Ensilumen aikaan Liesjärvellä ja Torronsuolla

Ensilumen aika on retkeilijän vuodenkierrossa ehdottomia suosikkejani. Suuntasin viikonloppuna noin sadan kilometrin päässä Helsingistä sijaitseviin Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoihin. Niillä korkeuksilla lunta oli tuskin puolta senttiä, vaikka pääkaupungissa melkein jo kahlattiin hangessa. Pienetkin lumen rippeet loivat maisemaan talven tuntua ja yöllä lämpötila laski kunnolla pakkaselle. Talviretkeilykauden voi julistaa avatuksi.

Liesjärven kansallispuisto on jäänyt itseltäni varsin vähäiselle huomiolle, vaikka se on ihan vieressä. Valtatien 2 kupeessa sijaitsevaan puistoon pääsee nykyään näppärästi bussillakin, jolla matka-aikaa Helsingistä kertyy noin puolitoista tuntia. Tällä kertaa pääsin paikalle autokyydillä, eikä matkaan kulunut aikaa kuin tunti.

Kansallispuiston nimikkojärvi jakaa sen pohjoiseen ja eteläiseen osaan, joita yhdistää kapea Kyynäränharju. Jätimme autot pienelle parkkipaikalle harjun eteläpäähän. Aiemmat retkeni olivat suuntautuneet puiston pohjoisosiin, joten nyt oli syytä päästä tutustumaan etelän ihmeisiin.

Tarkoituksemme oli päätyä illaksi läheiselle Savilahden telttailualueelle. Säilöimme yöpymistarvikkeet autoihin ja pakkasimme päiväksi mukaan vain taukovaatteet ja eväät. Lähdimme seuraamaan merkittyjä reittejä kohti Korteniemen perinnetilaa. Talvikaudella tilalla ei luonnollisesti ole miehitystä, mutta kesäisin siellä pidetään eläimiä ja järjestetään erilaisia perinnekulttuuriin liittyviä tapahtumia, kuten niittotalkoita.

Heti alkumatkasta yllätyin positiivisesti komeista metsistä. Puiston pohjoisosissa muistelen nähneeni pääosin aika tavanomaista ryteikköä, mutta nyt polun varrella tuli jatkuvasti vastaan sammaleisia korpikuusikoita ja järeitä hongikoita. Pyy vihelteli kuusten kätköissä.

20161105_1258-15_065

20161105_1347-50_117

20161105_1407-20_133

Korteniemen tila sijaitsee upealla paikalla aivan järven tuntumassa. Päärakennuksen edustalta aukeaa näkymä laidunmaiden yli järvelle, joka lainehtii kolmessa ilmasuunnassa. Tai nyt ei kyllä lainehtinut, sillä vankka jää oli jo peittänyt maiseman. Mukava paikka, täytyy käydä kesällä uudemman kerran.

20161105_1416-36_165

20161105_1421-43_184

20161105_1422-09_185

20161105_1425-05_196

Jatkoimme läheiseen Ahonokkaan, jonka metsät ovat puiston vanhimpia. Eteläsuomalaisittain hienot ikimetsät jatkuivat rantaa seuraillen Pitkäkärkeen. Marraskuinen iltapäivä alkoi jo hämärtää, eikä valokuvaus enää ollut mielekästä ilman jalustaa – joka makasi autossa. Siirtymä telttailualueelle sujui vaivoin ilman lamppua. (Valo oli toki mukana, mutta en halunnut pilata hämärän tunnelmaa.)

Virittelin uuden pyramiditelttani pystyyn ja siirryin nuotion ääreen kokkailemaan. Luulin jo pääseväni kerrankin nauttimaan nuotiolla istumisesta ilman tarvetta ottaa valokuvia. Vielä mitä. Pilvisen päivän jälkeen sää kirkastui illaksi, enkä malttanut istua aloillani. Jalusta pystyyn ja kuvaamaan.

20161105_1913-24_321
20161105_2112-27_351

20161105_2118-02_359

20161105_2305-13_364

20161105_2313-37_370
Pyhäinpäivän kynttilävalaistus naapuriteltan edustalla.

Arktinen Torronsuo

Yöstä tuli kylmempi kuin osasin odottaa. Kymmenen asteen pakkanen ei vielä ollut talvimakuupussissa kovin paha lämpötila, mutta heräsin silti aamulla varpaiden paleluun. Kunnon villasukat olisivat tulleet tarpeeseen. Kömmin ulos pyramidistani aamun sarastaessa.

20161106_1047-33_098

Järven viimeisetkin railot olivat jäätyneet yöllä umpeen, osa niistä jännästi ristikkäin. Yöllä jää piti välillä melkoista pauketta ja ujellusta.

20161106_1100-16_107

Aamupalan jälkeen oli aika siirtyä hetkeksi lämpimään autoon ja hurauttaa vajaan 30 kilometrin päähän Torronsuolle. Puolen tunnin ajon jälkeen purimme tavaroita Kiljamon parkkipaikalla. Kiljamo tunnetaan huikean korkeasta luontotornistaan. Pakko oli jälleen kiivetä katsomaan tuttua maisemaa. Etelä-Suomen suurin suo on aina yhtä näyttävä ilmestys. Tornin edustan koivikko oli verhoutunut kuvaukselliseen huurteeseen.

20161106_1230-48_121

20161106_1234-59_131

20161106_1241-30_142

Suolla puhalsi arktinen pohjoistuuli. Etsimme karpaloita kehnolla menestyksellä. Ohutkin lumikerros peitti mahdolliset marja-apajat tehokkaasti alleen.

Kantavaksi jäätyneellä suolla liikkuminen osoittautui helpoksi. Matka eteni nopeasti suon keskiosiin, jotka sulan maan aikaan olisivat kulkijoiden saavuttamattomissa. Alkutalvi on suolla liikkujan sesonkiaikaa. Tällä kertaa suoretki jäi parin tunnin mittaiseksi, mutta jos pakkaskausi jatkuu, on suomaastoihin palattava pian uudestaan.

20161106_1308-52_152

 

Facebooktwittergoogle_pluspinterestFacebooktwittergoogle_pluspinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *