämpää:

    1. Ostaa 6D (tai 5D mark II käytettynä) ja sen pariksi joku parempi laajakulma esim. Canon 16-35mm f4L IS USM (juuri julkaistu)
    tai
    2. Ostaa 7D mark II (tai 70D) ja sen pariksi tuo valovoimainen Sigma.

    Tuon uuden 7D:n arvosteluissa on kehuttu korkeiden ISO-arvojen kestävyyttä. Mutta ei se ilmeisesti vielä 6D:tä voita? Molempia en voi päivittää yhtä aikaa, joten jos ostan tuon Sigman, se tarkoittaa sitä, että voin unohtaa täyskennoiset.

    Lisäksi 18mm on minusta cropissakin kohtuullisen leveä, mutta 16 täyskennoisessa olisi juhlaa. Lisäksi 50mm objektiiviä tulisi varmaan käytettyä enemmän, koska cropissa se on aivan liian ahdas yleiseen käyttöön.

    Vastaa
    1. Teemu tammikuu 8, 2015 at 11:32

      Hei! Tuo Sigman 18-35/1.8 on todella tervetullut uutuus kroppirungolle, valovoima kompensoi täyskennon parempaa suorituskykyä korkeilla herkkyyksillä. Mielestäni tähtikuvauksessa on kuitenkin merkittävää hyötyä kunnon laajakulmasta. Tuo 18mm vastaa kuvakulmaltaan noin 29mm polttoväliä täyskennolla, joten se on aika ahdas tähtimaisemien kuvaamiseen. Muissakin maisemissa laajakulmalla saa näyttävää jälkeä. Itse valitsisin jo tästä syystä vaihtoehdon 1) eli täyskenno + oikea laajis. Tuo 16-35mm f/4L IS on varmasti hyvä, saapa nähdä tuleeko itsekin hankittua jossain vaiheessa.

      Vastaa
      1. Konttainen tammikuu 8, 2015 at 20:01

        Kiitos vastauksesta!

        Kyllä se täyskenno vaikuttaa sittenkin parhaimmalta omaan käyttöön. Ensin pitäisi vaan vaihtaa laajakulma. Canonin 16-35mm f4 IS USM on ainakin arvosteluiden perusteella saanut loistavan vastaanoton, mutta tänään törmäsin tuohon Tokinan 16-28mm f2.8 -objektiiviin, joka on aavistuksen Canonia halvempi ja linssi on saanut yllättävän paljon kehuja… :/

        Olen ymmärtänyt, että käytät Canonin 17-40mm f4 USM linssiä maisemakuvaukseen? Voitko suositella sitä? Arvosteluiden perusteella ainakin reunapiirto on aivan hirveää, mutta tämän blogin kuvissa se ei ainakaan näy :). Ainakin Rajalassa on juuri tätä objektiivia myynnissä todella paljon, suhteellisen edullisesti.

        Vastaa
        1. Teemu tammikuu 8, 2015 at 22:36

          Joo, itselläni on tosiaan käytössä Canonin 17-40mm f/4. Oma kokemukseni on aika samankaltainen kuin Photozonen testin: http://www.photozone.de/canon_eos_ff/427-canon_1740_4_5d?start=1
          Eli 17mm asennossa reunapiirto on täydellä aukolla kamalaa, mutta himmentämällä f/11 tienoille ongelma katoaa. Maisemakuvauksessa tästä on aika vähän haittaa, koska aukot pyörii yleensä jossain f/11-f/22 välillä. Tähtikuvat toki napsitaan täydellä aukolla, mutta niissä taas harvemmin on nurkissa mitään mainittavia yksityiskohtia, joissa kehno piirto näkyisi. Muilla polttoväleillä reunapiirto on ihan ok.

          Tuo Tokinan laajis on aika mielenkiintoinen myös, siinäkin taitaa reunapiirto olla vähän heikko täydellä aukolla, mutta muuten vaikuttaa hyvältä. Ja kuten sanottu, reunapiirto ei niin paljon tähtikuvauksessa näy. Painoa putkella onkin jo melkein kilo, kun taas tuo Canonin 16-35mm f/4 painaa vain 600 g ja 17-40mm f/4 alle puoli kiloa. Jos painolla ei ole merkitystä, Tokina voi kyllä olla hyvä ratkaisu. Itse varmaan hankkisin tuon Canonin 16-35mm f/4 IS:n, jos rahalla ei olisi väliä. Budjettivaihtoehtona 17-40mm on ihan toimiva, ostin omani käytettynä noin 500 eurolla.

          Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *