Jääretkien talvi

Etelä-Suomen talvi 2017-2018 näytti ensin tavanomaisen kurjalta ja leudolta, mutta helmikuu toi mukanaan vähän lunta ja kunnon pakkasjakson, joka on jatkunut pääsiäiseen saakka. Järvet saivat vankan jääpeitteen ja Suomenlahtikin jäätyi pitkälle avomerelle. Itse en hyödyntänyt tilaisuutta seikkailla Suomenlahden ulkosaarille, mutta keskitin talven harvat retkiviikonloput kohteisiin, joissa oli mahdollista hiihtää jäällä.

Helmikuinen Liesjärvi

Liesjärven kansallispuiston nimikkojärvi jakaa puiston kahteen osaan, joita yhdistää kapea Kyynäränharju. Erityisesti eteläpuolella on vaikeaa tehdä järkevää rengaslenkkiä, sillä järvi ympäröi aluetta. Talvella tilanne on toinen: osan matkasta voi hiihtää jäätä pitkin.

Pakkasta luvattiin viikonlopuksi kymmenisen astetta. Lunta Hämeessä oli säähavaintojen mukaan noin 20 senttiä, metsässä taatusti vähemmän. Arvoimme kaverini kanssa viimeiseen asti, riittääkö se hiihtämiseen. Päätimme lopulta ottaa sukset mukaan. Talviretkillä kuuluu hiihtää ja suksilla olisi mukavampi liikkua jäällä – etenkin jos sinne olisi noussut vettä.

Seurailimme polkua kohti Korteniemen perinnetilaa. Tiheissä kuusikoissa ja polun kivisillä osuuksilla suksenpohjia sai varoa. (Tai oikeastaan itselläni oli OAC Kar 147 -liukulumikengät, mutta kutsutaan niitä nyt lyhyemmin suksiksi.)

Kumpareisella polkureitillä olisi päässyt helpommin kävellen. Hiihtämään oli tultu, joten suksien kantaminen ei tullut kyseeseen. Korteniemeen päästiin lopulta ottamatta suksia kertaakaan pois.

Lounaan syönnin ja perinnetilan ihailun jälkeen siirryimme jääosuudelle. Savilahden telttailualue sijaitsee Kyynäränharjun tyvellä sopivasti järven rannassa. Muut sallitut leiripaikat ovat puiston pohjoisosassa kaukana sisämaan puolella. Hämärtyvässä talvi-illassa niille asti rämpiminen ei houkutellut.

Matka Savilahteen eteni vauhdikkaasti ja turvallisesti pääosin rantoja seuraillen. Leiripaikalla vedenottoavannon tekeminen paljasti jään paksuudeksi yli 20 cm.

Nuotioillan jälkeen oli aika käpertyä pyramiditelttaan. Vähän ahdas kahdelle, mutta riittävä. Yöllä pyrytti välillä sakeastikin lunta ja teltta pääsi ensimmäistä kertaa kunnon pyrytestiin. Duffelinapeilla toteuttamani oviaukkoratkaisu on varsin epäilyttävä, mutta osoittautui yllättäen täysin lumenpitäväksi. Lumikuorma ei myöskään horjuttanut teltan pystytystä, vaikka sitä ei jaksettu illalla virittää ihan timmiksi.

Aamuvedet risukeittimellä. Palotila saisi olla vähän isompi, nyt tulta saa ruokkia koko ajan.

Aamulla kävimme vielä hiihtämässä Kyynäränharjun päästä päähän. Varoituksen sana: Liesjärven merkittävin virtapaikka sijaitsee Kyynärä-järven ja Liesjärven välisessä salmessa, joka tunnetaan nimellä Kyynäränjuova. Voimakas virtaus pitää salmen sulana ja heikon jään alue jatkuu pitkälle Liesjärven puolelle, kuten oheisista kuvista näkyy.

Aurinkoa Hangon saaristossa

Kuun lopulla järjestyi tilaisuus yöpyä mökissä Hankoniemen pohjoispuolisessa saaristossa. Öisin nähtiin vielä kireitä pakkasia, mutta päivisin paistoi jo kevättä lupaava aurinko.

Hiihtelin muun mökkiseurueen kanssa latusuksilla vähälumisessa saaristossa. Tasainen, vain parisenttisen hangen peittämä jää mahdollisti vauhdikkaan etenemisen. Kilometrejä kertyi huomaamatta. Kuvaaminen jäi vähiin, keskityin kerrankin vain nauttimaan upeista talvisäistä ja hiihtämisestä. Mahtavaa valohoitoa!

