Kaamosvaelluksella Itäkairassa

Olen viettänyt uuttavuotta monesti eri puolilla Itä-Suomea hiihdellen. Lumiolosuhteita on saanut jännittää usein viimeiseen asti, ja viime vuoden kevätkelit olivat viimeinen niitti. Tällä kertaa oli lähdettävä Lappiin ihka oikealle kaamosvaellukselle. Kohteeksi valittiin Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoisosa, Itäkaira. Siellä saa nauttia tasaisesta hiihtomaastosta ja kattavasta tupaverkostosta, mutta retkeilijöitä on melko vähän – siis paras mahdollinen kohde kaamosajan hiljaiselle hiihtoretkelle!

Pakkasjakso päättyy

Junaliput olisi kannattanut hankkia ajoissa, makuuhyttejä ei ollut enää tarjolla noin kuukautta ennen reissua. Kahdeksanhenkinen seurueemme mahtui sentään vielä istumapaikoille, ja 14 tunnin kärvistelyn jälkeen juna saapui Kemijärvelle. Sieltä matka jatkui Kemihaaran Loman tiloihin kätevästi yrityksen peräkärryllisen auton kyydissä. Herkullisen keittolounaan jälkeen oli aika laittaa varusteet lähtökuntoon ja suunnata kairaan.

20141229_1445-21_004

20141229_1446-04_011

Viikon mittainen paukkupakkasjakso oli päättymässä. Vielä edellisenä päivänä elohopea oli laskenut -30 asteen tuntumaan, mutta lähtiessämme lämpötila oli noussut jo -20 asteen yläpuolelle. Illan mittaan sää lauhtui entisestään ja yöllä pakkasta oli enää kymmenkunta astetta.

Ensimmäisenä iltana suunnistimme vajaan seitsemän kilometrin päähän Naltiojoen autiotuvalle. Ahkio liikkui yllättävän kevyesti, tosin metsäosuuksilla tuli vähän hinkattua sitä puihin. Viisimetrisen kääntösäteen omaksuminen ei onnistunut aivan välittömästi.

20141229_1650-07_012

Tuvalla majoittui jo varttuneempi pariskunta, kokeneita Itäkairan kulkijoita molemmat. Jäin toisen retkeläisen kanssa telttailemaan kämpän pihaan, suurin osa porukasta mahtui tupaan.

Valoisa kaamos

Toinen päivä valkeni lumisateisena ja suunniteltu Naltiotunturin huiputus jätettiin väliin. Päätös oli hätiköity: pari tuntia myöhemmin sade lakkasi. Päivän valoisuus yllätti, vaikka tiesinkin ettei kaamos tarkoita mitään jatkuvaa pimeyttä.  Jo yhdeksältä näki hiihtää ilman lamppua, kymmeneltä oli aivan valoisaa ja puoliltapäivin aurinko näytti pilkahtavan pilvien takaa. Kyseessä oli toki näköharha, aurinko kipuaisi horisontin yläpuolelle vasta muutamaa päivää myöhemmin.

20141230_1043-33_085

20141230_1113-57_107

Seurailimme poroaidan vartta kohti Vieriharjun autiotupaa. Vieriharjun kautta kulkee Kemihaarasta Korvatunturille johtava kelkkareitti, jota käyttävät ainakin rajavartijat ja Kemihaaran matkailuyrittäjä. Se nopeutti hieman loppumatkaa, tosin suurempi hyöty reitistä olisi hankalammalla hiihtokelillä.

Helpon hiihtoreitin lisäksi Vieriharjulle houkuttelee väkeä sauna. Pieni ja tunnelmallinen saunarakennus sijaitsee sulana pysyvän sorapohjaisen joen varrella. Vedenhaku on siis helppoa ja paikassa voisi kokeilla vaikka avantouintia, jos sellaisesta kärsimyksestä tykkää. Sauna lämpeni alle tunnissa ja tarjosi raikkaat löylyt hikisen hiihtopäivän jälkeen.

