Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Kuvausvuosi 2019 alkaa lähestyä loppuaan. Vuoden parhaat kuvat taitaa olla jo otettu: viikosta toiseen jatkuva vesi- ja räntäsade ei innosta ulos kameran kanssa.
Vuoteen mahtui tavallista vähemmän vaelluksia ja kuvausreissuja, mutta sitäkin enemmän lähiretkeilyä. Lisäksi yritystoimintaa riitti ilahduttavasti vuoden jokaiselle kuukaudelle.
Etelä-Suomen ruska tuli ja meni, hetken aikaa värit olivat kohdallaan. Jatkoin kuljeskelua Keski-Uudenmaan maastoissa ja löysin niistä uusiakin kuvauspaikkoja. Yksi viikonloppureissu Etelä-Savoon mahtui myös syksyn ohjelmaan.
Sony otti peilittömien järjestelmien valtikan tukevasti haltuun viimeistään vuonna 2017, kun täyskennoinen ammattirunko A9 julkaistiin. Muutamat luontokuvaajat vaihtoivat jo silloin Sony-järjestelmään, mutta laajamittaisempaa joukkopakoa Canonin ja Nikonin leiristä on hillinnyt kunnollisten teleobjektiivien puute. Tänä vuonna luontokuvaajien liikehdintä Sonyn suuntaan sai lisää vauhtia, kun tavallisen kuolevaisen budjetille sopiva 200-600 mm teleobjektiivi näki päivänvalon.
Vuoden 2020 olympialaiset kisaillaan kameravalmistajien pyhässä maassa Japanissa. On spekuloitu, että kukin valmistaja toisi ammattirungoistaan päivitetyt versiot sopivasti ennen urheilun suurtapahtumaa. Sony avasi pelin: lokakuussa Sonyn tuotelinjalta putkahti uusi lippulaivarunko A9 II.
DSLR-kameroiden valtamerkit Canon ja Nikon heräsivät lopulta peilittömään vallankumoukseen ja ovat julkaisseet omat peilittömät järjestelmänsä. Pitkäaikaisena canonistina olen odottanut, että suuri ja mahtava kameravalmistaja kykenisi laittamaan Sonylle kampoihin. Jos olympiavuonnakaan ei nähdä A9-mallien haastajaa, onko katseet käännettävä Sonyn suuntaan?
Facebook-ryhmä Kevytretkeilijät kokoaa yhteen suomalaisia repun keventämisestä kiinnostuneita vaeltajia. Viime syksyn tapaan kokoonnuimme muutaman ryhmäläisen kanssa nuotion äärelle turisemaan aiheesta ja tutustumaan varusteisiin. Tällä kertaa tapaamispaikkana toimi Nuuksion Urja.
Elokuun loppu ja syyskuun alku ovat tarjonneet useita kunnon usva-aamuja. Moni aamu on jäänyt kuvaamatta töiden takia, mutta onnekkaasti myös viikonlopuille on riittänyt kuvauksellisia säitä.
Voisi helposti ajatella, että usva-aamut toistuvat aina melko samanlaisina, joten miksipä niitä kaikkia tarvitsisi kuvata. Asiahan on juuri päinvastoin: harvoin kaksi peräkkäistäkään aamua on identtisiä.
Kesä oli vähällä livahtaa ohi ilman ainuttakaan aamuista kuvausreissua. Ei jaksanut tai huvittanut lähteä. Tällainen luikertelu on poikkeuksellista, sillä mieluiten kuvaan juuri aamuvarhaisella. Parhaina kesinä olen herännyt auringonnousuun suunnilleen joka toisena aamuna.
Elokuussa päätin ryhdistäytyä, odottaa riittävän hienoa aamua ja sellaisen sattuessa lähteä Tuusulanjärvelle, väsytti tai ei.
Aloitin pidemmät telttavaellukset kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen olen kuljeskellut rinkan tai ahkion kanssa useimmissa Lapin erämaissa ja kansallispuistoissa sekä eri puolilla Etelä- ja Itä-Suomea. Yhteensä patikka- ja hiihtoretkiä on kertynyt kymmeniä, joista noin viikon mittaisia vaelluksia parisenkymmentä.
Jos nyt lähtisin uudestaan samoille reissuille, tekisinkö jotain toisin? Opinko kymmenessä vuodessa jotain hyödyllistä?
Kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa kuvattiin Keski-Uudenmaan öisiä kulttuurimaisemia. Toisessa osassa kävellään kotinurkilla etsimässä kettuja, sarvipöllöjä ja metsäkauriita.
Tänä kesänä en ole päässyt perhesyistä pidemmille vaelluksille tai kuvausmatkoille. Kameraa en silti ole ripustanut naulakkoon: lukuisat illat ja yöt ovat kuluneet lähiluonnossa retkeillen. Keski-Uudenmaan luontokohteet ovat näinä viikkoina tulleet tutuiksi, ja yllättäen eniten kuvattavaa on löytynyt kävelymatkan päästä kotiovelta.
Kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa kuvataan öisiä kulttuurimaisemia.
Näinä aikoina liikkeellä on paljon kuvavarkaita, näkyvyydellä maksajia ja muita valokuvaajan kuormasta syöjiä. Miten kuvat ja palvelut hinnoitellaan ja miksi valokuvaajalle kannattaa maksaa työstä kunnollinen korvaus?