Koilliskairan halki Kiilopäältä Kemihaaraan

Pidän eniten sellaisista vaelluksista, joilla kuljetaan omia reittejä poluttomissa erämaissa, vältellään autiotupia ja pidetään päivämatkat kohtuullisen mittaisina. Väljä reittisuunnittelu mahdollistaa spontaanit kuvauspysähdykset ja iltaisin jää aikaa vaikka kiivetä tuntureille.

Tänä vuonna elokuun Lapin-vaelluksesta tuli kuitenkin melkoinen pikataival polkuja ja mönkijäuria seuraillen tuvalta tuvalle. Kohde, Koilliskaira eli Urho Kekkosen kansallispuisto, on vieläpä melkoisen suosittu vaellusalue. Lähdimme matkaan Kiilopäältä sunnuntaina 17.8. tavoitteena ehtiä 95 kilometrin päähän Kemihaaraan perjantaiaamuksi. Miten ihmeessä tässä pääsi näin käymään?

Viime hetken muutoksia

Alkuperäinen idea oli käppäillä rauhalliseen tahtiin Itäkairassa eli UKK-puiston eteläosissa ja Kemihaaran erämaassa. Lähtö- ja paluupaikka olisi ollut Kemihaara. Retkiporukan kutistuttua vain kahden hengen kokoiseksi todettiin taksimatkan Kemihaaraan olevan liian kallis. Sinne pääsee keskiviikkoisin ja perjantaisin linja-autotaksalla Savukoskelta, mutta muina päivinä yli sadan kilometrin matkan olisi joutunut matkustamaan taksitaksalla – siitä tulisi hintaa yli 150 €,  turhan paljon kahdelle hengelle. Optimaalista olisi siis vaeltaa esimerkiksi perjantaista perjantaihin, mutta töiden takia maastoon ehdittiin tällä kertaa vasta sunnuntaina.

Koska Itäkaira haluttiin kaikesta huolimatta nähdä, päätettiin lähteä kansallispuiston luoteisnurkasta Kiilopäältä, jonne on nopea bussiyhteys Rovaniemeltä. Kartalta päivämatkoja laskemalla saattoi todeta, että viidessä vuorokaudessa voisi juuri ja juuri ehtiä Kemihaaraan ja perjantain postitaksiin. Kovin paljon pelivaraa ei vastoinkäymisten varalta jäisi.

Postitaksin kyytiin pääsee soittamalla Korvatunturin taksille etukäteen. Kannattaa kysellä heiltä tuoreimmat aikataulut, nehän saattavat muuttua koska tahansa.

Päivä 1: Sateinen turisti-Saariselkä

Ensimmäisen päivän tavoitteena oli lievästi optimistiset 24 km Kiilopäältä Tuiskukurun autiotuvalle. Kiilopään ympäristössä polut ovat leveää baanaa, joten sitähän talsii helposti tuollaisen matkan, eikös? Etenkin kun oli ollut kolme päivää lähestulkoon syömättä vatsataudin takia. Vasta Rovaniemellä yöjunasta heräillessä olo alkoi tuntua normaalilta.

Sujahdimme Kiilopään portin ali kello 13. Suunnilleen kilometrin kohdalla alkoi rankkasade. Tunturimaisemista ei paljon mitään nähnyt ja lounastauko päätettiin ajoittaa Rautulammen päivätuvalle. Helteisessä Helsingissä pakatessa pääsi taas unohtumaan, että sateisessa avotunturissa saattaa olla hieman vilakkaa. Saderukkaset jäivät kotiin, koska saahan hanskoja tuvilla kuivaksi. Saa kyllä, mutta 10 km on pitkä matka kävellä litimärissä sormikkaissa noin +5 asteen lämpötilassa.

20140817_1249-49_001

Rautulammen tuvalta oli juuri lähdössä tsekkiläinen pariskunta, pääsimme valmiille tulille. Tavaraa kuivaksi, kaasuliesi töhisemään ja kohti uusia seikkailuja. Parin tunnin lounastauon jälkeen alkoi olla selvää, ettei Tuiskukurun tuvalle olisi mitään mahdollisuutta ehtiä. Määränpääksi vaihtui Kotakönkään laavu, jonne kertyisi matkaa Kiilopäältä 18 km.

20140817_1659-18_043

Viimeiset kilometrit kuljettiin kapeaa polkua loivaa tunturia ja kuusikkoista laaksoa pitkin. Suomujoesta pääsee onneksi Kotakönkäällä yli siltaa pitkin. Saavuimme perille hyvissä ajoin klo 23:30, liukastelimme sillan yli ja pistimme teltan pystyyn.

Päivä 2: Luirolle saunaan

Herätys klo 8:15, laavulla turinat muiden yöpyjien kanssa ja lyhyt kuvaustuokio Kotakönkäällä. Kokeneemmat retkeilijät vahvistivat arvelumme, että nopein reitti Luirojärvelle kulkee Tuiskukurun tuvan kautta. Ennen lähtöä oli vielä pysähdyttävä kuvaamaan Kotakönkään kuohuja, joita ei yöllä ehtinyt ihailla. Sää oli nyt ihanteellinen: puolipilvisen poutainen ja mukavan viileä.

20140818_0924-59_025

Polku Tuiskukurulle mutkittelee helppojen mäntykankaiden halki, mutta reitille osuu myös kivikkoisia pätkiä ja pari pystysuoraa nousua. Jos kartan mittakaava on 1:100 000, tulevat tällaiset mukavasti täytenä yllätyksenä.  Onnistuimme tuhlaamaan noin 9 kilometrin matkaan lähes neljä tuntia.

Lounastauon jälkeen löimme vähän isompaa vaihdetta silmään ja harpoimme Luiron suuntaan leveää mönkijäuraa. Ampuojan ylityksen jälkeen hukkasimme uran, mutta mäntykankaalla matka eteni joutuisasti omia reittejäkin. Matkalta löytyi valtaisasti herkkutatteja ja komeaa metsää keloineen. Sienten lisäksi varvikossa piilotteli myös yksinäinen riekko.

20140818_1852-30_054

20140818_1759-57_090

20140818_1818-54_115

Luirojoen ylitys oli saappaat jalassa helppo rasti, eikä vaelluskengillä kulkeva osapuolikaan ollut pahoillaan virkistävästä kahlauksesta. Saavuimme Luirojärven massiivisen autiotuvan eli Hiltonin pihaan puoli yhdeksän maissa. Taas oli todettava päivämatkan jäävän hieman aiottua lyhyemmäksi, vaan eipä Luirolle “joutuminen”  harmittanut.

Päivällisen syönti jäi kesken, kun koko taivas leimahti äkisti purppuranpunaiseksi. Samalla hetkellä Luirojärvi tyyntyi häviävän lyhyen hetken ajaksi. Onneksi kamera oli valmiina, ehdin juuri valottaa muutaman kuvan ennen kuin tuuli yltyi uudelleen ja pilvien puna himmeni.

20140818_2109-00_276

Päivällisen jälkeen pääsimme valmiiksi lämmitettyyn saunaan ja lopulta yöksi lähes tyhjään Hiltoniin. Aikamoista luksusta, melkein saattoi unohtaa olevansa vaelluksella.

Päivä 3: Ukkosmyrsky ja polvivaivoja

Kolmas päivä valkeni pilvipoutaisena. Ohjelmassa oli 14 kilometrin matka Hammaskurun autiotuvalle. Aikataulusta oltiin nyt jäljessä yhden vuorokauden verran, mutta loppureissuun oli suunniteltu pari lyhyempää päivämatkaa, joten Kemihaaraan ehtiminen vaikutti edelleen mahdolliselta.

Takapakkia tuli heti päivän aluksi, kun retkikumppanin polvi alkoi vihoitella. Ideaalisiteen ja buranan myöntämin valtuuksin kävely onnistui joten kuten, mutta hitaasti. Lounastauolla siirsimme kaikki yhteiset tavarat ja ruuat rinkkaani, jotta pystyisimme kävelemään edes Hammaskurun tuvalle asti.

20140819_1100-05_024

Samalla hetkellä erämaan ylle nousi ukkossaderintama, joka valutti vettä sellaisella voimalla, etten muista vastaavaa koskaan nähneeni. Kun Hammaskurun tupa viimein tuskaisen hitaiden kilometrien jälkeen häämötti edessä, oli kameralaukun pohjalla sentin vesikerros. Rinkka oli imenyt itseensä varmaan viisi kiloa lisäpainoa ja kaikista vaatteista sai vääntää litratolkulla vettä.

20140819_1557-28_042

IMG_2265

Tuvalla oli lisäksemme neljän hengen suomalaisporukka sekä yksinäinen saksalaisnainen. Laverilta löytyi tilaa vielä kahdelle ja tavarat saatiin suurin piirtein kuivattua yön aikana. Kameravarustuskin selvisi kastumisesta vaurioitta – ensi kerralla muovipussit mukaan.

Päivä 4: Jauru häämöttää

Yön lepo teki ihmeitä ja aamulla polvi kesti taas paremmin kävelyä. Päivämatka käynnistyi polkuosuudella vaaranrinnettä ylös. Sen jälkeen polku katosi ja oikeastaan ensimmäistä kertaa reissun aikana tarvitsi suunnistaa. Sehän sopi mainiosti, valmiiden urien tallaaminen alkoi jo kyllästyttää. Kävelimme kompassisuunnalla helppoa kangasmaastoa kohti erästä Jaurujoen latvahaaraa.

Tälläkin kertaa norjalaiset ennustivat säätä paremmin kuin suomalaiset kollegansa. Onneksi, sillä yr.no lupaili poutasäätä ja Ilmatieteen laitos sadetta. Aamun ripsinnän jälkeen saimme kulkea pilvipoutaisessa säässä iltaan asti,

Jaurujoen latvoilla törmäsimme lähes vesiputouksenomaisesti virtaavaan puroon, joka kuohui alas kapeaa ja jyrkkäreunaista ränniä. Sen äärellä vierähti kuvauspuuhissa tunnin verran.  Kahlauksen jälkeen nousimme harjanteen päällä kulkevalle polulle. Pian kaukana alhaalla häämötti myyttisen Jaurujoen pääuoma.

20140820_1422-48_026

20140820_1541-25_061

Jaurujoen jylhiä maisemia seuraillen päädyimme pitkien portaiden alla sijaitsevalle Siulanruoktun autiotuvalle lounastamaan. Vanhanajan tuvassa olisi riittänyt tunnelmaa pitempäänkin vierailuun, vaan Tahvontupa saunoineen houkutteli vastustamattomasti.

20140820_1548-32_070

20140820_1717-34_085

Polku seuraili edelleen Jaurujoen vartta, mutta laskeutui välillä alemmas sivupurojen ja -jokien jyrkkiin laaksoihin. Onnea matkaan kaikille, jotka aikovat vetää talvella ahkiota Siulanruoktun ja Tahvontuvan välillä. 🙂 Vongoivanjoesta pääsi vaelluskengilläkin yli kiviä pitkin loikkimasta, muut purot olivat korkeintaan puolen metrin levyisiä liruja.

Tahvontupa ja erillinen saunarakennus sijaitsevat suojaisassa laaksossa virtaavan Tyyroja-nimisen puron molemmin puolin. Vaikkei Luiron saunassa mitään vikaa ole, pieksää Tahvontupa sen ainakin tunnelmassa 100-0. Tahvolla jos missä voi kokea olevansa erämaassa.

20140820_2052-01_167

Saimme nauttia autiotuvan illasta kahden kesken kynttilän tuodessa valoa hämärtyvään maisemaan ja vain Tyyrojan rauhoittavan solinan rikkoessa hiljaisuuden.

20140820_2242-08_238

 Päivä 5: Itäkaira pikakelauksella

Aikataulun viivästyminen vuorokaudella alkoi realisoitua piteneviksi päivämatkoiksi. Peuraselän tuvalle suunniteltu yöpyminen olisi jätettävä väliin ja lähes koko Itäkairan halki pitäisi talsia yhden päivän aikana. Lähdimme matkaan kello 8:15 tarkoituksena kulkea niin kauas kuin ennen illan pimenemistä suinkin ehdimme.

Kesällä 2013 salama sytytti Jaurujoen pohjoispuolella metsäpalon, joka raivosi yhteensä noin 30 hehtaarin alueella. Näin suuret luonnonkulot ovat nykyään harvinaisia, ja tämä sattui vieläpä jokseenkin kirveenkoskemattomassa metsässä. Luonnonmetsä pääsi siis uudistumaan mitä luonnollisimmin. Peuraselän suuntaan kulkeva polku sivuaa paloaluetta, joten pääsimme tutustumaan siihen kätevästi reitin varrelta. Melkoinen humina on metsässä jäljistä päätellen käynyt.

20140821_0758-58_036

Matka kohti Peuraselkää eteni helppokulkuisia mäntykankaita myöten ilman suurempia haasteita. Jaurujoki toimii kuusi- ja mäntyvaltaisten metsien ihmeellisen jyrkkänä rajana. Esimerkiksi tässä kohdassa joen eteläpuolella kasvaa pelkkää kuusta, pohjoispuolella taas ainoastaan mäntyä:

20140821_0957-24_064

Jaurujoesta pääsee yli ainakin seuraavista kohdista:

1) Siltaa pitkin vanhan poroaidan kohdalla (karttalinkki).
2) Noin 1,5 km Peuraselän kämpältä, 100 m uudelta poroaidalta (ei kartoissa) luoteeseen, missä joki kulkee pienten saarten kahta puolta. (Vinkki napattu Tahvontuvan vieraskirjasta.)
3) Peuraselän kämpän kohdalta 100 m alavirtaan (karttalinkki).

20140821_1027-20_068
Ylityspaikka 2) jossa joki haaratuu. Vesi näytti olevan riittävän matalaa kahlaukseen, ja tästä kuulemma voi päästä yli myös korkeamman veden aikaan.

Saatoimme olettaa vedenkorkeuden olevan elokuussa matalahko, joten jatkoimme pohjoisrantaa aina Peuraselän kämpälle asti. Tunnetusta kahlauspaikasta näytti mönkijäkin menneen yli eikä virtaus näyttänyt voimakkaalta. Saappaat pois, crocsit jalkaan ja veteen.

Hrrr… miten voikin vesi olla elokuussa jäätävän kylmää! Äkkiä yli ja vastarannalle hytisemään. Huikkasin taakse, että vettä on polveen. Niin, näkökulmasta riippuen polveen tai reiteen. Itse selvisin housuja kastelematta, mutta toiselle yrittäjälle ei käynyt yhtä onnekkaasti.

20140821_1108-55_076

Peuraselän kämpällä pidetyn syönti- ja kuivattelutauon jälkeen noustiin tihkusateessa ylös Jaurun laaksosta Härkämurustalle. Rinteessä maisema oli välillä kuin sodan jäljiltä – näillä nurkilla tuhot on käsittääkseni saanut aikaan takavuosina riehunut Mauri-myrsky.

20140821_1346-42_114

Härkämurustan puoliavoimelta laelta löytyi kännykälle (Sonera) sen verran kenttää, että kykenin varmistamaan tulomme seuraavan päivän postitaksiin. Sen jälkeen polku koukkasi suoaukealle, jonka pitkospuut olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Kulkemista paremmin ne soveltuivat rappiotunnelmaisten maisemakuvien elementeiksi:

20140821_1513-06_137

Suorin reitti Kemihaaraan kulkee vanhan poroaidan vartta Keskipakkojen eli Jussinmurustan laavun kautta. Matkalle on pari vuotta sitten ilmestynyt uusi poroaita, jota ei näy kartoissa. Siitä ei välttämättä kannata ryömiä ali paikassa, jossa polku alittaa aidan, vaan parempi on jatkaa poluttomassa maastossa aidan itäpuolta. Polku nimittäin palaa vähän ajan päästä takaisin aidan itäpuolelle, jolloin aidan joutuisi alittamaan uudestaan. Kuten me teimme, kun emme tästä vinkistä tienneet. Polun tullessa tikapuuylityksen kohdalle täytyy aidasta mennä yli, ja sen jälkeen siihen ei enää törmääkään.

Söimme päivällistä Jussinmurustan laavulla ja päätimme vielä nipistää seuraavan päivän matkasta muutaman kilometrin. Pari viimeistä kilometriä taittuivat jo lähes pimeässä, ja lopulta sopivan nyppylän laella pystytimme teltan sammalmättäälle polun viereen. Päivämatkaksi tuli 23 kilometriä ja seuraavalle päivälle jäi vielä 8 kilometrin taival.

20140821_1609-05_168

Päivä 6: Vihdoin perillä

Aikaisen herätyksen ja mustikkapuuron jälkeen jätimme hyvästit Itäkairan kuusikoille. Kemihaaran vanha rajavartioasema häämötti pian polun päässä.

20140822_0620-32_011

Paikalla toimii nykyisin Kemihaaran loma -niminen sympaattinen pienyritys, jonka toimintaa olisi ollut mukava tukea enemmänkin. Nyt aikataulu ei mahdollistanut kuin erinomaisen kotilounaan ja mustikkapiirakan nauttimisen ennen kuin postitaksi nappasi meidät kohti Savukoskea. Sieltä matka jatkui sujuvasti linja-autolla Kemijärvelle ja yöjunalla kotiin. Eivät Kemihaaran liikenneyhteydet mahdottoman huonot ole, kunhan vähän jaksaa selvitellä!

Itäkairalla on useita vakiokävijöitä, jotka eivät juuri muissa erämaissa kulje. Heidän tekstejään oli ilo seurailla vieraskirjoista pitkin matkaa. Omalta osaltani välit Itäkairan kanssa eivät vielä tulleet oikein selviksi. Jonain päivänä sinne on siis palattava – ilman kiirettä.

Yhteenveto reitistä

  • 17.8. Kiilopää-Rautulampi-Kotaköngäs (18 km)
  • 18.8. Kotaköngäs-Tuiskukuru-Luirojärvi (17 km)
  • 19.8. Luirojärvi-Kärppäpää-Hammaskuru (14 km)
  • 20.8. Hammaskuru-Siulanruoktu-Tahvontupa (14 km)
  • 21.8. Tahvontupa-Peuraselkä-Keskirovat (23 km)
  • 22.8. Keskirovat-Kemihaara (8 km)
  • Yhteensä 95 km
  • Autiotuvissa 3 yötä, teltassa 2 yötä
  • 2 kertaa saunassa

Kuvagalleria: Koilliskaira 8/2014

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

3 kommenttia kirjoitukseen “Koilliskairan halki Kiilopäältä Kemihaaraan

  1. Saariselkä on todellakin huippupaikka valokuvaamiseen. Itsellä tulee käytyä siellä noin 2 kertaa vuodessa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *