Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Facebook-ryhmä Kevytretkeilijät kokoaa yhteen suomalaisia repun keventämisestä kiinnostuneita vaeltajia. Viime syksyn tapaan kokoonnuimme muutaman ryhmäläisen kanssa nuotion äärelle turisemaan aiheesta ja tutustumaan varusteisiin. Tällä kertaa tapaamispaikkana toimi Nuuksion Urja.
Elokuun loppu ja syyskuun alku ovat tarjonneet useita kunnon usva-aamuja. Moni aamu on jäänyt kuvaamatta töiden takia, mutta onnekkaasti myös viikonlopuille on riittänyt kuvauksellisia säitä.
Voisi helposti ajatella, että usva-aamut toistuvat aina melko samanlaisina, joten miksipä niitä kaikkia tarvitsisi kuvata. Asiahan on juuri päinvastoin: harvoin kaksi peräkkäistäkään aamua on identtisiä.
Kesä oli vähällä livahtaa ohi ilman ainuttakaan aamuista kuvausreissua. Ei jaksanut tai huvittanut lähteä. Tällainen luikertelu on poikkeuksellista, sillä mieluiten kuvaan juuri aamuvarhaisella. Parhaina kesinä olen herännyt auringonnousuun suunnilleen joka toisena aamuna.
Elokuussa päätin ryhdistäytyä, odottaa riittävän hienoa aamua ja sellaisen sattuessa lähteä Tuusulanjärvelle, väsytti tai ei.
Aloitin pidemmät telttavaellukset kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen olen kuljeskellut rinkan tai ahkion kanssa useimmissa Lapin erämaissa ja kansallispuistoissa sekä eri puolilla Etelä- ja Itä-Suomea. Yhteensä patikka- ja hiihtoretkiä on kertynyt kymmeniä, joista noin viikon mittaisia vaelluksia parisenkymmentä.
Jos nyt lähtisin uudestaan samoille reissuille, tekisinkö jotain toisin? Opinko kymmenessä vuodessa jotain hyödyllistä?
Kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa kuvattiin Keski-Uudenmaan öisiä kulttuurimaisemia. Toisessa osassa kävellään kotinurkilla etsimässä kettuja, sarvipöllöjä ja metsäkauriita.
Tänä kesänä en ole päässyt perhesyistä pidemmille vaelluksille tai kuvausmatkoille. Kameraa en silti ole ripustanut naulakkoon: lukuisat illat ja yöt ovat kuluneet lähiluonnossa retkeillen. Keski-Uudenmaan luontokohteet ovat näinä viikkoina tulleet tutuiksi, ja yllättäen eniten kuvattavaa on löytynyt kävelymatkan päästä kotiovelta.
Kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa kuvataan öisiä kulttuurimaisemia.
Näinä aikoina liikkeellä on paljon kuvavarkaita, näkyvyydellä maksajia ja muita valokuvaajan kuormasta syöjiä. Miten kuvat ja palvelut hinnoitellaan ja miksi valokuvaajalle kannattaa maksaa työstä kunnollinen korvaus?
On tullut aika vapauttaa kamerakalustosta liian vähälle käytölle jäänyttä lasitavaraa. Tästä siis hyvin pidettyä Canon-laatua seuraavalle onnekkaalle omistajalle.
Päivitys 25.6.2019: Molemmat objektiivit myyty
Pääsiäisviikonloppua vietettiin Uudellamaalla lähes kesäisissä lämpötiloissa. Pakkasin mukaan kamerakalustoni koko laajuudessaan ja suuntasin vaimoni kanssa telttailemaan Inkoon ja Siuntion rajalla sijaitsevalle Kopparnäs-Störsvikin alueelle. Vuorokauden mittaisella reissulla oli vain yksi tavoite: kuvata kevättä kuin viimeistä päivää.
Ilmastonmuutos on tehnyt lentoliikenteen päästöistä pysyvän keskusteluaiheen matkailualalle. Samalla maata pitkin matkustaminen on nousemassa matkailutrendiksi. Keskustelun sävy on kuitenkin omasta näkökulmastani erikoinen. Puhutaan siitä, miten tulevaisuudessa joutuu ehkä luopumaan mukavasta lentämisestä ja matkustamaan hitaasti, vaikeasti ja kalliisti.
Olen matkustanut valtavasti valokuvaus- ja vaelluskohteiden perässä. Parhaina vuosina reissun päällä on kulunut lähes jokainen viikonloppu ja taatusti jok’ikinen lomapäivä. Olen nähnyt satoja uskomattoman hienoja paikkoja ja kokenut hetkiä, joita on vaikea jälkeenpäin uskoa todeksi.
Lentokonetta en ole vielä matkoihini tarvinnut. Syy ei ole oikeastaan ollut ilmastonmuutos vaan paljon yksinkertaisempi: kaikkein kiinnostavimpiin paikkoihin pääsee mukavammin muilla kulkuneuvoilla.