20141230_1459-44_202

Vuoden kirkas loppu

Aamulla kiipesimme Vieriharjulle katsomaan päivän valkenemista. Naltiotunturi ja kultainen taivas ilkkuivat puiden välistä – tunturissahan ihmisen pitäisi tällaisella ilmalla olla. Sää oli lauhtunut jo viiteen pakkasasteeseen. Kerrankin kirkas talvipäivä ilman, että tarvitsee jäädyttää näppejä paukkupakkasessa!

20141231_0812-02_012

20141231_0924-16_024

Jättäydyin muiden kuvaajien kanssa letkan hännille tallentamaan kaamosvaloja. Yli-Vieriaavalta näkyivät Korvatunturin terävät huiput. Niistä ei ilman teleobjektiivia saanut kuvia, mutta taltioitavaa riitti myös huurteisissa koivuissa ja punaisena hehkuvissa pilvissä.

20141231_1119-01_140

20141231_1127-47_157

20141231_1157-03_195

Mantoselän ylityksen aikana Kuu oli noussut vaivihkaa joukkomme selän takaa. Onneksi yksi valpas kuvaaja sattui katsomaan taakse. Lainasin teleä kaverilta ja napsin pakollisen kuvan:

20141231_1358-13_291

Olimme varanneet uudenvuodenyöksi makuupaikat Mantoselän varaustuvalta, jotta kaikki mahtuisivat varmasti lämpimään. Samassa rakennuksessa sijaitsevan autiotuvan puolelle mahtuu noin 4-6 henkeä, varaustuvalle saman verran. Ruuhkaa ei vieraskirjoista päätellen ollut odotettavissa, eikä tuvalle sattunut muita kulkijoita tälläkään kertaa.

Kirkas sää jatkui illalla. Jäin kuvaamaan tykkypuiden takana kelluvaa puolikuuta autiotuvan ympäristöön. Tuvan ikkunasta loisti sopivasti kynttilän liekki, joten tässä kaikki kliseet samassa paketissa: tykkypuut, kuutamo, sininen hämärä, kimalteleva lumihanki, autiotupa:

20141231_1527-20_334

Ruokatauon jälkeen hiihtelin läheiselle suoaukealle tarkastamaan revontulitilanteen. Pohjoisella taivaalla kaartui vihreä revontulikaari, joka erottui paljain silminkin. Valottelin muutaman kuvan, mutta sitten kaari hiipui. Olin jo hiihtämässä takaisin tuvalle, kun lähistöllä kuvanneet kaverit huikkasivat taivaan tulien kirkastuvan. Toden totta, vihreä vyö hehkui nyt kunnolla. Täyskäännös ja vauhdilla kuvausasemaan!

Revontulivyö sai hetkeksi vauhtia ja kameralla erottui myös ripaus punaista sävyä. Ehdin ottaa kirkkaimmasta vaiheesta muutaman kuvan, kunnes yhtäkkiä kaikkien neljän kuvaajan objektiivit menivät huuruun samanaikaisesti. Linssejä putsaillessa paras vaihe hiipui ja pilvipeite pilasi loput. No, mieluummin tätä torsoksi jäänyttä väri-iloittelua katseli kuin ilotulituksia räntäsateisessa Helsingissä.

20141231_1739-58_355

Lamauttava suojasää

Vuosi 2015 käynnistyi koko maassa leudoissa olosuhteissa: pelätty suojasää ylsi Lapin perukoille asti. Murphyn lakien mukaisesti hankalin hiihtokeli sattuu aina pisimmälle hiihtopäivälle. Tarkoitus oli ehtiä 12 kilometrin päähän Härkävaaran autiotuvalle.

Ensimmäiset pari kilometriä sujuivat mallikkaasti, mutta päivän edetessä keli alkoi oikutella pahemman kerran. Aiemmin niin pehmoinen ja kevyt pakkaslumi muuttui tuskaiseksi puuroksi. Ladunavaajan suksien päällä makasi joka askeleella monta kiloa ylimääräistä taakkaa.

20150101_1025-38_001

Matka jatkui vesisateesta ja raskaasta ladunavauksesta huolimatta Keskiseljänaavalle. Kahdeksan hengen porukassa kärkihiihtäjää pystyttiin vaihtamaan usein. Suon keskellä virtaava puro osoittautui yllättäen sulaksi ja hankalasti ylitettäväksi. Kaarsimme puronvartta pohjoiseen. Hanki muuttui yhä raskaammaksi ja lopulta päätettiin pitää pitkä tuumaustauko.

20150101_1246-18_024
Suopuro ja lumimursu.

Härkävaaraan ehtiminen ei ollut realistista, siispä varasuunnitelmat kehiin. Jos jatkaisimme noin viiden kilometrin päähän Peskihaaraan, kuinka hoituisi paluu, jos keli jatkuu hankalana? Mitä jos muutkin purot ovat sulia? Kuinka pitkä kierto tästäkin ojanpahasesta vielä tulisi? Eteenpäin jatkaminen alkoi kuulostaa epävarmalta. Päätimme palata nolosti omia jälkiä ja jäädä yöksi noin kilometrin päässä Mantoselältä sijaitsevalle Manto-ojan autiotuvalle. Osa porukasta jatkoi takaisin Mantoselän tuvalle, jotta mahtuisimme paremmin.

Manto-ojan komea hirsitupa on rakennettu vuonna 1955 poroaidan rakentamisen tarpeisiin. Kosteaan maahan tehty kämppä oli ehtinyt päästä huonoon kuntoon, mutta viime kesänä se remontoitiin talkoovoimin. Talkoiden vaiheita voi katsella tarkemmin Jouni Ohtamaan dokumenttielokuvasta.

Vaativa remontti on tehty ammattitaidolla ja tuvan vanhaa olemusta kunnioittaen. Kiitokset talkoolaisille, kyllä kelpasi yöpyä kynttiläkuusten keskellä sijaitsevassa kämpässä!

20150101_2253-14_081

20150101_2259-24_088

Naltiotunturin kutsu

Aamulla päätimme hiihtää omia jälkiämme Vieriharjun kämpälle ja miettiä sitten jatkosuunnitelmia. Viiden kilometrin matkaan ei kauaa mennyt, pilvisessä säässä ei huvittanut pitää edes kuvaustaukoja.

Pari ryhmäläistä jäi yöksi Vieriharjulle ja suuntasi seuraavana päivänä hiihtelemään Korvantunturinmurustalle. Itse Korvatunturi sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten sinne ei ole asiaa ilman asianmukaisia lupia. Paluu Kemihaaraan hoitui kätevästi kelkkareittiä.

Naltiotunturin väliin jääminen kaiveli muuta porukkaa sen verran, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää vielä huipulle. Niinpä jatkoimme hämärtyvässä illassa vanhaa latuamme Naltiojoen autiotuvalle.

Säätiedotus enteili seuraavalle päivälle lumipyryä. Aamu valkeni varovaisen lupaavasti pilvipoutaisena – makaisiko tunturi pilvessä vai voisiko sieltä nähdä jotain? Päätimme lähteä ainakin avaamaan latua tunturin suuntaan, jotta mahdollinen yöllinen huiputusreissu sujuisi sukkelammin.

Matkalla tarkkasilmäinen perässähiihtäjä bongasi poroaidan vierestä jäätyneen riekon. Linnussa ei näkynyt ulkoisia vaurioita, luultavimmin poroaita oli tavalla tai toisella koitunut sen kohtaloksi. Arvioiden mukaan poroaitoihin menehtyy vuosittain jopa tuhansia kanalintuja, ja parhaillaan selvitetään keinoja kuolemien vähentämiseksi.

20150103_1224-49_031

Tunturin lähestyessä sää näytti edelleen lupaavalta, pyryä ei näkynyt. Lounastauon jälkeen lähdimme kapuamaan ylös. Etenimme jyrkkää länsirinnettä kohti loivempaa pohjoisreunaa. Rinteellä hanki kantoi ja loivassa loppunousussa ei kauaa mennyt. Tunturin laella kasvavat puut lepäsivät raskaan tykkytaakan alla.

20150103_1349-47_102

20150103_1403-23_144

Paluumatkalla iltapäivä alkoi jo hämärtää. Nousukarvat jarruttivat laskussa sen verran, ettei vaaratilanteita syntynyt jyrkemmälläkään osuudella.

20150103_1457-20_180

Paluu Kemihaaraan

Seitsemäntenä retkipäivänä oli edessä enää muutaman kilometrin paluuhiihto Kemihaaraan. Päivä valkeni kirkkaana, saimme nauttia viimeisistä kilometreistä punaista aamuruskoa ihaillen. Aapasoilla Naltiotunturin laakea hahmo kohosi koristamaan horisonttia. Pakkanen kiristyi -15 asteen tuntumaan, samoihin lukemiin kuin lähtiessä.

20150104_1046-02_004

Perillä Kemihaarassa kävimme saunassa, söimme maittavan päivällisen ja vietimme viimeisen yön mukavasti lakanoiden välissä. Harvoin on missään saanut yhtä erinomaista palvelua. Suosittelen lämpimästi Kemihaaran Lomaa vaelluksen lopetuspaikaksi. Majoitusten ja ruokien ohella myös kuljetukset järjestyivät mukavasti ja joustavasti, kannattaa siis kysellä yritykseltä myös kyydeistä.

Retki sai viimeisenä iltana arvoisensa loppuhuipennuksen, kun taivas räjäytti suoraan yläpuolelle huikeat revontulet. Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Yhteenveto

29.12. Kemihaara – Naltiojoki at (6,5 km)
30.12. Naltiojoki at – Vieriharju at (7 km)
31.12. Vieriharju at – Mantoselkä at/vt (5 km)
1.1. Mantoselkä at/vt – Keskiseljänaapa – Manto-oja at (8 km)
2.1. Manto-oja at – Vieriharju at – Naltiojoki at (12 km)
3.1. Naltiojoki at – Naltiotunturi – Naltiojoki at (8 km, päiväretkivarustus)
4.1. Naltiojoki at – Kemihaara (6,5 km)

1 yö teltassa, 1 yö varaustuvassa, 4 yötä autiotuvissa

Kuvagalleria: Itäkaira 12/2014 – 1/2015

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

8 kommenttia kirjoitukseen “Kaamosvaelluksella Itäkairassa

  1. Olenkin toivonut näkeväni kuvia talvisesta Itä-Kairasta. Todella hyviä kuvia ja hieno retkikertomus. Lisää revontulikuvia odotellen…

  2. Viime kesänä samoilla mestoilla plus Korvatunturin valloitus. Talvireissu Itäkairaan antaa vielä odottaa…

    1. Varmasti hieno reissu ollut kesällä! Korvatunturi näytti sen verran houkuttelevalta, että täytyy kyllä joskus vierailla siellä.

  3. Teemu, ehdottomasti visiitin arvoinen paikka. Rajavyöhykelupahakemuksen voi tehdä netissä ja luvan saamisen syyksi riittää pelkkä retkeily. Tukikohdaksi suosittelen Rakitsanojan leiri-/nuotiopaikkaa. Vieriharjusta tulee muuten aika pitkä päiväreissu varsinkin, jos meinaa fiilistellä pidempään siellä huipulla.

    1. Kiitos tiedoista, arvelinkin että nykyään rajaluvat irtoavat vähän helpommin kuin takavuosina. Tuolla kaamosreissulla nähtiin muutamia, jotka kävivät Korvatunturilla Vieriharjusta käsin. On sieltä tosiaan aikamoinen matka. En ollutkaan huomannut kartalta Rakitsanojan nuotiopaikkaa, mutta sehän näyttää sijaitsevan aivan erinomaisen lähellä Korvatunturia.

  4. Joo, se talvireitti/kelkkaura menee hieman eri reittiä kuin se pitkostettu kesäreitti, joka menee Rakitsanojan kautta. Se talvireitti taitaa olla sulan aikaan lähes ylitsepääsemätön, kun se ylittää niitä isoja, märkiä aapasoita. Vieriharjun vieraskirjaan oli joku kirjoitellut, kun oli kesäaikaan lähtenyt rämpimään sen suon yli ja oli ilmeisesti ollut aika tuskainen matka…:)

    1. Tosiaan, nyt kun tarkemmin katsoo, talvireittiä ei huvittaisi lähteä kokeilemaan kesällä. 🙂

Kommentoi