Jäiden liikehdintä on muodostanut railoja, jotka ovat kohonneet harjanteiksi.

Takkuista menoa Puulavedellä

Olen mökkeillyt lukuisia kesiä Puulan saaristossa Hirvensalmella. Talvella samat maisemat ovat aikaisemmin jääneet kokematta. Nyt oli korkea aika korjata puute.

Harmillisesti retkiviikonlopulle sattui talven kehnoin hiihtokeli. Lämpötila kohosi nollan yläpuolelle ja samalla pyrytti lunta. Jäätietä hiihtäessä matka vielä eteni, mutta umpihangen puolelle siirtyminen teki etenemisestä hidasta. Sekä suksen alle että päälle kertyi tahmea lumikerros. Kuin olisi nostellut joka askeleella viiden kilon nilkkapainoja. Parin tunnin rämpimisen jälkeen selvisimme vaimoni kanssa perille saareen. Lunta oli yli puoli metriä.

Moottoritie on kylmä.

Matkan venyminen haukkasi vähäisen valoisan ajan, ja ilta meni ruuanlaittoon ja majoittumiseen. Aamulla takkukeli jatkui. Suuret suunnitelmat kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle nuotiopaikalle hiihtämisestä haudattiin vähin äänin.

Teimme parin kilometrin lenkin lähimetsissä ja jäällä ja totesimme kelin muuttuneet entistä hankalammaksi. Lounasta syödessämme alkoi sataa jalkarätin kokoisia lumihiutaleita. Sakea lumipyry tarjosi viikonlopun merkittävimmän kuvaustilanteen.

Alkuillasta lähdimme takaisin mantereelle, tällä kertaa jalkaisin. Ilman suksia lumi toki upotti, mutta eteneminen sujui silti kevyemmin kuin viiden kilon lumipaakut suksissa. Kamalista hiihtokeleistä huolimatta retken tavoite täyttyi. Pääsin näkemään, että tutut maisemat ovat olemassa myös talvella.

Asiaa turvallisuudesta

Järvillä ja suojaisilla merenlahdilla retkeily on kertaluokkaa turvallisempaa kuin varsinaisilla merijäillä, joiden kantavuus voi vaihdella merkittävästi pienelläkin alueella. Jäillä liikkuessa täytyy silti aina olla varovainen, sillä heikomman jään alueita voi olla suojaisissakin paikoissa.

Retkiluistelijoilla on pitkälle viedyt konstit jääturvallisuuden huomiointiin. He kuljettavat mukana jääsauvaa, jolla jään kantavuutta voi testata: jos sauva murtaa jään parilla napakalla iskulla, ei se kanna varmuudella ihmistä. Lisäksi retkiluistelijoilla on aina jäänaskalit kaulassa ja heittoliina (eli tietynlainen pelastusköysi) repun kyljessä. Sen toisen pään voi  jäihin pudottuaan nakata kaverille. Tärkeää on myös säilyttää repussa kuivia vaihtovaatteita vesitiiviisti pakattuna.

Retkiluistelun tiukat turvatoimet ovat perusteltuja, sillä luistimilla viilettää hetkessä kauas heikoille jäille. Sileimmät luistelujäät löytyvät myös usein vasta jäätyneiltä alueilta, joilla jään paksuus voi olla vielä kantavuuden rajamailla.

Hiihtäessäni rauhalliseen tahtiin sisävesien jäillä en noudata aivan yhtä tiukkoja turvatoimia. Jäänaskalit ja kuivat vaihtovaatteet pidän luonnollisesti mukana, mutta heittoliinaa tai jääsauvaa en ole hankkinut. Vältän turhaa riskinottoa: kartan kapeita salmia ja muita potentiaalisia virtapaikkoja. Jos jään tai lumen pinnassa näkyy esimerkiksi poikkeavia tummentumia, lähestyn sellaista aluetta varoen.

Hiihtäjän kantavuus on parempi kuin luistelijan ja vauhti hitaampi: niinpä rauhallisesti ja ennakoiden toimimalla vaaranpaikat voi yleensä välttää. Varsinkin vierailla vesillä jäähän täytyy silti suhtautua nöyrästi. Virtapaikkoja ei aina näe päältä päin ja keväisin paksukin jää voi muuttua petolliseksi.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *