Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Kaupallinen yhteistyö: Addnature
Varustevalikoimastani on puuttunut kevyt, mutta riittävän kirkas otsalamppu, joka kelpaisi niin pimeän ajan juoksulenkeille kuin viikonloppuretkille talvisen metsän hämärään.
Uusi lamppu Petzl Swift RL ehti perille Addnaturen verkkokaupasta juuri sopivasti ennen joulua. Parin viikon joululomalla oli aikaa testailla sitä lähiretkillä.
Erikoinen vuosi 2020 alkaa vihdoin lähestyä loppuaan. Maailman myllerryksistä huolimatta valokuvia on jälleen kertynyt muistikorteille ja saappaani ovat tallanneet Suomen maaperää länsirannikon kallioluodoilta Itä-Lapin tuntureille.
Koronavirus sotki keväällä yritystoimintaa, mutta kesän tullen valokuvaushommia riitti lopulta sen verran, ettei vuoden liikevaihto jää juuri edellistä vuotta huonommaksi.
Ensi keväästä alkaen on tarkoitus ottaa lapsi mukaan telttaretkille, joten hankintalistalla olisi kolmelle hengelle sopiva teltta. Omistan tällä hetkellä vain pienempiä majoitteita: kahden hengen Tarptent Double Rainbow’n sekä itse ommellun kompaktin pyramiditeltan. Toiveissa olisi löytää majoite, joka soveltuisi hyvin perhekäyttöön, mutta olisi fiksu valinta myös muille retkille.
Syksyn kuvaukset ovat Tsarmitunturin vaellusta ja Liesjärven kevytretkeilytapaamista lukuun ottamatta rajoittuneet lähiretkeilyyn Keski-Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun maastoissa. Lähiseudultakin löytyy useita kiinnostavia retkikohteita, joten aivan hukkaan ei syksyn kuvaussesonki valunut.
Kahden edellisen syksyn tapaan kokoonnuimme Kevyretkeilijät -Facebook-ryhmän porukalla tutustumaan kevyisiin retkeilyvarusteisiin ja juttelemaan retkeilyasioista hyvässä seurassa. Tällä kertaa kohteeksi valittiin Liesjärven kansallispuistossa sijaitseva Peukalolammi.
Paikalle löysi tiensä reilut 15 repun keventämisestä kiinnostunutta vaeltajaa ja maantieteellistä edustusta oli pääkaupunkiseudun lisäksi erityisesti Turun ja Tampereen suunnalta.
Vastaavat raportit parilta edelliseltä vuodelta:
Kesän ehdottomiin kohokohtiin kuului heinäkuun loppupuolelle osunut lammaspaimenviikko Luutsaaressa, Isojärven kansallispuistossa. Metsähallituksen lammaspaimenet valitaan arvalla, ja onni suosi nyt jo toistamiseen. Pari vuotta sitten olimme samoissa puuhissa Kuusamon Närängänvaaralla.
Isojärven kansallispuisto sijaitsee Keski-Suomessa Kuhmoisten kunnassa. Jylhät vuorimaat eivät paljon Kuusamolle hävinneet. Lampaiden halailun ohessa aikaa jäi myös retkeilyyn kansallispuiston nimikkojärvellä ja vähän maa-alueillakin.
Esittelin kauan sitten varustelistani Lappiin suuntautuville sulan maan vaelluksille. Jo silloin olin ottanut muutamia askelia kevytretkeilyn suuntaan, mutta varusteiden systemaattinen keventäminen oli tekemättä ja mukana oli paljon turhaa tavaraa.
Vuosien varrella vanhoja varusteita on kulunut loppuun ja olen aina korvannut ne kevyemmillä. Nyt olen vihdoin tilanteessa, jossa useimmat varusteet alkavat olla riittävän kevyitä.
Kaikki keventäminen on tapahtunut tinkimättä mukavuudesta käytännössä ollenkaan. Tuntuu melkein huijaukselta kuljeskella kevyellä repulla, kun samaan aikaan moni vastaantulija raahaa mukana 10 kg painavampaa taakkaa – eikä hyödy lisäpainosta juuri mitään.
Tässä kirjoituksessa esittelen päivitetyn varustelistani ja kommentoin muutamia keskeisimpiä varusteita.
Retkeilyvarustukseni on vuosi vuodelta keventynyt. Kun viikon reissulle ei enää tarvitse pakata 20 kiloa tavaraa, kantolaitteeksi riittää muukin kuin järeä rinkka. Ostin jo vuonna 2016 GoLite Jam 70:n, joka on kevyiden mutta tilavien reppujen klassikko. Siinä ei kuitenkaan ollut kunnollista tukirankaa vaan ainoastaan ohut muovinen jäykiste. Totesin sen epämukavaksi kantaa yli 10 kilon kuormilla.
Kaikkein kevyimmät vaellusreput ovat Jamin tapaan rangattomia ja ne voivat olla hyviä valintoja, jos kantamuksen paino pysyy lähempänä 10 kuin 15 kiloa. Itse kannan kuitenkin järeää kamerakalustoa, joten ylimääräistä painoa tulee vähintään pari kiloa.
Lähdin speksaamaan tukirangalla varustettua ja riittävän tilavaa, mutta silti kevyttä reppua. Pitkän harkinnan jälkeen tilaukseen lähti Atom Packs The Mo 60. Syyskuun alussa reppu pääsi mukaan vaellukselle Tsarmitunturin erämaahan, joten nyt voin kirjoittaa ensikokemukset sen toimivuudesta.
Harvaa vaellusreissua olen odottanut yhtä paljon kuin tätä. Edellisestä vaelluksesta oli erinäisten vaiheiden jälkeen ehtinyt vierähtää ikuisuus eli yli kaksi vuotta. Nyt palaset loksahtivat viimein kohdalleen: syyskuun alkuun järjestyi lomaa sekä töistä että kotoa, vaellusseuraa löytyi eikä koronapandemiakaan estänyt matkustamista.
Olen erikoistunut retkeilemään mahdollisimman epämuodikkaissa paikoissa, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Vaelluskohteeksi valikoitui pieni ja harvan tuntema Tsarmitunturin erämaa, joka sijaitsee Inarin kunnassa Nellimin ja Raja-Joosepin välimaastossa. Tsarmin sanotaan olevan kuin Lappi pienoiskoossa. Lähdimme retkikaverini kanssa ottamaan selvää, pitääkö määritelmä paikkansa.
Erään merenkulkuun liittyvän kuvausprojektin vuoksi päädyin yhdeksi yöksi Kylmäpihlajan majakalle, Selkämeren kansallispuistoon. Huonompiakin työmatkakohteita on nähty. Asiakasta varten tehtyjen kuvausten ohella jäi runsaasti aikaa tutustua heinäkuiseen saaristoluontoon.